Siirry pääsisältöön

Asiakaskortin kysymykset

Aina, kun asiakas tulee meille ensimmäistä kertaa hän täyttää itse asiakaskortin missä on useita kysymyksiä. Kortit tulevat meille Dermalogican kautta ja samat kortit täytetään ympäri maailman Dermalogican hoitoloissa. Nykyään Suomessa on luvan varaista pitää asiakaskortistoa, mutta olemme siihen luvan hankkineet. Kortit ovat tarkoitettu ainoastaan minulle ja Marille eikä niitä näe kukaan muu. Työmme kannalta on aivan välttämätöntä pitää yllä jotain kortistoa, jotta tiedämme mitä asiakkaalle on edellisellä hoitokerralla tehty. Olen pitkään suunnitellut, että saisimme kortiston sähköiseen muotoon, mutta siinä on aika työmaa naputella kaikki uudestaan. Tosin sekin projekti on tehtävä parin vuoden sisällä.

Jotkut asiakkaat närkästyvät kortin kysymyksistä, esimerkiksi, kun kysytään lääkkeiden käytöstä ja terveydentilasta. Pahastutaan, että mitä heidän poskiontelotulehdukset kosmetologille kuuluu. Jokaiselle kysymykselle on hyvä perustelu, emmekä kysy niitä uteliaisuudesta, tai juoruilun halusta. Meillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus emmekä ikinä kerro asiakkaiden asioita kenellekään. Paljon epämääräisempää olisi ellei kosmetologi kysele mitään hoidon alussa. Silloin voi käydä vahinkoja ellei selvitetä ennen hoitoa mitkä muut asiat vaikuttavat ihon sen hetken tilanteeseen. Ymmärrän hyvin, että jotkut meidän asiakaskortin kysymyksistä kuulostaa kummallisista ellei niiden perusteluja tiedä. Siksi pyrimme Marin kanssa aina selittämään asiakkaalle miksi kysymys tehdään. Selvitänkin muutaman kysymyksen perustelut tässä.

Eniten ehkä asiakkaita ihmetyttää se miksi kysymme mitä lääkkeitä asiakas käyttää. Se on meille todella tärkeä asia, koska moni lääke vaikuttaa ihoon. Lääkkeet myös antaa meille tiedon, jos asiakkaalla on jokin perussairaus, mikä saattaa olla ihoonkin vaikuttava. Jos asiakas syö esimerkiksi tyroksiinia tiedämme hänellä olevan ongelmia kilpirauhasessa ja se taas näkyy ihossa hyvin
voimakkaasti. Kortissa kysytään myös onko asiakkaalla ollut ongelmia terveyden kanssa viimeisen vuoden aikana. Tästä meille voi ilmetä, vaikka iso leikkaus ja pitkä sairaalassa olo joka takuulla vaikuttaa ihoon. Yksi kysymys koskee ihon punoittelua ja herkkyytä ja siinä kysytään myös onko henkilöllä ollut poskiontelotulehduksia. Henkilö jolla on usein poskiontelotulehduksia kärsii helposti myös poskien ihon herkkyydestä ja kuivuudesta. Usein nämä kaksi asiaa liittyy yhteen, jos asiakkaalla on usein paha poskiontelotulehdus se voi selittää poskien ihon tilannetta.

Huvittavana kysymyksenä moni pitää, kun kysymme onko asiakkaalla ahtaanpaikankammoa. Se on erittäin tärkeä kysymys, jonka kysymättä jättäminen voi pilata koko hoidon. On hyvin yleistä, että ihminen jolla on ahtaanpaikankammo, voi kokea sitä kasvohoidossa. Esimerkiksi naamio, joka kuivuu kasvoille voi joillekin olla ylivoimaisen ahdistava. Samoin, jos laittaa laittaa vanulaput silmille, että silmätkin lepää, joku kokee sen todella ahdistavaksi. Moni asiakas ei halua, että heitä jätetään yksin naamion aikana, tai joku ahdistuu, jos hoitohuoneen ovi laitetaan kiinni. Nämä asiat on hyvä olla selvillä jo ennen hoidon aloittamista ettei kenenkään kohdalla tärkeä hoito mene ihan pilalle ahdistuneen olon takia.

Kysymme myös onko asiakkaalta otettu röntgenkuvia hampaista viimeisen kahden viikon aikana. Röntgensäteet supistavat ihohuokosia hyvin voimakkaasti ja se vaikutus kestää parikin viikkoa. Silloin ihohuokosia on hyvin vaikea puhdistaa ja aineet ei imeydy kunnolla. Ellemme tiedä röntgenkuvista alamme ihmetellä ihon reagointia. Kun tiedämme, että röntgenkuvia on otettu pystymme hoitamaan ihon tilanteen vaatimalla tavalla. Emme siis todellakaan kysele turhia ja pyydämme pitkämielisyyttä, kun täytätte asiakaskorttia. Ja kysykää ihmeessä, jos ette ymmärrä mihin jotakin tietoa tarvitaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...