Siirry pääsisältöön

Terroristeihin voi olla monta näkökantaa

Pariisin tapahtumien jälkeen sanomalehdet, uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat täynnä eri ihmisten lausuntoja terrorismistä. Koen, että koko asia on yksinkertaistettu ja tehty vakavasta asiasta viihdettä. Ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin tiedostaneet millään tavalla terroristien olemassa oloa ovat nyt valmiita antamaan lausuntoja. Terrorismi on yksi osa-alue sotahistorian ja poliittisen historian harrastuksestani. Se ei ole mikään simppeli juttu, vaan taustalla on mitä erilaisempia tekijöitä joita media ei tällä hetkellä huomioi ollenkaan.

On hyvin vaikea sanoa kuka on terroristi, koska siihen löytyy aina ihan päinvastaiset näkökannat. En missään nimessä puolusta terroristeja, mutta haluaisin tuoda keskusteluun muitakin näkökantoja. Suomen itsenäisyyden historiassa on kohtia jolloin suomalaiset olivat terroristeja, tai luisumassa siihen. Ihan selvät terroristiteon tunnusmerkit löytyy Nikolai Bobrikovin murhasta 1904, kun Eugen Schauman ampui hänet. Bobrikov oli Suomen kenraalikuvernööri ja aloitti ensimmäisen sortokauden. Kuitenkaan Schaumanista ei koskaan puhuta terroristina, vaan hänen tekonsa koetaan oikeudenmukaisena ja se hyväksytään. Se on vain suomalaisten näkökanta ja venäläisten silmin se oli äärimmäisen provosoiva poliittinen murha. Eugen Schauman ampui tekonsa jälkeen itsensä, niin kuin nykypäivänkin terroristit laittavat alttiiksi oman elämänsä.

Suomessa alkoi vaikuttamaan eräs maanalainen liike 1914 joka värväsi suomalaisia nuoria miehiä sotilaskoulutukseen ulkomaille. Näinhän tapahtuu nykyäänkin, Isis värvää ja houkuttelee nuoria ympäri maailmaa liittymään pyhään sotaan ja hakeutumaan sotilaskoulutukseen. Vuosisadan alkupuolella näitä Saksaan sotilaskoulutukseen lähteneitä nuoria miehiä alettiin kutsumaan  jääkäreiksi ja niin syntyi nykyisten suomalaisten ihailema ja kunnioittama jääkäriliike. Saksaan lähteneet miehet tekivät valtiopetoksen ja he eivät olisi ikinä voineet palata Suomeen ellei Suomi olisi itsenäistynyt. Tämäkin tapahtuma täyttää terroritoiminnan tunnusmerkit, mutta me näemme sen arvokkaana itsenäisyystaisteluna.

Jatkosodan loputtua 1944 Suomessa paljastui ns. asekätkentäjuttu. Silloin Suomen armeijan korkeat upseerit organisoivat aseiden ja ammusten piilottamista sen varalle, että jos Suomi miehitetään me aloittaisimme sissitoiminnan. Asekätkennän johtajia olivat kenraali A.F Airo ja eversti Valo Nihtilä. Meidän kissamme on nimeltään Valo Nihtilä eli Valtsu, koska halusin kunnioittaa tätä everstiä hänen itsenäisyyden hyväksi tekemästään teosta. Airo ja Nihtilä paljastui ja heidän lisäkseen moni muu sotilashenkilö ja heidät tuomittiin vankilaan. Näin jälkikäteen, kun asiaa on spekuloitu ja tutkittu on todettu, että suomalaisilla olisi ollut vallan hyvä tilanne luoda maanalainen terroristijärjestö vastustamaan miehitystä. Näin olisi pystytty vaikuttamaan miehittäjään ja pidetty Suomen itsenäisyysasiaa Euroopan tietoisuudessa. Uskoisin, että lähes kaikki suomalaiset olisivat olleet valmiit hyväksymään tämän ajatuksen ja pitäneet sitä oikeudenmukaisena.

