Tässä parin viikon aikana on tullut muutama puhelu joissa on kyselty ruusufinnin hoitoa. Selvästi ruusufinni alkaa taas helpommin puhkeamaan, kun syksy saapuu. Yleensä pahin ajankohta ruusufinnin puhkeamiseen on kevättalven aurinko, tuuli ja pakkanen. Toinen hankala kohta on syksyn sisälämmityksen alku ja liiallinen aurinko kesällä.
Kosmetiikalla ei voi ruusufinniä parantaa. On aivan turhaa kokeilla mitään luontaistuotekaupan, tai apteekin voiteita. Ruusufinni eli acne rosacea kuuluu aina lääkärin hoidettavaksi ja siihen tarvitaan suunkautta otettava antibiootti ja lääkevoiteet. Aivan liian usein pitkitetään lääkäriin menoa ja yritetään omin konstein hoitaa ihoa. Ehkä hävettää mennä lääkäriin muutaman finnin takia. Ne muutamat finnit leviävät helposti koko kasvot kattavaksi tulehdukseksi, jos hoidon alkamista pitkitetään. Pahimmassa tapauksessa ruusufinni aiheuttaa nenän alueeseen pysyvän tulehdustilan, joka voi aiheuttaa huokosten liikakasvua.
Sitten, kun ruusufinnin kanssa tulee sinuiksi se ei ole kovin hankala hoitaa ja se voi pysyä poissa useita vuosiakin. Sillä tavoin ruusufinni on pysyvä sairaus, että se on aina olemassa, mutta oireettomana se voi olla vuosikausia. Yleensä ihminen oppii aika helposti taiteilemaan lääkityksen kanssa ja antibioottikuuri kannattaa aloittaa heti, kun ensi oireet ilmenee. Hyvällä ihonhoidolla saadaan ruusufinni pysymään oireettomana. Hyvälaatuisen kosmetiikan valinta on ruusufinnipotilaalle erittäin tärkeää ja Dermalogica on paras mahdollinen. Kosmetiikan pitää oll hajusteetonta, väriaineetonta ja ilman tukkivia mineraalirasvoja. Myöskään hedelmähapot eivät sovi ruusufinniä sairastaville.
Kasvohoitoja voi tehdä ihan normaalisti, kun ruusufinni on oireeton. Nanolift hoito vahvistaa ihoa ja estää ruusufinnin uudelleen puhkeamista. Missään tapauksessa ruusufinniä ei saa alkaa puhdistaan tai puristelemaan. Moni hankkii hoitoon rasvoittuvan ihon tuotteita, kun luulee, että kysymys on finneistä. Ne pahentavat ihottumaa ja kuivattavat ihon hilseileväksi. Jos epäilette ruusufinniä näyttäkää ihoanne lääkärille, tai ammattinsa osaavalle kosmetologille, niin saat oikeat hoito-ohjeet.

Ihmettelen hiukan, kun kosmetologi suositteli minulle AHA-kuorinta sarjaa, vaikka kerroin hänelle uusiutuvasta ruusufinnistäni. Olin silloinkin juuri antibioottikuurin loppusuoralla. Tässä tekstissä sanot ettei saa käyttää hedelmähappoja, mutta koskeeko se vain kotihoitoaineita?
VastaaPoistaRiikka
AHA tulee sanoista alfahydroksihappo ja se on suomeksi hedelmähappo. En missään tapauksessa käyttäisi hoitolassa mitään happokuorintoja ruusufinnistä kärsivälle. Vaikka ruusufinni olisi ollut poissa vuosia voimakas kasvohoito hedelmähapoilla saattaa sen aktivoida. Aina hoidoissa käytetyt tuotteet oavt voimakkaampia, kuin kotihoitotuotteet ja hedelmähappoja ei saa käyttää ruusufinnille kotona, tai hoitolassa.
PoistaInkeri
Sopiiko mikään ryppyihin tarkoitettu tehotippa ruusufinni iholle? Ruusufinni puhkee minulle noin kerran vuodessa ja saan sen pois antibiooteilla. Nyt alkaa viisikymppiä oleen mittarissa ja haluisin jotain elvytystä, mutta mikä sopii ettei ihottuma puhkea taas.
VastaaPoistaLähes kaikki Dermalogican tehotipat sopii ruusufinnin kanssa yhteen. Tehotipat ovat myös ihoa vahvistavia ja vahvistuminen suojaa ihoa ulkoisilta vaikutuksilta jotka aiheuttavat ruusufinniä. Ihoa siis kannattaa hoitaa tehotipoilla, jos tuo ruusufinnin puhkeamin harventuisi.
VastaaPoistaAinoastaan Skin Renewal Booster on kielletty ruusufinnin kanssa koska siinä on näitä hedelmähappoentsyymejä. Overnight Repair Serum ja Ultra Calming Serum Concentrate ovat erinomaiset valinnat.
Inkeri
Voiko meikkiä käyttää, jos on acne rosacea? Näppyläinen ja punakka naama on niin ällöttävän ja epäsiistin näköinen etten mitenkään voi mennä työhön ilman sen peittämistä. Olen aikaisemmin käyttänyt teiltä ostettua Youngbloodin jauhemeikkiä ja en huomannut sen mitenkään haittaavan ihoa. Se myös peitti tosi hyvin. Kesällä se loppui ja ostin apteekista voidemaisen meikin. Aina, kun olen käyttänyt sitä yli viikon ihottuma selvästi nousee pintaan. Olen useamman kerran kokeillut sitä, mutta iho ärsyyntyy aina. Ei meikki sovi yleensäkään, vai onko ihottumani ottanut nyt uuden vaihteen?
VastaaPoistaKyllä meikkiä voi käyttää ruusufinni iholle, mutta pitää olla todella tarkka meikin laadusta. Hajusteet, synteettiset väriaineet ja mineraalirasvat pahentavat ihottumaa. Kokemukseni mukaan YB:n mineraalimeikki on ollut todella hyvä, kukaan ei ole kertonut, että se ärsyttäisi ruusufinniä.
VastaaPoistaToisaalta sen voi myös pitää ihan hoitoaineena, koska se suojaa tosi hyvin tuulelta ja pakkaselta mitkä pahentaa ruusufinniä. Paras väri sävy on cool beige joka neutralisoi punakkuutta.
Inkeri