Hämeen Sanomissa oli Suomen entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen haastattelu, kun hän julkaisi kirjan omista kokemuksistaan lama-ajan ministerinä. Haastattelusta päätellen hän oli aika katkera kokemuksistaan ja sanoi kaikkien syyttäneen häntä lamasta.
Itsekin elin lama-ajan hyvin tiukasti kiinni yrityselämässä, koska olin 1990-luvun alussa Yrittäjänaisten Keskusliiton varapuheenjohtaja. Minä en sellaista muista, että Iiro Viinasta ja ministereitä olisi pidetty syypäinä taloustilanteeseen, vaikka itsekin vierailin Arkadianmäellä aika tiheästi niinä vuosina. Minulle jäi muistikuva, että yrittäjien viha ja katkeruus kohdistui pankkeihin ja pankinjohtajiin. Pienillä paikkakunnilla, niin kuin Hämeenlinnakin laman tuhovaikutus profiloitui pankinjohtajiin. Ymmärrän hyvin, että niistä tapahtumista jäi katkeruus monille, koska silloin tehtiin ihan sikamaisia temppuja yrittäjille.
Oma firmani selvisi näin jälkikäteen ajatellen aika lievillä tuhoilla, mutta monia unettomia öitä vietin. Olin juuri eronnut ja minulle jäi iso omakotitalo yksin maksettavasti joten varaa huonoihin vuosiin ei minulla ollut. Suurin ongelma Suomessa oli valuuttalainat joita oli pankki tyrkyttänyt jokaiselle. Suomen markka lähti kellumaan ja nuo valuuttalainat lähes tuplaantuivat. Jos yrityksellä on 50,000 valuuttalainaa, niin seuraavana päivänä summa oli noin 100,000, kun markan hinta laski. Onneksi minulla oli hyvin pieni summa valuuttalainaa, mutta sen verran, että tiedän mitä sen kanssa tapahtui. Itse yritin vielä muutamaa päivää aiemmin vaihtaa lainaa markkamääräiseksi, mutta pankinjohtaja vakuutti minut ettei se kannata, koska Suomen markka on vakaa. Se olikin viimeinen kerta, kun olen uskonut pankkimiehiin.
Näin noissa luottamustehtävissäni ihan raadollisen kamalia yrityskuolemia ja myös yrittäjien itsemurhia. Muistan erään ison kuljetusyrityksen Pohjanmaalta ja heillä oli myös maatila. Yrityksellä oli toistakymmentä työtekijää, jotka suurin osa oli nuoria perheellisiä miehiä ja juuri rakentaneet omakotitalon. Firma jonka kuljetuksia he hoitivat meni konkurssiin ja kuljetukset loppuivat totaalisesti. He olisivat halunneet selviytyä lainarahan turvin laman ohitse, mutta heidän maatilansa ei kelvannut takuiksi pankille, koska Natura-hanke nollasi heidän rantaviivansa arvon. He eivät voineet muuta, kuin irtisanoa kaikki ja yrittää selvitä maatalouden tuloilla. Rekat meni ulosotonkautta pilkkahinnalla ruotsalaiselle yritykselle. Yksi paha virhe Suomessa oli se, että kaikki pankkien päätökset tehtiin hirveällä vauhdilla. Muutamassa päivässä terveyritys ajettiin konkurssiin eikä mikään järkipuhe kelvannut. Pankinjohtajilla oli tulenpalava kiire saada asiat pois käsistään ja lainat sanottiin irti ilman mitään selityksiä. Kodit ja omaisuus vaihtoi vauhdilla omistajaa ja valitettavan usein ostaja sattui olemaan pankinjohtajan kaveri.
Oma yritykseni selvisi siksikin niin hyvin, kun en ollut lähtenyt liiaksi isottelemaan hulppean noususuhdanteen aikoina 1980-luvun lopussa. Moni kauneushoitola teki sen virheen, että he alkoivat tekemään huonoa työtä, kun asiakkaita oli niin paljon tulossa. Se ei enää kantanut laman yli ja minun tapani osoittautui paremmaksi. Tein paljon töitä nousuaikana, mutta koskaan en fuskannut laadussa ja sen takia asiakkaani olivat uskollisia myös lama-aikana.
Toivottavasti emme enää koskaan kohtaa sellaista talouselämän pudotusta, kuin silloin oli. Sen laman kokeneena voin vaan sanoa ettei nyt ole mikään lama, vaan talouselämä on tullut vaativammaksi ja asiakkaat ovat tarkempia rahoistaan.
