Työssäni törmään hyvin usein siihen, että nainen on laittanut perheensä ja lapset kaiken edelle ja hylännyt itsensä. Hyvin yleistä on, että asiakas selittelee ettei ole käynyt kosmetologilla lasten syntymän jälkeen. Juttua, kun jatkuu pidenpään kuulenkin, että nuo lapset ovat jo lukioikäisiä.
Aika usein käy niin, kun kartoitan asiakkaan ihon tilannetta kyselemällä esimerkiksi onko hänellä ollut taiveihottumaa saan vuolaan vastauksen esikoistyttären taiveihottumasta ja atopiasta. Kun kysyn palaako asiakkaan iho herkästi auringossa vastaus on, että keskimmäinen poika palaa heti, mutta kuopus ei koskaan. Tietysti pystyn viemään keskustelua siihen suuntaan, että välttämättömät vastaukset löytyy ja voin aika paljon päätellä ihosta muutenkin. Jää kuitenkin mietityttämään mihin nainen on kadonnut, kun häntä ei ole olemassa on vain lapset. Moni kertoo miten iho muuttui raskausaikana ja niinhän se aina muuttuukin. Tähänkään juttuun en enää kokemukseni takia lähde mukaan ennen, kun selvitän milloin tuo kyseinen raskaus oli. Monesti kuulen, että synnytyksestä on yli kymmenen vuotta. Toki raskaus on tärkeä kohta elämässä ja vaikuttaa paljon ihoon, mutta se ei vaikuta, kuin noin 2-3 vuotta raskauden alkamisesta. Mitään myöhempää iho-ongelmaa ei kannata selittää raskauksilla.
Tunnen aina suurta huolta näistä asiakkaista, jotka lyövät itsensä täysin laimin. En tarkoita sitä, että kasvohoito olisi mikään välttämättömyys, vaan kaikki muukin oma elämä on jäänyt. Sellaisessa tilanteessa uskoisin, että puolison on aika helppo kiintyä johonkin toiseen naiseen joka on edes läsnä ja ajattelee muutakin, kuin lapsia. Eikä se ole oikeuden mukaista lapsillekaan, että äiti syyttää heitä itsensä laiminlyönnistä, itsehän hän on valinnan tehnyt. Olen myös aivan varma ettei kukaan mies ala selittelemään lastensa vaivoja, kun häneltä kysytään omasta olotilastaan. Olen siitäkin varma, että lapset eivät voi yhtään sen huonommin, jos äiti joskus järjestää aikaa itselleenkin ja tekee ihan aikuisten asioita. Varsinkin, kun lapset ovat jo toisella kymmenellä niin äidinkin pitäisi löytää omaa elämää.
Se, että ihminen suo itselleen iloa ja parantaa hyvinvointiaan esimerkiksi kasvohoidolla koituu aivan varmasti koko lähipiirin iloksi. Ihminen, joka voi hyvin levittää sitä ympärilleenkin. Jos itse uhrautuu koko ajan ja laittaa aina muut etusijalle voi katkeruus hiipiä ihmiseen aluksi ihan salaa. Sitten tuloksena voi olla kahdeksankymppisenä ilkeä ja pahantuulinen vanhus, joka valittaa kokoajan ja on suuri marttyyri lastensa aikana. Tiedostamalla tämän sitä voi välttää.
Aika usein käy niin, kun kartoitan asiakkaan ihon tilannetta kyselemällä esimerkiksi onko hänellä ollut taiveihottumaa saan vuolaan vastauksen esikoistyttären taiveihottumasta ja atopiasta. Kun kysyn palaako asiakkaan iho herkästi auringossa vastaus on, että keskimmäinen poika palaa heti, mutta kuopus ei koskaan. Tietysti pystyn viemään keskustelua siihen suuntaan, että välttämättömät vastaukset löytyy ja voin aika paljon päätellä ihosta muutenkin. Jää kuitenkin mietityttämään mihin nainen on kadonnut, kun häntä ei ole olemassa on vain lapset. Moni kertoo miten iho muuttui raskausaikana ja niinhän se aina muuttuukin. Tähänkään juttuun en enää kokemukseni takia lähde mukaan ennen, kun selvitän milloin tuo kyseinen raskaus oli. Monesti kuulen, että synnytyksestä on yli kymmenen vuotta. Toki raskaus on tärkeä kohta elämässä ja vaikuttaa paljon ihoon, mutta se ei vaikuta, kuin noin 2-3 vuotta raskauden alkamisesta. Mitään myöhempää iho-ongelmaa ei kannata selittää raskauksilla.
Tunnen aina suurta huolta näistä asiakkaista, jotka lyövät itsensä täysin laimin. En tarkoita sitä, että kasvohoito olisi mikään välttämättömyys, vaan kaikki muukin oma elämä on jäänyt. Sellaisessa tilanteessa uskoisin, että puolison on aika helppo kiintyä johonkin toiseen naiseen joka on edes läsnä ja ajattelee muutakin, kuin lapsia. Eikä se ole oikeuden mukaista lapsillekaan, että äiti syyttää heitä itsensä laiminlyönnistä, itsehän hän on valinnan tehnyt. Olen myös aivan varma ettei kukaan mies ala selittelemään lastensa vaivoja, kun häneltä kysytään omasta olotilastaan. Olen siitäkin varma, että lapset eivät voi yhtään sen huonommin, jos äiti joskus järjestää aikaa itselleenkin ja tekee ihan aikuisten asioita. Varsinkin, kun lapset ovat jo toisella kymmenellä niin äidinkin pitäisi löytää omaa elämää.
Se, että ihminen suo itselleen iloa ja parantaa hyvinvointiaan esimerkiksi kasvohoidolla koituu aivan varmasti koko lähipiirin iloksi. Ihminen, joka voi hyvin levittää sitä ympärilleenkin. Jos itse uhrautuu koko ajan ja laittaa aina muut etusijalle voi katkeruus hiipiä ihmiseen aluksi ihan salaa. Sitten tuloksena voi olla kahdeksankymppisenä ilkeä ja pahantuulinen vanhus, joka valittaa kokoajan ja on suuri marttyyri lastensa aikana. Tiedostamalla tämän sitä voi välttää.
Kommentit
Lähetä kommentti