Olen tämän vuoden aikan lukenut useita kirjoja kahdesta viime vuosisadan eurooppalaisesta kansanmurhasta. Hitlerin aikaan saamasta juutalaisten joukkomurhasta on tullut taas uusiakin kirjoja ja tutkimuksia. Natsi-Saksan tekemä murhatehtailu on nykyisinkin vielä hyvin ihmisten tiedossa ja se osa historiaa muistuu kaikille mieleen. Lähes kaikki nuoretkin ihmiset Euroopassa ja Suomessa tietävät mikä on keskitysleiri ja holocausti.
Toinen vielä suurempi kansanmurha onkin jo unohtunut, tai jäännyt kokonaan piiloon nykyihmisiltä. Puhun Neuvostoliiton vankileireistä joissa istui noin 60,000 miljoonaa neuvostokansalaista tai muita vangiksi joutunutta. Heistä lähes puolet kuoli nälkään, pahoinpitelyihin, sairauksiin ja elämän muuhun epäinhimillisyyteen. Luen parhaillaan Aleksandr Solzenitsyn kirjaa Gulag-vankileirien saaristo. Ei olisi pitänyt alkaa lukemaan, niin raskasta kirjaa näin pimeään syysaikaan. Olen suorastaan masentunut ja ahdistunut kirjan kauheudesta ja se tulee jo yöllä uniini. On täysin mahdotonta käsittää miten sellainen määrä kansaa on laitettu kokemaan toisen ihmisen järjestämän helvetin.
Suurin osa mielivaltaisia vangitsemisia tapahtui Stalinin valtakaudella. Jotkut ehkä muistavat puhutun Stalinin terrorista vuosina 1937-38, mutta ei terrori jäänyt vain näihin vuosiin. Ihmisiä tuomittiin kuolemaan ja 10-25 vuoden vankeuteen ihan mitättömistä syistä. Moni tuomittu ei edes itse tiennyt miksi ja mistä hän oli tuomionsa saanut. Kaikki ulkomaalaisten lähelläkään olleet tuomittiin vakoilijoina ja kun joku perheestä sai tuomion muu perhe ja koko sukukin pistettiin istumaan, mutta aina eri leireille. Sota-aikana 1939-45 kaikkien sotavangiksi jääneiden perheet joutui Siperiaan leirille ja kun sotilas itse palasi sotavankeudesta hän lähti suoraan Neuvostoliiton vankilaan vähintään kymmeneksi vuodeksi. Uskontohan oli kielletty Neuvostoliitossa ja kaikki papit, nunnat ja muut uskovaiset saivat leirituomion. Jo 12-vuotiaat lapset olivat oikeustoimikelpoisia ja leireillä oli oma lastenvankiosasto.
Stalinin aikana Neuvostoliitoa koitteli nälänhätä useaan otteeseen ja se oli tulosta aivan järjettömästä maatalouspolitiikasta. Nälkävuosia oli 20-luvun alussa, 30-luvulla ja sota-aikana ruoka oli vähissä. Voitte kuvitella ettei ruokaa takuulla riittänyt vankiloihin, kun muukin kansa kuoli nälkään. Työ oli epäinhimillisen rankaa ja Siperian ilmasto kuolettava eikä työvälineitä ollut. Tästä huolimatta moni nykyvenäjän rautatie ja kanava on vankityövoimalla rakennettu. Suurin osa Neuvostoliiton älymystöä ja taiteilijoita koki Siperian ja minua järkyttää mikä määrä älyä ja luovuutta on maailmasta kadonnut, koska heitäkin teloittiin hyvin paljon.
Aleksandr Solzenitsyn sai itse kahdeksan vuoden tuomion sota-aikana vuonna 1943. Stalinilla oli siis varaa vetää rintamalta upseereitakin pois ja istuttaa heitä vankilassa mitättömistä syistä. Solzenitsyn tuomio tuli siitä, että hän kirjoitti ystävälleen kirjeen missä sanoi Stalinia mieheksi jolla on viikset. Solzenitsyn tuomio oli lyhyt, mutta hän kertoo kirjassa ettei olisi siitä selvinnyt hengissä ellei hän olisi ollut matemaatikko, joka siirrettiin tekemään ydinasetta. Solzenitsyn sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970 ja tämä Vankileirien saaristo ilmestyi vuonna -73. Solzenitsyn kirjoitti kirjan täysin salassa ja se salakuljettiin mikrofilmattuna länteen, jossa se julkaistiin. Sen takia kirjailijalta riistettiin Neuvostoliiton kansalaisuus ja hänet ajettiin maanpakoon.
Luin eräästä toisesta tänä vuonna kirjoitetusta kirjasta, että Venäjällä oli keväällä 2014 tehty mielipidekysely Neuvostoliiton ajasta. Suurin osa vastaajista haikaili Neuvostoliiton suurvalta-asemaa takaisin ja piti Stalinia hyvänä johtajana, josta on vaan puhuttu liikaa pahaa. Tämä mielipidekyselyn tulos todistaa, ettei menneisyys ole tarpeeksi hyvin tiedossa. Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja ehkä sitten ei enää koskaan pääsisi ihmispeto valtaan.
