tiistai 21. lokakuuta 2014

Pirkon punakkaiho pilaa päivän

Pirkko tuli ensimmäistä kertaa asiakkaaksi nelisenvuotta sitten. Ajanvarausta tehdessään hän oli hyvin epäileväisen oloinen ja kysyi otankohan edes näin hankalaa asiakasta. Hän kertoi olevansa allerginen aivan kaikelle ja iholle ei ehkä edes voi tehdä mitään.

Ensimmäisellä hoitokerralla näin heti, että iho oli aika kaltoin kohdeltu, punoittava ja hilseilevä. Posket oli aivan veren punaiset, koska ihon päälimmäinen kerros puuttui ja couperosaa oli paljon. Pirkko oli juuri täyttänyt neljäkymmentä ja hän sanoi olevansa vanhemman näköinen, kuin oma äitinsä. Hän oli työssä metsän hoitoalalla ja oleskeli ulkona säällä, kuin säällä. Meikkiä hän ei enää nykyisin käyttänyt, kun se vaan korosti hilseilyä eikä levittynyt kunnolla. Kotihoitona oli saippua ja vesi ja satunnaisesti joku ruokakaupan voide. Pirkko halusi käyttää kosmetiikkaa ja meikatakkin, mutta kaikki kirveli ja punoitti. Muita tutkittuja allergioita hänellä ei ollut, kuin koivunsiitepöly ja jotkut heinät. Nekin kuulemma hoitui ihan hyvin keväisin käytetyllä antihistamiinillä.

Tein Kosteuttavan kasvohoidon (87€) ja olin hyvin varovainen, kun en tiennyt mille kaikelle iho reagoi. Hoidon aikana mikään ei kirvellyt eikä iho punoitellut enempää, kuin ennenkään. Sovittiin, että Pirkko jättää saippuan pois ja pesee ihon Ultra Calming Cleanserilla ( 500 ml 74€, 250 ml 51€) ja käyttää tehotippana Ultra Calming Serumin Concentraten ( 87€) ja voiteena Barrier Repairin (62€). Silloin oli talviaika ja iho kaipasi ehdottomasti Barrier Repairin tuomaa  suojaa. Seuraava hoito tehtiin parin viikon päästä ja iho oli jo aivan toisenlainen. Kirvely ja kutina jäi pois ensimmäisen kasvohoidon jälkeen eikä kotihoitoaineetkaan kirvelleet. Tämä oli aika tyypillinen tilanne, että asiakas luulee olevansa allerginen, mutta iho on vaan niin ohut ja kuiva, että se reagoi siksi aivan kaikkeen.

Pirkon tilanne oli hänen omasta mielestään katastrofaalinen ja minusta taas aika helppo ja yksinkertainen. Ymmärrän hyvin, että iho tuntui aivan kamalalta ja oli ikävä katsoa peiliin, kun kasvot hehkuivat punakkana. Mitkään vippaskonstit tuohon punakkuuteen ei auta, vaan iho kokonaistilanne pitää korjata. Ihon on suojavaippa oli pettänyt täysin ja jo yksi pintakerros oli kulunut pois eli iho oli viittävaille vereslihalle rohtunut. Tottakai se punoitti, koska pintaverisuonet oli hyvin näkyvillä. Pikkuhiljaa saimme ihon vahvistumaan ja noin kolmenkuukauden hoidon jälkeen punakkuuskin alkoi vähenemään. Tänä aikana tein kaksi Kosteuttavaa kasvohoitoa ja kolme Nanoliftiä (118€) ja sen jälkeen olemme jatkaneet Nanoliftillä 4-6 viikon välein. Pirkon iho kaipaa tavallista enemmän huolenpitoa, koska työolosuhteet rasittaa ihoa. Ilman hyvää ja suunnitelmallista kotihoitoa hoitolahoitokaan ei auttaisi. Tärkeää on myös, että nykyään Pirkko laittaa meikin joka aamu, koska se on paras mahdollinen suoja rankkaa ilmastoa vastaan.

1 kommentti:

  1. Anonyymi22:33

    Olen kokenut tuon saman tilanteen. Viime maaliskuussa ihoni oli aivan kamala. Se kirveli, kutisi ja punoitti enkä uskaltanut laittaa siihen kuin hydrokortisonivoidetta. Menin näyttämään sitä Inkerille ja olin ihan varma ettei asialle voi tehdä mitään. Yksi ainoa hoitokerta poisti kaikki kurjat tuntemukset ja kirvely loppui siihen. Ihoni oli vaan niin kuiva enkä sitä itse ymmärtänyt. Olin teininä acnepotilas ja siitä jäi kammo kaikkia voiteita kohtaan. Ajattelin vaan, että iho tarvitsee tehokasta puhdistusainetta. Nyt, kun käytössä on oikeat aineet ja käyn parin kuukauden välein hoidossa, niin ihoni on parempi kuin koskaan ennen. Kiitos avusta ja suosittelen toisillekin.

    VastaaPoista