tiistai 20. syyskuuta 2016

Kestopigmentointi pitää harkita hyvin tarkkaan

Kestopigmentointia on Suomessa tehty kolmisenkymmentävuotta ja sitä käytetään kulmakarvoissa, ripsirajassa ja huulten rajauksena. Yleisin on nuo kulmakarvat. Hyvin monella vakioasiakkaallani on kestopigmentointi ja he ovat siihen tyytyväisiä. Sitten osa ihmisiä kokevat tehneensä virheen ottaessaan koko pigmentointia. Syitä tähän harmitteluun on useita.

Meillä ei tehdä kestopigmentointia enkä ole itse sitä tehnyt koskaan. Enkä usko, että sitä tullaan koskaan meillä tekemäänkään, koska keskitymme kasvohoitoihin. Itselläni on ollut ripsirajassa pigmentointi ja tykkäsin siitä kovasti, mutta nyt se on jo kulunut kokonaan pois. Jostain syystä tänä kesänä on muutama ihminen soittanut meille ja halunnut jutella kanssani kestopigmentoinnista. Olen yrittänyt selittää ettemme tee sitä, mutta siitä huolimatta he ovat halunneet kuulla mielipiteeni. Yleensä on ollut niin, että he eivät ole olleet tulokseen tyytyväisiä ja ovat kysyneet miten se kestopigmentointi oikein pitäisi tehdä. Tilanne on ollut aika erikoinen, koska enhän minä voi asialle tehdä mitään, mutta heille on riittänyt jo kuunteleminen. Näistä yhteyden otoista olen päätellyt, että ihmiset lähtevät tosi harkitsemattomasti tähän hommaan.

Kestopigmentointi kulmakarvoissa on aina pysyvä operaatio, vaikka ne haalistuvat vuosien kuluessa näkyviin ne kumminkin jäävät. Minun teitääkseni pigmentointi tehdään aina useammassa vaiheessa. Tarvitaan 2-5 käsittely kertaa ennen, kuin saadaan sopiva väri ja malli. Yksi näistä minulle soitetuista puheluista koski juuri näitä kertoja. Soittaja oli tyytymätön tuohon ensimmäiseen hoitokertaan ja yritin selittää ettei työ ole vielä valmis, mutta hän ei millään suostunut ymmärtämään ettei lopputulosta voi vielä arvioida. Työn tekijä kannattaa valita hyvin tarkkaan. Kysymys on niin isosta ja kalliista jutusta, että tekijän valinnassa pitää käyttää harkintaa. Netistä saa hyvin tietoa tekijöistä ja siitä miten paljon he ovat työtä tehneet. Hyvä olisi jutella jonkun kanssa joka on ollut jo asiakkaana. Tähän tekijään pitää pystyä luottamaan joka tilanteessa. On ihan järkyttävää, että huomataan kesken työn ettei pidä ja luota koko tekijään ja pitää soitella muille kosmetologeille. Jos työstä on jotain kysyttävää, tai valitettavaa ne pitää pystyä selvittämään tekijän kanssa. Hyvin harva lähtee jatkamaan jonkun toisen jo aloittamaa työtä.

Ennen, kun lähtee valitsemaan työntekijää kannattaa selvittää mitä tuo kestopigmentointi tarkoittaa ja miten se tehdään. Tätäkin tietoa löytyy netistä pilvin pimein. Viimeisen vuoden aikana olen jutellut useamman ihmisen kanssa, joka on valitellut työn nopeaa kulumista. Joillakin pigmentointi on haalistunut alle vuodessa, mutta heille olikin tehty vaan yksi hoitokerta. Koen siinä olevan hiukan huijauksen makua, jos joku on ottanut täyden hinnan noin 400-650€ vain yhdestä työkerrasta. Asiakasta joka ei tiedä yhtään työn kulkua on helppo huijata. Toisaalta, jos asiakas on etsinyt halvinta mahdollista tekijää voi olla, että hän olikin ostanut vain yhden työkerran. Harmaaseen talouteen ei kannattaisi lähteä, koska jos jotain sattuu miten siitä edes valittaa, kun maksusta ei ole dokumenttia. Se on aina muistettava, että viiden euron suutari voi tehdä kymmenen euron vahingon.