Toinen vielä suurempi kansanmurha onkin jo unohtunut, tai jäännyt kokonaan piiloon nykyihmisiltä. Puhun Neuvostoliiton vankileireistä joissa istui noin 60,000 miljoonaa neuvostokansalaista tai muita vangiksi joutunutta. Heistä lähes puolet kuoli nälkään, pahoinpitelyihin, sairauksiin ja elämän muuhun epäinhimillisyyteen. Luen parhaillaan Aleksandr Solzenitsyn kirjaa Gulag-vankileirien saaristo. Ei olisi pitänyt alkaa lukemaan, niin raskasta kirjaa näin pimeään syysaikaan. Olen suorastaan masentunut ja ahdistunut kirjan kauheudesta ja se tulee jo yöllä uniini. On täysin mahdotonta käsittää miten sellainen määrä kansaa on laitettu kokemaan toisen ihmisen järjestämän helvetin.
Suurin osa mielivaltaisia vangitsemisia tapahtui Stalinin valtakaudella. Jotkut ehkä muistavat puhutun Stalinin terrorista vuosina 1937-38, mutta ei terrori jäänyt vain näihin vuosiin. Ihmisiä tuomittiin kuolemaan ja 10-25 vuoden vankeuteen ihan mitättömistä syistä. Moni tuomittu ei edes itse tiennyt miksi ja mistä hän oli tuomionsa saanut. Kaikki ulkomaalaisten lähelläkään olleet tuomittiin vakoilijoina ja kun joku perheestä sai tuomion muu perhe ja koko sukukin pistettiin istumaan, mutta aina eri leireille. Sota-aikana 1939-45 kaikkien sotavangiksi jääneiden perheet joutui Siperiaan leirille ja kun sotilas itse palasi sotavankeudesta hän lähti suoraan Neuvostoliiton vankilaan vähintään kymmeneksi vuodeksi. Uskontohan oli kielletty Neuvostoliitossa ja kaikki papit, nunnat ja muut uskovaiset saivat leirituomion. Jo 12-vuotiaat lapset olivat oikeustoimikelpoisia ja leireillä oli oma lastenvankiosasto.
Stalinin aikana Neuvostoliitoa koitteli nälänhätä useaan otteeseen ja se oli tulosta aivan järjettömästä maatalouspolitiikasta. Nälkävuosia oli 20-luvun alussa, 30-luvulla ja sota-aikana ruoka oli vähissä. Voitte kuvitella ettei ruokaa takuulla riittänyt vankiloihin, kun muukin kansa kuoli nälkään. Työ oli epäinhimillisen rankaa ja Siperian ilmasto kuolettava eikä työvälineitä ollut. Tästä huolimatta moni nykyvenäjän rautatie ja kanava on vankityövoimalla rakennettu. Suurin osa Neuvostoliiton älymystöä ja taiteilijoita koki Siperian ja minua järkyttää mikä määrä älyä ja luovuutta on maailmasta kadonnut, koska heitäkin teloittiin hyvin paljon.
Aleksandr Solzenitsyn sai itse kahdeksan vuoden tuomion sota-aikana vuonna 1943. Stalinilla oli siis varaa vetää rintamalta upseereitakin pois ja istuttaa heitä vankilassa mitättömistä syistä. Solzenitsyn tuomio tuli siitä, että hän kirjoitti ystävälleen kirjeen missä sanoi Stalinia mieheksi jolla on viikset. Solzenitsyn tuomio oli lyhyt, mutta hän kertoo kirjassa ettei olisi siitä selvinnyt hengissä ellei hän olisi ollut matemaatikko, joka siirrettiin tekemään ydinasetta. Solzenitsyn sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970 ja tämä Vankileirien saaristo ilmestyi vuonna -73. Solzenitsyn kirjoitti kirjan täysin salassa ja se salakuljettiin mikrofilmattuna länteen, jossa se julkaistiin. Sen takia kirjailijalta riistettiin Neuvostoliiton kansalaisuus ja hänet ajettiin maanpakoon.
Luin eräästä toisesta tänä vuonna kirjoitetusta kirjasta, että Venäjällä oli keväällä 2014 tehty mielipidekysely Neuvostoliiton ajasta. Suurin osa vastaajista haikaili Neuvostoliiton suurvalta-asemaa takaisin ja piti Stalinia hyvänä johtajana, josta on vaan puhuttu liikaa pahaa. Tämä mielipidekyselyn tulos todistaa, ettei menneisyys ole tarpeeksi hyvin tiedossa. Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja ehkä sitten ei enää koskaan pääsisi ihmispeto valtaan.
Kommentit
Lähetä kommentti