Itsekin elin lama-ajan hyvin tiukasti kiinni yrityselämässä, koska olin 1990-luvun alussa Yrittäjänaisten Keskusliiton varapuheenjohtaja. Minä en sellaista muista, että Iiro Viinasta ja ministereitä olisi pidetty syypäinä taloustilanteeseen, vaikka itsekin vierailin Arkadianmäellä aika tiheästi niinä vuosina. Minulle jäi muistikuva, että yrittäjien viha ja katkeruus kohdistui pankkeihin ja pankinjohtajiin. Pienillä paikkakunnilla, niin kuin Hämeenlinnakin laman tuhovaikutus profiloitui pankinjohtajiin. Ymmärrän hyvin, että niistä tapahtumista jäi katkeruus monille, koska silloin tehtiin ihan sikamaisia temppuja yrittäjille.
Oma firmani selvisi näin jälkikäteen ajatellen aika lievillä tuhoilla, mutta monia unettomia öitä vietin. Olin juuri eronnut ja minulle jäi iso omakotitalo yksin maksettavasti joten varaa huonoihin vuosiin ei minulla ollut. Suurin ongelma Suomessa oli valuuttalainat joita oli pankki tyrkyttänyt jokaiselle. Suomen markka lähti kellumaan ja nuo valuuttalainat lähes tuplaantuivat. Jos yrityksellä on 50,000 valuuttalainaa, niin seuraavana päivänä summa oli noin 100,000, kun markan hinta laski. Onneksi minulla oli hyvin pieni summa valuuttalainaa, mutta sen verran, että tiedän mitä sen kanssa tapahtui. Itse yritin vielä muutamaa päivää aiemmin vaihtaa lainaa markkamääräiseksi, mutta pankinjohtaja vakuutti minut ettei se kannata, koska Suomen markka on vakaa. Se olikin viimeinen kerta, kun olen uskonut pankkimiehiin.
Näin noissa luottamustehtävissäni ihan raadollisen kamalia yrityskuolemia ja myös yrittäjien itsemurhia. Muistan erään ison kuljetusyrityksen Pohjanmaalta ja heillä oli myös maatila. Yrityksellä oli toistakymmentä työtekijää, jotka suurin osa oli nuoria perheellisiä miehiä ja juuri rakentaneet omakotitalon. Firma jonka kuljetuksia he hoitivat meni konkurssiin ja kuljetukset loppuivat totaalisesti. He olisivat halunneet selviytyä lainarahan turvin laman ohitse, mutta heidän maatilansa ei kelvannut takuiksi pankille, koska Natura-hanke nollasi heidän rantaviivansa arvon. He eivät voineet muuta, kuin irtisanoa kaikki ja yrittää selvitä maatalouden tuloilla. Rekat meni ulosotonkautta pilkkahinnalla ruotsalaiselle yritykselle. Yksi paha virhe Suomessa oli se, että kaikki pankkien päätökset tehtiin hirveällä vauhdilla. Muutamassa päivässä terveyritys ajettiin konkurssiin eikä mikään järkipuhe kelvannut. Pankinjohtajilla oli tulenpalava kiire saada asiat pois käsistään ja lainat sanottiin irti ilman mitään selityksiä. Kodit ja omaisuus vaihtoi vauhdilla omistajaa ja valitettavan usein ostaja sattui olemaan pankinjohtajan kaveri.
Oma yritykseni selvisi siksikin niin hyvin, kun en ollut lähtenyt liiaksi isottelemaan hulppean noususuhdanteen aikoina 1980-luvun lopussa. Moni kauneushoitola teki sen virheen, että he alkoivat tekemään huonoa työtä, kun asiakkaita oli niin paljon tulossa. Se ei enää kantanut laman yli ja minun tapani osoittautui paremmaksi. Tein paljon töitä nousuaikana, mutta koskaan en fuskannut laadussa ja sen takia asiakkaani olivat uskollisia myös lama-aikana.
Toivottavasti emme enää koskaan kohtaa sellaista talouselämän pudotusta, kuin silloin oli. Sen laman kokeneena voin vaan sanoa ettei nyt ole mikään lama, vaan talouselämä on tullut vaativammaksi ja asiakkaat ovat tarkempia rahoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti