Siirry pääsisältöön

Kosmetiikka-alan kilpailu kiristyy

Suomen talouselämä ei ole mitenkään hyvällä mallilla ja se heijastuu kaupan käyntiin ja pienyrityksiin. Hämeenlinnassa tilanne on erityisen hankala, koska lokakuussa avautuu moottoritien katteen kauppakeskus Goodman. Olen omasta puolestani tyytyväinen, että asiakasmäärämme on lähes täynnä eikä talouslama koske meidän yritystä. Kauneushoitolapalvelut ovat perinteisesti niitä aloja, jotka nostavat liikevaihtoaan lama-aikoina. Ihmiset alkavat arvostaa omaa hyvinvointiaan ja eivät niinkään osta tavaroita, vaan panostavat omaan terveyteensä.

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki ovat kilvan ryntäämässä kosmetiikkamarkkinoille ja kosmetiikan ja laitteiden maahantuonti ja myynti on lisääntynyt huimasti. Katsoin myös uusinta puhelinluetteloa ja ihmeekseni huomasin, että Hämeenlinnan alueella on 34 kauneushoitolaa. Ainoastaan muutama oli SKY-kosmetologi eli hyvän koulutuksen saanut ja ammattitaitoinen. Uusien kosmetiikkasarjojen kaupittelu on moninkertaistunut parissa vuodessa. Lähes viikottain joku soittaa ja haluaa tulla esittelemään omia tuotteitaan. Ihmettelen myös, että ennen aivan muilla aloilla toimineet yrittäjät ovat lähteneet kaupittelemaan kosmetiikkaa. Hämmästyin todella kovasti ja suorastaan loukkaannuin, kun eräs paikallinen ihan muun alan yrittäjä ryntäsi ilmoittamatta hoitolaan ja kertoi maahantuovansa uusia tuotteita. Hän ei tiennyt tuotteista oikeastaan mitään mainitsi vaan moneen kertaan, että niiden kate on kohdallaan. Hänen mielestään minun olisi ilman muuta pitänyt tehdä kauppaa hänen kanssaan. Myös eräs vanginvartija soitti meille ja kertoi olevansa yrittäjä työnsä rinnalla. Hänkin oli aloittanut myymään kosmetologeille tarkoitettua kosmetiikkasarjaa. Ei voi, kun ihmetellä millaista ammattitaitoa hän voi asiakkailleen tarjota.

Mistä ihmeestä nämä suurella itsetunnolla varustetut kauppiaat tulee, kun he kuvittelevat hallitsevansa kosmetologin työn, vaikka ovat itse ihan muun alan ammattilaisia. Tiedän kokemuksesta, että näillä yrityksillä on lyhyet jäljet, koska ilman ammattiosaamista ei saa asiakkaita mistään alalta. Tuo kovan katteen ottaminen mitättömistä tuotteista on suurin virhe mitä yrittäjä voi tehdä. Sellaiselle pohjalle ei kestäviä asiakassuhteita rakenneta. En myöskään ikinä haluaisi tehdä työtä jossa kate ja raha olisi pääasia, eikä itse työ merkitsisi mitään. Tietysti työstään pitää saada rahapalkkaa, mutta muitakin motivaation aiheita pitää olla. Olen aivan varma, että jos olisin ensisijaisesti tuijottanut pelkkää rahaa ei yritykseni enää olisi olemassa.

Koko Euroopan, tai kai koko maailman talouselämä on alamaissa, niin nyt ei mitkään vippaskonstit auta. Yritykset on perustettava hyvälle osaamiselle, uusille ideoille ja ahkeralle työnteolle. Kun kilpailu kovenee se yleensä parantaa yritysten laatua ja koituu kuluttajien parhaaksi. Omassa työssäni en ollenkaan pelkää kilpailua, kunhan se on tervettä ja rehellistä. Tervekilpailu pitää ainakin minut valppaana ja hyvässä työvireessä. Silloin, kun kilpailu perustuu veronkiertämiseen ja huonoon työnlaatuun se voi olla hyvinkin vahingoittavaa. Uskon kuitenkin, että tällaiset yritys eivät ole pitkäaikaisia ja ne vuoden päästä häipyvät suureen tyhjyyteen.

