torstai 15. tammikuuta 2015

Neuvoja aurinkolomalle

Kohta alkaa olemaan talvilomat mielessä kaikilla asiakkailla ja hyvin moni suunnistaan etelän aurinkoon. Toiset lähtee Thaimaahan ja muualle Aasiaan ja toiset Kanarian saarille. Kummassakin paikassa on takuulla enemmän UV-säteilyä, kuin Suomessa moneen kuukauteen ja se pitää huomioida ihonhoidossa.

Kaikilta on viime kesän rusketus jo täysin poissa ja iho on vailla mitään omaa suojaa. Iholle on todella vaarallinen tilanne joutua voimakkaaseen UV-säteilyyn, kun solukko ei ole saanut aurinkoa moneen kuukauteen. Se on varsinaista shokkihoitoa iholle ja pelkästään negatiivisessä mielessä. Nykyiset aurinkokeratoosista kärsivät seitsemänkymppiset ovat yleensä saaneet alun solumuutoksiin 70-luvun talvilomilla etelään, kun iho piti paahtaa mustanruskeaksi. Vaalea suomalainen palaa Kanarian auringossa alle puolessa tunnissa ja Thaimaan voimakkaammassa säteilyssä varttitunnissa. Huomioikaa, että palamisaika on todella lyhyt ja syöpävaaran lisäksi alkulomasta tullut palaminen tekee rusketuksesta epätasaisen ja nostaa pigmenttiläiskät näkyviin.

Parasta olisi Aasian matkoilla pysyä kokonaan pois suorasta auringosta, koska parissa viikossa ehtii väriä saada varjossakin pysyttelemällä. Talvisella etelälomalla on aivan välttämätöntä käyttää aurinkovoidetta, jos meinaa jotenkin säästyä soluvaurioilta. Tehokkain ja yksinkertaisin suojavoide on Dermalogican Sport Protection sk 50 (53€)mikä käy sekä vartalolle, että kasvoille ja sopii koko perheelle. Suosittelisin kuitenkin yli nelikymppisille kasvoille Dynamic Skin Recoveryn sk50 (50ml 109€), joka on kiinteyttävä ja kosteuttava päivävoide. Sehän on ollut jo pitkään Dermalogican suosituin päivävoide kesäisin ja syksyllä 2014 se suojakerroin nousi viiteenkymppiin. Laadultaan se on kuitenkin yhtä ohut ja hyvin imeytyvä, kuin ennenkin. Silloin, kun UV-säteily on vähäisempää meikinkäyttäjä suojautuu pelkästää niillä. SkinPerfect Primer sk 30 (NYT 62€, norm. 77€) on hyvä suoja ja jos sen kanssa on vielä suojakertoimellinen meikkivoide se riittää oikein hyvin. Muistathan, että se on tarjouksessa maanantaihin saakka.

Usein kysytään onko parempi tulla kasvohoitoon ennen, vai jälkeen etelänloman ja parasta olisi tehdä hoito sekä ennen lähtöä, että palatessa. Sitten, kun pitää valita kumpi on tärkeämpää, niin näin talvella ilman muuta loman jälkeen. Iholle on todella rankka kokemus tulla lämmöstä Suomen jopa kolmenkymmenenasteen pakkaseen ja kuivaan sisäilmaan. Lentomatkakin kuivattaa huomattavasti, varsinkin jos on kyseessä puolenvuorokauden koneessa istuminen. Ennen lomalle lähtöä kannattaa ihoa kuoria hyvin ja käyttää naamiota, tai ottaa kosteuttava tehotippakuuri esimerkiksi Skin Hydrating Booster (94€). Ihohan nauttii etelän ilmanalasta ellei sitä polta ja monelle iho-ongelmalle aurinko ja merivesi on paras lääke. On aivan ihanaa päästä pimeän ja synkän alkutalven jälkeen valoon ja lämpöön ja tuo auringolta suojautuminen on vaan pieni vaiva. Aurinkolomasta on todella paljon hyötyä mielialaan ja ulkomaan matka katkaisee talven ja työstressin totaalisesti. Nauttikaa auringosta ilman syyllisyyttä säteilystä ja tankatkaa energiaa lopputalven varalle!

3 kommenttia:

  1. Anonyymi10:03

    Voitko kertoa kuinka teillä vaihdetaan pyyhkeet yms., joita asiakkailla käytetään.

    Olin opiskeluaikana 90-luvulla, siivoojaana ja siivosin myös säännöllisesti kauneushoitolaa. Toimenkuvaani kuului: lattiat, altaat etc. pyyhkiminen ja pyykkikoneen käyttö, jossa pestiin pyyhkeet (jotka käytössä esim. asiakkaan tuolissa) ja pyyhkeiden mankelointi.

    Alkuun pesin kaikki 60-asteessa kuten ns. virallisessa ohjeessa sanottiin. Omistajatar raivostui ihan totaalisesti, kun kuppasin häneltä siivousrahaa ja pesin monena iltana koneellisen (hoitolassa siis useita kosmetologeja). Lopulta vahti ja näytti, ettei kaikki pyyhkeitä pestä. Sellaiset joissa ei ollut näkyviä tahroja vain mankeloitiin uudelleen ja takas hyllyyn.

    Kyllä oikeesti yökötti. Ja silloin jäin miettimään, miten kosmetologit pesevät työvälineensä (meikkisudit ja sienet).

    VastaaPoista
  2. Kuulen ihan valitettavan usein näitä samoja juttuja, että mitään ei pestä heti, vaan vasta usean asiakkaan jälkeen. Yleensä kuulumma omistaja hannaa vastaan, vaikka kosmetologi itse tietääkin aseptiikan säännöt. Tuntuu aivan käsittämättömältä. Otit siis erittäin tärkeän asian esille. Teen tästä ihan jutun, mutta kerron heti, että meillä kaikki pestään ja desinfioidaan joka asiakkaan jälkeen.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11:54

    Kuulostaa täysin uskomattomalta. Asiakas kyllä luottaa saavansa aina puhtaat pyyhkeet. Onko jollain asiakkaalla kokemusta, että olisi kosmetologilla törmännyt epäilyttäviin pyyhkeisiin yms.?

    VastaaPoista