sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ilmastointi kuivattaa ihoa

Taas kerran puhun omakohtaisesta kokemuksestani. Huomasin tuolla Prahan reissulla ja täällä kotonakin miten paljon jatkuva ilmavirta kuivattaa ihoa.

Prahassahan oli hyvin kuuma alkulomastamme, niin kuin nyt täällä Suomessakin. Kasvoni oli hiestä märät aina ulkona olessani ja sitten sisällä ilmastointi kuivatti hien ihon pintaan. Tätä tapahtui kymmeniä kertoja päivän aikana. En käyttänyt meikkiä päivällä oikeastaan ollenkaan, joten sekään ei suojellut ihoa kuivumiselta. Taputtelin myös hikeä iholta pois monta kertaa päivän aikana. Hotelli huoneessamme oli todella tehokas ilmastointi mikä oli ihanaa, kun nykyään inhoan kuumassa nukkumista. Ilmastointi puhalsi kaiken yötä ja huomasin, että silmänikin kärsivät siitä. Ilmavirta kuivatti kovasti silmien pintaa varsinkin, kun luin tosi paljon hotellihuoneessa. Sitten parin päivän päästä huomasin, että poskeni oli ihan karheana hilseilystä aina aamuisin. Iltaisin olin laittanut hyvät hoitoaineet, mutta tunne aamuisin oli ihan erilainen, kuin kotona. Tein aina iltaisin meikin, kun lähdimme teatteriin ja syömään. Onneksi minulla oli mukana Multivitamin Thermofoliant kuorinta, koska ilman hyvää kuorintaa ei iholleni olisi voinut meikkiä levittää.

Kotona meillä on muutama iso ja tehokas tuuletin ja niiden kanssa ongelma on ihan sama. Töistä tullessa pesen aina heti meikit pois ja laitan yöhoitoaineet. Sitten istun illan, vaikka lukemassa ja tuuletin puhaltaa täysillä. Muutaman tunnin päästä, kun menen nukkumaan ihoni on, niin kuiva ja kireä ihan, kuin en olisi sitä kosteuttanut pesun jälkeen ollenkaan. Siinä kohtaa laitan kosteusvoiteet uudestaan. Otin myös käyttöön Barrier Repair ( 50 ml, 62€), joka on loistava suojavoide ulkoista rasitusta vastaan. Myös Skin Hydrating Boosterin käyttö on hyvä lisä ihonhoitoon, jos on paljon ilmastoinnin kanssa tekemisissä.

Tässä on kyse aika uudesta ilmiöstä Suomen kesässä. Vielä kymmenenvuotta sitten en tällaista kesän kuivumista ollut ihoissa havainnut. Viimeisinä vuosina Suomen kesätkin ovat olleet todella kuumia ja ihmiset ovat hankkineet erilaisia viilentimiä. Ilmalämpöpumput ovat myös yleistyneet niiden viilennysominaisuuksienkin takia. Meillä ei ole ilmalämpöpumppua joten omakohtaista kokemusta sen ilmavirran kuivattavuudesta minulla ei ole. Muutama asiakkaani on kyllä kertonut kokeneensa ihonsa kuivuneen ilmalämpöpumpun hankinnan jälkeen. Ilmastointi ja viilennys kesäkuumalla on ihana asia ja ihon kuivuminen on hoidettavissa oikeilla hoitoaineilla.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi20:03

    Auton ilmastointi on ihan karmea kuivattaja varsinkin huulille. Tykästyin viime kesänä Clean start linjan huulikiiltoon/rasvaan ja kysyisinkin vieläkö sitä on myynnissä? Sitä suostui lapsetkin käyttämään eikä sitä tarvinnut jatkuvasti lisätä.

    Anni

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä on myynnissä edelleen. Kysyit sitä juuri hyvään aikaan, koska se on tulossa heinäkuussa tarjoukseen. Menen maanantaina 1.7 työhön, niin tarkistan mikä tuo tarjous on ja kerron sitten enemmän.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Ehkä joku ilmankostutin voisi auttaa. Meille ilmastointityöt ollaan tekemässä parin tai kolmen viikon kuluttua. Olen myös etukäteen miettinyt diffuuseria, jos tuntuu että menee liian kuivaksi.

    VastaaPoista