Jotkut eivät olleet ajatelleet, että kulmakarvat kasvavat entiseen tapaan. Tuo kestopigmentointi ei vaikuta mitenkään karvan kasvuun ja ne kasvaa siihen mihin aina ennenkin. Niitä on siistittävä ja muotoiltava ihan samoin, kun ennenkin. Alunperin kestopigmentointia tehtiin lähinnä niille joiden omat kulmakarvat ovat heikot ja ohuet. Heille pigmentointi onkin hyvä ja helppo ratkaisu, kun mitään hajakarvoja ei kasva. Nyt olen nähnyt monella asiakkaallani, että kulmakarvat ovat hyvinkin tuuheat ja heillä on ollut kuvitelma, että nekin jotenkin pysyy siistinä pigmentoinnin avulla ilman nyppimistä. Onkin aika harmittavaa huomata maksaneensa monta sataa euroa eikä tulos ole toivottu. Tuo kestopigmentointi kulmiin on hyvä idea, mutta kannattaa perusteellisesti selvittää miten se tapahtuu ennen, kun lähtee varaamaan hoitoaikaa.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi18:40

    Hei,

    Onko vielä selvillä mitä tuotteita tulee tarjoukseen Pimeän Kaupan iltaan?

    VastaaPoista
  2. Saan tiedon ti 26.9 viimeistään. Tällä hetkellä en muuta varmaa voi luvata, kuin että tarjouksia varmasti tulee.
    Melkovarma tieto on, että yli 100€ ostoksesta saa lahjaksi Multivitamin Set pakkauksen jossa on matkakokoiset Multivitamin Power Serum tehotippa kaikille ihotyypeille, Multivitamin Thermofoliant kuorinta ja Multivitamin käsivoide sekä SkinPerfect Primer sk 30 meikinpohjuste. Erityisen ilahtunut olen tuosta meikkipussista johon ne ovat pakattu. Se on noin 10x15 cm ja tyylikästä nahkajäljitelmää. Mielestäni se on paras ja tyylikkäin kaupan päälinen, kuin mikään tähän astisista Pimeän kaupan illan lahjapakkauksista.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Vielä näistä kestopigmentoinneista. Näin tuolla Kreetan matkalla, että monella paikallisella oli kulmien väri alkanut vihertämään. Muuaalla Euroopassa tuo kulmien pigmentointi tuli suosituksi jo kahdeksankymmentäluvulla ja ehkä näin on Kreikassakin. Silloin väriaineet oli hyvin erilaisia, kuin nykyään ja ehkä tuo väri alkaa muuttua vihreäksi vuosien myötä, tai sitten se reagoi jotenkin uv-säteilyn kanssa. Tosin myös yhdellä suomalaisella oppaalla oli selvästi vihertävä väri kulmissa, mutta en kehdannut kysyä missä ne oli tehty. Voi myös olla, että pigmentointiväri alkaa vihertämään, jos liian pian pigmentoinnin jälkeen ollaan uv-säteilyssä.
    Olen omillakin asiakkailla nähnyt, että 90-luvulla tehdyt pigmentoinnit alkaa muuttua siniseksi, tai punaiseksi. Ilmeisesti se johtuu tuosta vanhanaikaisemmasta väripigmentistä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi15:32

    Olen muutamalla tutullani pistänyt merkille, että nuo tehdyt kulmakarvat vaikuttaa sinisiltä ja vihreiltä. Olenkin sitä ihmetellyt, että onkos kyseessä jonkin muoti. Onneksi en ole mennyt kyseleen, että mikäs muotioikku nuo siniset kulmakarvat on.

    VastaaPoista