Siirry pääsisältöön

Pirkko Arstilan kolumni herätti paljon ajatuksia

Tällä viikolla netissä on ollut kuuma keskustelu eläkkeellä olevan uutisankkurin Pirkko Arstilan kolumnista ET-lehdessä. Arstila arvosteli kirjoituksessaan marketin jonossa edessään seisovaa nuorta naista ja hänen pukeutumista. Tyttö oli Arstilan mukaan pukeutunut rumasti liian pieniin vaatteisiin, tukka hapsotti ja vartalo oli lyhytjalkainen, leveälanteinen ja muutaman vuoden päästä ylipainoinen. ET-lehti poisti kolumnin ja pyysi anteeksi, koska kirjoitus ei ollut toimituksen etiikan mukainen.

Ajattelematon kirjoitus

Hämmästelen kovasti mikä sai yleensä korrektin Pirkko Arstilan kirjoittamaan tuollaista. Tarkistin, että hän on nyt melkein kahdeksankymmentä ja epäilen iän jo vaikuttavan arvostelukykyyn. Minusta kenenkään ei pitäisi lähteä arvioimaan toisen ulkonäköä noin rumasti. Nykyisin nuoret naiset ovat aivan kohtuuttomien ulkonäköpaineiden viidakossa. Muoti on tehty vaan pitkäsäärisille yli 180-senttisille langanlaihoille tytöille. Lehtikuvissa kuvat ovat käsitelty niin, että naiset näyttävät ilmeettömiltä nukeilta. Heihin on lähes mahdotonta samaistua ja esimerkiksi pituudelleen ei kukaan voi mitään. Siksi onkin erittäin rumaa ja ajattelematonta, että joku julkisuuden henkilö sanoo nuorella naisella olevan suomalaisugrilaisen lyhyen ja leveän vartalon. Tämä, jos mikä pitää yllä syömishäiriöitä ja heikentää itsetuntoa. Ylipäätään kenenkään vanhemman ihmisen ei pidä mollata nuoren vielä epävarman henkilön ulkonäköä. Pitäisi myös muistaa, että muoti muuttuu. Se mikä minusta näyttää oudolta ja vähemmän kauniilta on tämän hetken tyyliä ja se näyttää kivalta nuorten silmissä. Vanhemman ja kokeneemman ihmisen pitäisi tämä ymmärtää eikä alkaa paheksumaan ja kauhistelemaan nykynuorisoa.

Hyväksy itsesi

Tämä kohujuttu sai minut miettimään näitä omia blogikirjoituksiani. Kerron näissä mielipiteitäni ja annan ohjeita ulkonäön hoitamiseen, koska se on minun työni. Vapaa-ajallani en kulje arvostelemassa ihmisten ulkonäköä eikä se minua erityisemmin kiinnosta. Työajan ulkopuolella ulkonäkö, muoti ja tyyli ei erityisemmin pyöri mielessäni. Haluaisin kaikella tapaa kannustaa ihmisiä hyväksymään oman ulkonäkönsä ja huomaamaan omat hyvät puolensa. Jokaisessa ihmisessä on kauniita puolia ja hymy tekee kaikki ihmiset kauniiksi. Luin alkusyksystä kirjailija Sofi Oksasen kannanoton Melania Trumpin tapaan olla julkisuudessa. Sofi Oksanen sanoi olevansa pettynyt siihen miten Melania Trump vahvistaa nykykäsitystä itäeurooppalaisista naisista, että he ovat kauniita ja mykkiä. Nykyinen Yhdysvaltojen presidentin rouva vie todellakin tasa-arvoa ison askeleen taaksepäin. Hän on kaunis niillä kriteereillä mitä mallitytöille laitetaan, mutta muuten hän vaikuttaa sieluttomalta nukelta kipittämässä pari askelta miehensä jäljessä. Huolestuttavaa, että hän antaa nyt esimerkkiä naisesta niin monelle nuorelle. 

Hymy kaunistaa aina

Itselleni kauneuden perusta on se mitä ihmisen sisin ja sielu on. Voi olla ulkoisesti, vaikka miten kaunis missi, mutta jos ihminen on ilkeä ja paha se näkyy ulospäin aina. Hymyilevä, sydämellinen ihminen näyttää kauniilta muiden silmissä, vaikka hän ei missien kriteereitä täyttäisikään. Huolestuttavaa on, että nykyisin nuoret naiset pitävät kauneus ihanteenaan ilmeettömyyttä. Suomalaisetkin plastiikkakirurgit kertovat, että vastaanotolle tulee parikymppisiä jotka toivoovat ilmeettömiä kasvoja. Tähän oiva esimerkki on juuri Melania Trump joka ei tunteitaan näytä eikä juuri hymyile, tai minä en ole ainakaan nähnyt hänestä hymyilevää kuvaa. Tärkeää olisi rohkaista nuoria näyttämään tunteitaan ja hyväksymään itsensä ja toisensa sellaisina, kuin ovat. Toivottavaa olisi myös, että tämän maailman PirkkoArstilat eivät levittäisi nurjia mielipiteitään.

Kommentit

  1. Mielestäni Arstilan kolumni oli monella tapaa ongelmallinen, mutta eniten minua vihastutti hänen kehotuksensa pukeutua tietyllä tavalla, koska se miellyttää miehiä ja herättää miesten mielenkiinnon. Minua ahdisti myös kovasti se, että näköjään olisi syytä pynttäytyä jopa lähikauppareissulle. Itse kun arvostan juuri sitä, että se kauppa on lähellä kotia, että voi väsyneenä ja flunssaisenakin käydä nopsaan hoitamassa akuuteimmat ruokaostokset. Onneksi kehopositiivisuus ja muut ahtaita kauneusihanteita kritisoivat liikkeet kukoistavat netissä. Niiden puoleen on hyvä kääntyä silloin, kun valtavirtamedia yms ahdistaa.

    VastaaPoista
  2. Tuo Arstilan kirjoitus ja siihen liittynyt kommentointi sai minussakin monenlaisia ajatuksia liikkeelle. Valitettavasti myös ajatuksen siitä, että pitäisikö jo lähes kahdeksankymppisen sulkea suunsa eikä tuoda esiin vanhentuneita mielipiteitään. Nuo Arstilan ajatukset ovat suoraan 50-luvulta milloin nuorten naisten tärkein tehtävä oli miellyttää miehiä. Onneksi se aika on ohitse ja sellaiset mielipiteet pitäisi jo vaientaa.
    Olen itse tänä kesänä kokenut miten joku muotijuttu jakaa ihmisiä iän mukaan. Nykyisin on risaiset farkut muotia ja itse olen aina ollut farkkuihminen ja käytän nyt näitä risafarkkuja. Minulle on tullut todella moni tuttu ja tuntematon sanomaan farkuistani jotain. Monen kommentti on ollut, että meneekö sulla noin huonosti ettei ole varaa uusiin housuihin. Moni sanoo suoraan ettei voi ymmärtää tällaista risamuotia. Ehkei tästä nuoremmille sanota, mutta yli viisikymppisillä ne näköjään ärsyttää erityisesti. Itse pukeudun juuri niin kuin huvittaa, vaikka joka ainoa tulisi siitä sanomaan. Ihmettelen vaan miten helposti puututaan toisen pukeutumiseen.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...