Siirry pääsisältöön

Arabikeväästä tulikin arabitalvi

Tästä tuleekin taas pitkä postaus, koska selvittelen omia ajatuksiani samalla. Joku asiakas jo ihmettelikin etten ole mitään kirjoittanut Isis-joukoista. Olen seurannut tapahtumia todella tarkkaan ja pohtinut syitä ja seurauksia arabimaailman tapahtumissa. Viimeksi paneuduin syvälle Lähi-idän ja Israelin historiaan ja yhteiskuntiin 1980-luvulla ja silloin kävinkin Israelissa ja monissa arabivaltioissa. Israel on minulla aina tarkan seurannan alla, koska arvostan sitä valtiota ja kansaa kovasti. Israelin tiedustelupalvelu Mossad on maailman tehokkain tiedustelupalvelu ja heidän ennusteensa oli jo vuonna 2011, että arabikevät päättyy huonosti ja tulee arabitalvi.

Isis-joukot ovat tulleet suomalaisten tietoisuuteen vasta keväällä 2014 tavallaan aivan yhtä äkkiä. Isis nimi tulee sanasta the Islamic State in Irak and Syria ja Isisin johtaja on Abu Bakr al-Baghdad (43 v.), mutta se ei ole hänen oikea nimensä. Hänestä käytetään myös nimeä Duana ja Kummitus, koska kukaan ei tiedä missä hän oleilee. Yhdysvallat ovat etsintäkuuluttaneet hänet ja lupaavat seitsemänmiljoonaneuron palkkion löytäjälle. Kesäkuussa al-Baghdad julisti perustaneensa oman kalifaatin eli valtion Syyrian ja Irakin alueelle, jossa noudatetaan ääri-islamistisia lakeja. Euroopan tietoisuuteen Isis tuli yllättäen, mutta joukko ei synny tyhjästä ja sitä on muodostettu jo pitkään al-Quidan sisällä. Isis-joukot ovat hyvin koulutettuja ja aseistettuja ja rahaa heillä on paljon. Kaikki valoitettujen alueiden pankit ja öljylähteet ovat järjestön alaisuudessa. Parhaat sotilaskoulutusleirit ovat Pakistanissa ja oletettavasti Isiksen ylin johto on siellä koulutettu. Isis koostuu sunnimuslimeista ja he eivät hyväksy siioja, eikä muita muslimeja.

Arabikevät alkoi Tunisiasta vuodenvaihteessa 2010-2011 ja länsimaat odotti, että vallankumouksien myötä syntyi demokratioita Lähi-itään. Näin ei käynnyt, vaikka vallankumouksia tapahtui Tunisiassa, Libyassa ja Egyptissä ja poliittisia muutoksia Jemenissä, Algeriassa, Iranissa ja Irakissa, Bahrainissa ja Saudi-Arabiassa. Lähes jokaisessa maassa valta on lipunut äärimuslimien käsiin ja länsimaista on vieroituttu entistä enemmän. Syyria on keskellä sisällissotaa ja ensin länsimaiden sympatia oli kapinallisten puolella vanhaa hallintoa vastaan. Kanta muuttui, kun Syyrian kapinallisten joukoista alkoikin nousta Isis joka lähti valloittamaan omaa valtiota.

Ensimmäistä kertaa muslimivaltioiden asiat koskettaa Suomea. Isis värvää nuoria joukkoonsa ympäri Eurooppaa ja Suomestakin on lähtenyt noin 40 ihmistä. Tietysti aina nuoria miehiä on seikkailu houkutellut ja yksittäisiä suomalaisia on sotinut kautta aikojen ihan joka puolella maailmaa. Nyt Isis joukkoihin on poikkeuksellisen helppoa liittyä ja kaikki otetaan avosylin vastaan. Ehkä aikoinaan al-Quidaankin on hakeuduttu, mutta he pelkäsivät soluttautujia eivätkä värvänneet joukkoja, eivätkä ottaneet ketä tahansa. Suomesta lentää Istanbuliin pari lentoa päivässä ja sieltä pääsee muutamassa tunnissa Turkin ja Syyrian rajalle. Tällä hetkellä rajaliikenne voi olla vaikeaa, kun pakolaisia on paljon, mutta kesällä ei tarvinnut, kuin ylittää raja ja värväystoimistot löytyi heti. Sinne, kun on itsensä kerran liittänyt ei sieltä enää pois lähdetä. Voi olla, että moni näistä suomalaisnuoristakin katuu katkerasti liittymistään. Toiset taas nousee pikaisesti johtoasemaan, koska eurooppalaisilla on todella korkea koulutustausta verrattuna Lähi-idän nuorisoon.

Tällä hetkellä kurdit ja Kurdistan ovat aivan asemassa taistelussa ääri-islamistista Isisiä vastaan. Itse olen aina tuntenut suurta sympatiaa kurdeja kohtaan, jotka kansa ilman omaa isänmaata. Nyt heitä on satojatuhansia pakolaisina Turkin ja Syyrian rajalla. Kohta tulee talvi ja heille pitää löytyä asunto ja ruokaa. Euroopassa on kohta pakolaiskatastrofi ja kerrankin meillä olisi todellinen syy auttaa. Ellei Isisin toimia saada pysäytettyä kunnolla he terrorisoivat koko Eurooppaa. Tämä sota kohdistuu nyt ensimmäistä kertaa ensisijaisesti Eurooppaan ja jopa meihin Pohjoismaihin. Turkin pitää nyt valita puolensa ja päättää onko heidän suurin vihollinen kurdien itsenäisyysliike, vai ääri-islamistinen Isis.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...