Siirry pääsisältöön

Vielä tänään -20% normaalihintaisista tuotteista

Tuo -20% on sen verran tuntuva alennus, että jos yhtään on taloudellinen se kannattaa nyt hyödyntää. Meillä tuskin on pitkään aikaan toista tällaista tilaisuutta. En ole varma pidämmekö tänä vuonna ennen joulua yhtä lauantaita auki ostospäivänä. Nyt kun tuntuu, että nämä kaksi Pimeän kaupan iltaa saa asiakkaat hyvin liikkeelle. Seuraava Pimeän kaupan ilta on helmikuussa ja siihen osallistumme ainakin näillä näkymin.

Tähän vuoden aikaan ihon hoitotarve muuttuu täysin ja peliin pitää laittaa kaikki mahdollinen suoja ja kosteus. Voide kannattaa vaihtaa tukevampaan eli Pure Night ( 85€, norm. 111€), tai Super Rich Repair ( 127€) ovat siihen parhaita. Kumpikin käy meikin alle ja ovat hyvin imeytyviä, mutta sisältävät runsaasti kosteutta. Barrier Repair ( 62€) on tuote joka pitäisi olla jokaisella suomalaisella. Se on varsinainen talvitakki, tai sadetakki iholle. Se tekee suojaavan pinnan niin ettei kaikki tuuli,pakkanen ja kuiva huoneilma pääse ihoon käsiksi. Skin Hydrating Booster ( 94€) on myös tuote joka sopii kaikille ja muistakaa laittaa sitä myös silmienympärille.

Meikkituotteista Youngbloodin huulikiilteet ( 38€) ja jauhemainen mineraalimeikki ( 65€) ovat asiakkaiden suosikit. Oikeastaan ei paljon muuta tarvitsekaan nopeaan arkimeikkiin. Ensin kosteusvoiteiden päälle siloittava ja tasoittava SkinPerfect Primer ( 77€) meikinpohjustusaine. Tuote mistä olen valitettavan vähän muistanut puhua tai kirjoittaa on  Soothing Eye Make-Up Remover ( 43€). Se on ehdottomasti paras koskaan markkinoilla ollut silmämeikinpoistogeeli. Käytämme sitä jatkuvasti kasvohoitojen yhteydessä ja koskaan se ei kirvele kenenkään silmiä. Soothing Eye Make-up Remover on kosteuttava geelimäinen neste joka hoitaa myös silmänympärysihoa. Aika moni asiakas käyttää Precleansea ( 55€), tai Ultra Calming Cleanseria ( 500ml 74€, 250ml 51€) silmämeikinpoistoon, mutta Soothing Eye Make-up Remover on hoitavampi. 

Kommentit

  1. Anonyymi13:48

    Olen kiinnostunut tuosta Nanolift sarjahoidosta, mutta aikatauluni on vaikea, koska käyn työssä Helsingissä. Miten myöhään otatte viimeisen asiakkaan? Kauanko tuo yksi hoitokerta kestää?

    Merja

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:00

    Olen seurannut tätä blogia ja lukijoiden kommentteja pitkään ja huomannut monen kehuvan omaa suosikkituotettaan. Nyt minäkin kerron omasta suosikistani:)
    Olisin aivan pulassa ilman Dermalogican deodoranttia ja huomasinkin asiakaskirjeestä, että se oli tarjoushinnalla. Kaikki muut dödöt rikkoo ihon ja kirvelevät vietävästi. Meni pitkään etten voinut dödöä käyttää ollenkaan ja olo oli aina epävarma, että haiseeko hiki ympärilläni. Environmental Control Deodorantti ei kirvele yhtään ja pitää hienhajun täysin poissa. Se on myös tosi riittoisa. Vuodessa menee 2-3 puikkoa. Suosittelen kaikille joilla on dödöjen kanssa ongelmia.

    Kaisu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...