Olen kirjoitellut tässä blogissa kaikista mahdollisista asioista mitä työelämässäni kohtaan. Olen tehnyt omalta osaltani perheväkivaltaa vastustavaa työtä jo parikymmentävuotta. Se alkoi jo 1990-luvulla, kun olin Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa ja teimme valtakunnallisen kampanjan perheväkivallan vastustamisesta. Silloin ensi kerran tajusin miten tappavaa se on. Suomessa kuolee yli viisikymmentä naista vuodessa pahoinpitelyn takia eli yksi nainen viikossa. Lähes aina pahoinpitelijä on oma puoliso, tai muu läheinen. Yleensä pahoinpitely on ollut pitkäaikaista ennen, kun se vasta johtaa kuolemaan. Missään tapauksessa en halua sulkea silmiäni tältä aiheelta ja haluan nostaa sen keskusteluun. Koen, että vaikeneminen on asian hyväksymistä.
Harva varmaan tulee ajatelleeksi, että perheväkivalta näkyisi kauneushoitolassa, mutta se on läsnä kaikkialla missä on naisia, tai ihmisiä yleensä. Ensi kohtaamiseni perheväkivallan kanssa oli aika järkyttävä ja näen tilanteen silmissäni edelleen. Olin parikymppinen, kun 1980-luvun alussa pariskunta soitti ovikelloa ja halusivat ajanvarausta. Rouva otti aurinkolasit pois kasvoiltaan ja hänen silmänsä oli melkein muurautuneet umpeen. He olisivat haluneet, että peittäisin meikillä sinipunaiset mustelmat. Minulla oli kasvohoito kesken ja sain selittää tosi napakasti ettei millään meikillä peitetä sen näköisiä mustelmia ja eihän sellaiseen ihoon voi mitään tehdä, kun kasvot oli rikki ja turvoksissa. Tilanne oli aika pelottavakin, koska ajattelin, että nyrkit heiluu kohta minunkin naamassani. Onneksi herra uskoi minua ja he lähtivät hoitolasta pois.
Tämä tapaus on aika tyypillinen kuvaus siitä mitä kosmetologit näkivät kahdeksankymmentäluvulla. Silloin pahoinpitely oli ns.asianomistajarikos ja rikosilmoitusta ei voinut, kuin pahoinpidelty henkilö itse tehdä. Kyllähän nykyäänkin joku voi soittaa kysellä neuvoja mustelmien peittoon ja kertoa tarinaa kaatumisista. Enää ei tulla paikanpäälle, koska itse ainakin teen rikosilmoituksen heti. Nykyisin kohtaan väkivallan vasta siinä kohtaa, kun plastiikkakirurgi on tehnyt työnsä. Varsinkin, jos ihminen on ollut aiemminkin asiakkaanani hän hakee minulta neuvoja aurinkosuojavoiteisiin ja peittävään meikkiin. Siinä vaiheessa, kun plastiikkakirurgi korjaa vielä kasvoja ja leikkausjälkiä on runsaasti pitää auringoltasuojautuminen olla tehokasta, koska arpikohtiin pigmenttiläiskät tulee heti. Olen nähnyt useita hyvinkin massiivisen pahoinpitelyn jälkiä, mutta vasta ensimmäisten korjausleikkauksien jälkeen. Yleensä on käytetty lyömäaseena puukkoa, tai rikkinäistä pulloa. Tikkejä kasvojenkin alueella on satoja. Plastiikkakirurgi saa näissäkin tapauksissa ihmeitä aikaan ja parin vuoden sekä kymmenien leikkausten jälkeen ei arpia näe, kuin minä ja asiakas itse.
Kasvohoidoilla nopeutetaan myös arpien parantumista sekä tuntoaistin palautumista. Pidän itse kasvohoidon kosketusta myös henkisesti tervehdyttävänä, että tuollaisen tuhoisan väkivallan jälkeen kosmetologi koskettaa kasvoja lempeydellä ja hyvää tahtoen.
Purentavirheistä ja leukanivelten kireydestä lähtee usein keskustelu menneestä pahoinpitelystä. Asiakas saattaa 60-70-vuotiaana kertoa nuoruuden avioliitosta, josta on jäänyt muistoksi pysyvät vammat purennassa. Moni joutuu käymään jatkuvasti hammashoidossa pahoinpitelyn jättämien hammasongelmien kanssa. Monesti vammojen oireet pahenevat iän mukana ja leukanivelten kulumat tuntuu kasvohoidossa. Näissä kaikissa tapauksissa kosmetologin tehtävä on hoitaa oma työnsä mahdollisimman hyvin. Ei ole minun tehtäväni kauhistella, syyllistää, tai paheksua. Kosmetologi ei saa asettua myöskään terapeutin rooliin. Itse vedän siinä tiukan rajan, vaikka minulle voi asiasta puhua ja itsekin pohdin asioita mielelläni, mutta terapeutiksi en suostu. Tosin nämä on yleensä, niin vakavia tapauksia, että hoitoryhmässä onkin mukana psykologi.