Juuri tätä samaa konstia mitä Suomikin aikoi käyttää ovat käyttäneet IRA Englantia vastaa, ETA:n baskiterroristit Espanjaa vastaan ja kurdit Turkkia vastaa. Kaikissa oli kyse itsenäisyystaisteluista. Näistä näkökohdista katsottuna ei terroristiksi tuomitseminen ole ollenkaan yksinkertaista. Taustalla ei ole pelkkä pahuus, vaan tarkoitus on vaikuttaa jonkun isomman asian puolesta. Nyt tämän Pariisin tapahtuman taustalla on Isis, joka myös on luomassa itselleen omaa itsenäistä valtiota. Vielä tässä vaiheessa, kun Isis on kiinni täysimittaisessa sodassa Syyriassa terrori iskut jää yksittäisten pikkuryhmien teoiksi vailla suurempaa organisointia. Siinä vaiheessa, kun Isiksen sotatoimet saadaan nujerrettua ja heidän on vetäydyttävä maan alle voidaan varautua todella suureen ja hyvin organisoituun terroriaaltoon. Toivottavadti näin ei tapahdu, vaan löytyisi vielä joku muu ratkaisu jota ei vielä nyt ole näkyvissä.





Kommentit

  1. Anonyymi00:23

    Ostin maanantaina Multivitamin Power Recovery Masquen ja olipas se tehokas aine. Laitoin sitä heti samana iltana tuon riisientsyymikuorinnan jälkeen ja jätin naamion yöksi niin kuin neuvoit. Ihoni oli aamulla silminnähden paremmassa kunnossa melkeimpä kuin kasvohoidon jälkeen. Meikkikin levittyi paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Nyt viimeistään vakuutuin Dermalogican aineiden ylivoimaisuudesta.
    Suosittelen muitakin lukijoita kokeilemaan tuota naamiota. Ihanaa, kun saa kerrankin rahalleen vastinetta ja aine tekee sen mitä luvataan.

    M.M

    VastaaPoista
  2. Kiva, että olet tyytyväinen. Kyllähän tuo naamio puhuu puolestaan, kun sitä on kerran kokeillut niin sitä haluaa käyttää useamminkin. Nyt kannatta ostaa tarjoustuote, koska näin edullista tarjousta ei taatusti tule pitkään aikaan. Samalla pääsee kokeilemaan miten paljon paremmin naamio vaikuttaa, kun tekee ensin kuorinnan mukana tulevalla Daily Microfoliantilla.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Muuten mukava blogi, mutta pelkkä teksti tekee blogista tylsän ja puuduttavan. Etenkin kauneudenhoitoalalla tarvitaan kuvia, jotain konkreettista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi23:05

      Et kai tarkoita, että juuri tämä terroristijuttu pitäisi jotenkin kuvittaa? Minulle riittää tämä blogi juuri näin, kun se on. Asialliset jutut näyttävätkin asiallisilta. Jos olisi kuvitusta kovasti se toisi ehkä sekavankin vaikutuksen ja itse jutun teho voi vähetä. Tämä on kuitenkin yli kuusikymppisen tutkijanaisen näkemys :)

      Poista
  4. Kiitos palautteestasi. Olet varmaan ihan oikeassa. Jos haluaisin tänne tuhansittain lukijoita ja paljon nuoria toimisin ihan toisella tavalla. Nyt blogi on asiantuntijablogi jota kirjoitan omaksi iloksenikin ja palvellakseni kauneushoitolani asiakkaita ja samalla muita lukijoita.
    Itse inhoa valokuvaamista ja sitä, että kännykät räpsii kokoajan. Kuvaaminen olisi minulle niin vastenmielistä, että blogin tekemisen ilo katoaisi siihen. Se ettei blogi ole niin viihdyttävä ja perinteisen kaupallinen karsii juuri sopivasti niitä lukijoita, jotka eivät hae tietoa ihonhoidosta.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...