Siirry pääsisältöön

Eikö tähän kukaan puutu?

Selkäpiitäni karmii uusimmat menetelmät mitä kosmetologeille, tai kauneushoitoloille tarjotaan. Nykyään tulee sähköpostimainoksia mitä ihmeellisimmistä hoitomenetelmistä. En ole aikaisemmin niitä mainosposteja edes viitsinyt avata, mutta nyt olen ihan mielenkiinnosta lukenut niitä. Toivottavasti mikään kauneushoitola ei sorru ostamaan kyseisiä vimpaimia.

En usko, että hyvän koulutuksen saannut SKY-kosmetologi lähteekään mukaan näihin rajuihin menetelmiin. Heikko koulutus, tai kouluttamattomuus estää kriittisen suhtautumisen uuteen tarjontaan. Tänään sain sähköpostimainoksen uudesta koneesta, jolla voidaan tehdä jäädytyshoitoja. Kone oli tekstin mukaan suunniteltu nimenomaan kosmetologien käyttöön. Sillä voi poistaa hyvälaatuisia kasvaimia, pigmenttiläiskiä, rasvaluomia ja ruusufinniä. Mistä lähtien kosmetologien tehtäviin on kuulunut kasvainten ja luomien poisto?!

Järkytyin ihan tosissani siitä mitä meille keksitäänkin tarjota. Jäädytysmenetelmä on aivan loistava ihotautilääkäreiden ja plastiikkakirurgien käsissä. Se on eniten käytetty menetelmä sairaalassa, kun poistetaan basalioomaa eli tyvisolusyöpää. Muitakin, yleensä auringon aiheuttamia ihomuutoksia käsitellään jäädyttämällä, mutta se on ehdottomasti tarkoitettu lääkärin käsiin. Sairastuneet syöpäsolut jäädytetään ja ne kuoriutuu parissa päivässä pois ja solujen kasvu myös pysähtyy. Menetelmä on todella hyvä pinnallisiin solumuutoksiin, huomattavasti nopeampi ja hellävaraisempi, kuin leikkaus. Kaikista jäädytetyistä kohdista otetaan myös koepalat mistä selviää solumuutosten laatu. Miten ihmeessä kosmetologi voisi tehdä tällaisia sairaanihonhoitoon tarkoitettuja operaatioita. Yksi perusasia kosmetologin työssä on se, että kosmetologi hoitaa aina tervettä ihoa.

Tuolla jäädytyslaitteella saadaan valtaisaa tuhoa aikaiseksi, kun se on osaamattomissa käsissä. Ihosyöpä on asia minkä kanssa ei lähdetä leikkimään ja sen hoito ei todellakaan kuulu kosmetologille. Jäädyttämisestä jää myös helposti pysyvä jälki ja iho pitää jäädytyshoidon jälkeen suojata täysin auringolta muuten tulee pigmenttiläiskiä. En myöskään mitenkään ymmärrä, että laitetta mainostetaan pigmenttiläiskien poistoon. Mitä järkeä on poistaa pigmenttiläiskää menetelmällä, joka jättää rupisen jäljen pariksi viikoksi ja sen jälkeen vaalen läiskän. Se, että jäädytystä mainostettiin myös ruusufinnin poistoon on ihan älytön idea. Ihotautilääkärit käyttää ruusufinniin antibiootteja ei jäädytystä. Ihan, kuin tuon mainoksen lähettäjällä ei olisi ollut mitään tietoa ihonhoidosta.

Ainoa missä kosmetologi voisi käyttää jäädytystä olisi jalkahoidon yhteydessä syylien poisto. Silloinkin siinä pitää olla pitkä kokemus ja hyvä tietotaito. Tiedän, että oma ammattitaitoni riittäsi varsiluomien poistoon jäädyttämisellä, mutta pitäydyn siitäkin toimenpiteestä. Minusta nekin pitää poistaa lääkärillä, jotta voidaan ottaa koepala.

Nyt joku voi sanoa ettei kuluttaja suostuisi, jos kosmetologi ehdottaisi jotain jäädytyshoitoa. Sen tiedän kokemuksestani, että aivan varmasti suostuu. On paljon ihmisiä joilla ei ole tietoa kenen työhön kuuluu esimerkiksi luomien poisto. Minulta on lukemattomia kertoja haettu apua luomiin, jotka kuuluvat lääkärin työhön ja sinne heidät olen neuvonutkin. Jos joku on niin törkeä, että alkaa käyttämään jäädytystä kauneushoitolassa, aivan varmasti hänelle löytyy myös asiakkaita.


Kommentit

  1. Kyllä tämä teksti järkyttää ainakin minua kun suvussa on ihosyöpää eri muodoissa. Haluaisin uskoa ettei kukaan pätevä kosmetologi ottaisi tällaista hoitoa omaan putiikkiinsa mutta jokaiselta alalta löytyy kuitenkin sitä nk. heikompaa ainesta. Hampaiden valkaisu, pistoshoidot, voimakkaat happokuorinnat ja kaikki tällaiset selkeästi lääketieteelliset toimenpiteet pitäisi aina teettää sen alan ammattilaisella. En voi käsittää maahantuojia tai viranomaisten vastuuta jos asia on tosiaan niin kuin olet täällä useasti kertonut ettei kukaan valvo näitä. Kuluttaja-asiamies tuntuu puuttuvan kaikenlaisiin nettikauppoihin heti jos on jotain hämminkiä mutta voiko tosiaan olla ettei Valvira tai Tukes koe tätä ongelmaa omakseen? Pitää melkein kirjoittaa hesariin tai vinkata Ylen MOT-toimittajia näistä...

    VastaaPoista
  2. Tämä on ihan todellinen tilanne, että Valvira, tai muu viranomainen ei tähän puutu. SKY on ottanut asiaa julkisuudessa esiin ja siitä oli juttu Ylen aamutv:ssä. Viranomaiset myöntää suoraan ettei heillä ole resursseja tarkistaa näitä asioita. Valviralla on ihan tilanne tukossa näiden valelääkäräiden yms.juttujen takia.
    Toisaalta ei ole vielä suuressa mittakaavassa tapahtunut onnettomuuksia. Pitää ensin tapahtua useita pahoja virheitä ennen, kuin valvontaa löytyy. Siksi SKY ja minäkin haluaisimme, että asia hoidettaisiin ajoissa. Isot negatiiviset jutut koskee koko ammattikuntaan, myös meihin hyviin tekijöihin.
    Tarjosin tätä juttu Hämeen Sanomiin ja laitoin liitteenä nuo saamani tarjoussähköpostit ja soitin vielä uutispäällikölle. He lupasivat harkita asiaa ja siitä on nyt pari viikkoa.
    Tämä ei näköjään kiinnosta lehdistöä, kun kyseessä ei ole vielä "skandaali". Me yritämme ennalta ehkäistä katastrofia yksityisen asiakkaan kohdalla, mutta se ei kiinnosta.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...