Tuon tämänkin puolen työstäni esiin sen takia ettei näiltä asioilta suljeta silmiä. Mitä useampi katsoo muualle silloin, kun läheisellä on hätä sitä enemmän kuolemantapauksia sattuu.
Harva varmaan tulee ajatelleeksi, että perheväkivalta näkyisi kauneushoitolassa, mutta se on läsnä kaikkialla missä on naisia, tai ihmisiä yleensä. Ensi kohtaamiseni perheväkivallan kanssa oli aika järkyttävä ja näen tilanteen silmissäni edelleen. Olin parikymppinen, kun 1980-luvun alussa pariskunta soitti ovikelloa ja halusivat ajanvarausta. Rouva otti aurinkolasit pois kasvoiltaan ja hänen silmänsä oli melkein muurautuneet umpeen. He olisivat haluneet, että peittäisin meikillä sinipunaiset mustelmat. Minulla oli kasvohoito kesken ja sain selittää tosi napakasti ettei millään meikillä peitetä sen näköisiä mustelmia ja eihän sellaiseen ihoon voi mitään tehdä, kun kasvot oli rikki ja turvoksissa. Tilanne oli aika pelottavakin, koska ajattelin, että nyrkit heiluu kohta minunkin naamassani. Onneksi herra uskoi minua ja he lähtivät hoitolasta pois.
Tämä tapaus on aika tyypillinen kuvaus siitä mitä kosmetologit näkivät kahdeksankymmentäluvulla. Silloin pahoinpitely oli ns.asianomistajarikos ja rikosilmoitusta ei voinut, kuin pahoinpidelty henkilö itse tehdä. Kyllähän nykyäänkin joku voi soittaa kysellä neuvoja mustelmien peittoon ja kertoa tarinaa kaatumisista. Enää ei tulla paikanpäälle, koska itse ainakin teen rikosilmoituksen heti. Nykyisin kohtaan väkivallan vasta siinä kohtaa, kun plastiikkakirurgi on tehnyt työnsä. Varsinkin, jos ihminen on ollut aiemminkin asiakkaanani hän hakee minulta neuvoja aurinkosuojavoiteisiin ja peittävään meikkiin. Siinä vaiheessa, kun plastiikkakirurgi korjaa vielä kasvoja ja leikkausjälkiä on runsaasti pitää auringoltasuojautuminen olla tehokasta, koska arpikohtiin pigmenttiläiskät tulee heti. Olen nähnyt useita hyvinkin massiivisen pahoinpitelyn jälkiä, mutta vasta ensimmäisten korjausleikkauksien jälkeen. Yleensä on käytetty lyömäaseena puukkoa, tai rikkinäistä pulloa. Tikkejä kasvojenkin alueella on satoja. Plastiikkakirurgi saa näissäkin tapauksissa ihmeitä aikaan ja parin vuoden sekä kymmenien leikkausten jälkeen ei arpia näe, kuin minä ja asiakas itse.
Kasvohoidoilla nopeutetaan myös arpien parantumista sekä tuntoaistin palautumista. Pidän itse kasvohoidon kosketusta myös henkisesti tervehdyttävänä, että tuollaisen tuhoisan väkivallan jälkeen kosmetologi koskettaa kasvoja lempeydellä ja hyvää tahtoen.
Purentavirheistä ja leukanivelten kireydestä lähtee usein keskustelu menneestä pahoinpitelystä. Asiakas saattaa 60-70-vuotiaana kertoa nuoruuden avioliitosta, josta on jäänyt muistoksi pysyvät vammat purennassa. Moni joutuu käymään jatkuvasti hammashoidossa pahoinpitelyn jättämien hammasongelmien kanssa. Monesti vammojen oireet pahenevat iän mukana ja leukanivelten kulumat tuntuu kasvohoidossa. Näissä kaikissa tapauksissa kosmetologin tehtävä on hoitaa oma työnsä mahdollisimman hyvin. Ei ole minun tehtäväni kauhistella, syyllistää, tai paheksua. Kosmetologi ei saa asettua myöskään terapeutin rooliin. Itse vedän siinä tiukan rajan, vaikka minulle voi asiasta puhua ja itsekin pohdin asioita mielelläni, mutta terapeutiksi en suostu. Tosin nämä on yleensä, niin vakavia tapauksia, että hoitoryhmässä onkin mukana psykologi.
Tuon tämänkin puolen työstäni esiin sen takia ettei näiltä asioilta suljeta silmiä. Mitä useampi katsoo muualle silloin, kun läheisellä on hätä sitä enemmän kuolemantapauksia sattuu.
Kommentit
Lähetä kommentti