Siirry pääsisältöön

Linssilude

Luen Maarit Tyrkkön kirjaa Tyttö ja nauhuri missä hän kertoo suhteestaan yli seitsemänkymppiseen Urho Kekkoseen. Kirja on vasta alussa, mutta olen jo hiukan ärsyyntynyt kertojan omakehuista. Lukiessani tuli mieleen omat kokemukseni toimittajista.

Hauskin juttu tapahtui  reilut kymmenisenvuotta sitten. Hämeen Sanomien miestoimittaja oli minua haastattelemassa, mutta aihetta en enää muista. Hänellä ei ollut kuvaajaa mukana, vaan hän joutui itse ottamaan kuvat ja siinä oli jotain sähellystä. Samaan aikaan Marilla oli joku miesasiakas ihonpuhdistuksessa. Meidän asiakkaista noin 10-20% on miehiä, joten siinä ei ollut mitään outoa. Se oli syysaikaa ja kummallakin miehellä oli musta nahkatakki, joka oli jätetty naulakkoomme. Juttelin aikani toimittajan kanssa odotustilassamme ja hän räpläili kameraa ja filmirullia. Siihen aikaan ei vielä ollut muita kameroita ammattilaisilla, kuin näitä vanhanaikaisia filmirullajuttuja. Toimittaja otti takkinsa naulakosta ja lähti.

Kului vartin verran ja toimittaja tuli takaisin. Hän oli vahingossa ottanut asiakkaamme takin ja tuli sitä vaihtamaan. Sen jälkeen asiakkaita oli sen verran etten ehtinyt kertomaan Marille ja hänen asiakkaalleen tästä takkitapauksesta. Marin asiakas tuli iltapäivällä uudelleen käymään ja oli hiukan epätietoisen oloinen. Hän kertoi löytäneensä taskustaan pari filmirullaa ja hän ei ymmärrä miten ne taskuun oli joutuneet. Asiakas oli tehnyt johtopäätöksen, että sillä aikaa, kun hän oli hoidossa filmirullat oli taskuun laitettu. Olin ihan kauhistunut ja kerroin mitä oli tapahtunut. Sillä aikaa, kun hän oli rauhassa kasvohoidossa Hämeen Sanomien toimittaja ulkoilutti hänen takkiaan vartin verran kaupungilla ja samalla oli työntänyt filmirullat taskuun joita hän luuli omikseen.

Melkein heti, kun asiakas lähti ja sain filmirullat meille Hämeen Sanomista soitettiin, että kuvat pitää ottaa uusiksi, koska aamulla otettujen kuvien filmirullat oli kadonneet. Tässä kohtaa minä jo pystyinkin auttamaan ja kerroin, että filmirullat oli minulla. Toimittaja oli aika ihmeissään, kun hän ei muistanut yhtään jättäneensä mitään vieraan takin taskuihin. Tämä oli aika hauska sähläily ilmirullien kanssa ja onneksi kaikki loppui hyvin. Kukaan ei suuttunut ja kuvat saatiin lehteen.


Kommentit

  1. Tänä aamuna muistin vihdoinkin kaivaa Barrier repairin matkakoon käsilaukusta ennen kuin suuntasin ulos viimaan. Poskipäät kiittävät! On se kyllä hyvä tuote.

    VastaaPoista
  2. Se on aivan loistava apu näillä säillä. Voi kun kaikki saisivat sen käyttöönsä, niin varmaan couperosaihojen ongelmat puolittuisi.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...