Siirry pääsisältöön

Kaljuuntuminen ja alopecia

Alopecia on sairaus johon ensimmäistä kertaa törmäsin 80-luvun lopulla. Alopeciaa on varmaan aina ollut, mutta vasta 80-luvulla se tuli yleiseen tietouteen ja sairastuneet alkoivat puuhaamaan omaa yhdistystään. Alopeciassa ihmiseltä lähtee hiukset ja kaikki muut karvat, joillakin täysin, joillakin osittain. Alopecia on harvinainen sairaus, mutta jostain syystä minun vakioasiakkaissa heitä on useampia. Sairauden syytä ei tiedetä, mutta se on tulehduksellinen autoimmuunisairaus johon ei liity muuta, kuin tämä hiusten lähtö.

Noin 70% sairastuneista saavat hiuksensa taas kasvamaan, mutta osa jää pysyvästi karvattomiksi. Mitään fyysistä sairauden tunnetta alopecia ei aiheuta, mutta henkisesti se on hyvin rankka sairaus. Kestipigmentoinnista on loistava apu kulmakarvojen ja ripsien menetykseen ja peruukitkin ovat erittäin hyvännäköisiä nykyisin. Voin kuitenkin kuvitella miten suuri suru alopecia on nuorelle naiselle, joka vielä etsii kumppaniaan. Omilla asiakkaillani olen nähnyt miten suuresti sairaus vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Moni ei ole kertonut asiasta, kuin ihan omalle kotiperheelleen. Asiakkaistani pari tulee sadankilometrin päästä hoitoon, koska he eivät halua käydä oman paikkakuntansa kosmetologilla. Aina, kun epäilee alopeciaa kannattaa hakeutua ihotautilääkärille, koska mikään kosmetiikka, ravinto, hivenaineet, tai luontaistuotteet ei alopeciaan auta.

Miestyyppinen kaljuuntuminen on suomalaisille tuttu asia, koska Kekkosen kautta totuimme kaljuun ihmiseen. En ole mistään löytänyt sen enempää tietoja miten yleistä kaljuuntuminen oli Kekkosen suvussa, mutta hän itse oli kalju jo kolmekymppisenä ensimmäisinä kansanedustajavuosinaan. Miestyyppinen kaljuuntuminen menee yleensä suvuittain ja senkin hoito on hyvin vaikeaa. Oman mieheni geeniperimään kuuluu kaljuuntuminen ja heidän perheensä miesten hiustenlähtö alkoi jo parikymppisenä. Olen tutustunut mieheeni vasta aikuisena, kun hiukset ovat olleet jo kokonaan pois. Itselleni se ei ole merkinnyt yhtään mitään, mutta ymmärrän hänen kertomuksiensa kautta hiusten lähdön olleen parikymppiselle todella kovan jutun. Hänen kauttaan olen myös kokenut sen, kuinka ilkeästi ja hölmösti ihmiset voi asiaan suhtautua. Minulla on muutama tuttavaperhe, joiden mielestä mieheni perheen kaljut on loistava vitsin aihe. Aina, kun meillä on juhlat he haluisivat tuoda miehelleni milloin minkäkinlaisen peruukin Tallinnasta. Varsinkin mieheni isä ja veli, jotka ovat myös kaljuja pitävät tätä todella loukkaavana.

Toivoisinkin, että kaikissa kaljuuntumistapauksissa, johtuu se sitten perimästä, alopeciasta, tai pälvikaljusta ihmiset ajattelisivat miltä minusta tuntuisi, jos olen tuossa tilanteessa. Hiusten lähtö voi johtua myös sytostaattihoidoista, mutta silloin ne yleensä kasvaa takaisin. Moni suru ja mielipaha jäisi vähemmälle, jos ihmiset hyväksyisivät erilaisuutta paremmin.

Kommentit

  1. Saara05:50

    Hyvä Inkeri!
    Puhut asiaa ja olen täysin samaa mieltä
    Näkökulman vaihtaminen ja asettuminen toisen asemaan edes hetkeksi antaa monesti ajattelemisen aihetta itse kullekin �� (= hymy hymiö)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...