Kommentit

  1. Isäni on koko ikänsä ollut yksityisyrittäjä. Aina kun hän kuulee kuinka paljon jokin minun, äitini tai siskoni kosmetiikkatuote on maksanut päivittelee hän sitä ettei ole ryhtynyt kosmetiikan maahantuojaksi. Isäni tietysti laskee leikkiä, mutta moni varmasti kuvittelee että hintavassa kosmetiikkatuotteessa on "katteet kohdillaan".

    En tiedä johtuuko se siitä, että edelleen naisia ja naisten kauneudenhoito pidetään jotenkin hölmönä turhuutena, mutta huomaan usein ihmisten asenteista etteivät he juurikaan arvosta kosmetologeja tai kemikaalioyrittäjiä. Se mielletään monissa piireissä edelleen jotenkin turhamaiseksi ja "akkamaiseksi" jos tykkää meikeistä ja ihonhoidosta. Ja että totta kai kuka tahansa voi myydä kosmetiikkaa tai tehdä kasvohoitoja. Alaa ei jotenkin mielletä kovinkaan vaativaksi tai haastavaksi.

    Äitini ystävätär on kosmetologi ja oikein hyvä sellainen. Hänellä on laaja vakioasiakaskunta ja on aina elättänyt itsensä tekemällä kosmetologin työtä. Kuitenkin hänen omista puheista saa aina sellaisen käsityksen että hän pitää itseään "vain kosmetologina". On tietysti ihan totta, ettei kosmetologin koulutus ole mikään ylempi korkeakoulututkinto, mutta se ei mielestäni tarkoita sitä, etteikö hänellä voisi olla ammattiylpeyttä. Ja aivan kuten te Marin kanssa teette käy hänkin jatkuvasti koulutuspäivillä päivittämässä ja laajentamassa osaamistaan.

    Yle uutisoi muuten eilen Iranin kosmetiikkamarkkinoista. Monet monikansalliset yritykset ovat jälleen hakeutuneet Iranin markkinoille koska siellä ehostautuminen on monelle naiselle niin tärkeää ja markkinat ovat globaalilla tasolla erittäin suuret. Kuulemma keskiverto iranilaisnainen ostaa yhden ripsivärin kuukaudessa kun keskieuroopassa vastaava luku on yksi ripsiväri neljässä kuukaudessa.

    VastaaPoista
  2. Se on harmillista, jos kosmetologi itse ei arvosta omaa työtään. Ymmärrän hyvin, että siihenkin näkökantaan voi mennä, koska kosmetologin työssä joutuu tavallista enemmän kamppailemaan oman arvostuksensa puolesta. Varsinkin vielä 80-luvun alussa sai jatkuvasti kuulla vähättelyä, naureskelua ja seksuaalista häirintää. Siitä tilanne on muuttunut monin kerroin. Eikä kukaan edes uskalla nykyään tulla minun kuullen vähättelemään työtäni. Olen sen verran vankan aseman luonut Hämeenlinnan yrittäjäelämässä. Toivon myös, että taisteluni helpottaa uusien kosmetologien työelämää.

    Tuo on hyvä uutinen, että Iranin kosmetiikkamarkkinat vetävät. Sitä ei heti uskoisi, mutta muslimimaissa kosmetiikan ja meikkien käyttö on erittäin suurta. Euroopan suurin Dermalogican ostaja on Turkki ja se oli ensimmäinen maa Euroopassa joka otti Dermalogican.
    Dubaissa on taas maailman suurin Dermalogica kauneushoitola. Musliminaisethan meikkaa itsensä hyvin kauniisti, vaikka hiukset olisi peitettynä. Ranskassa moni kauneushoitola ja kylpylä elää Saudi-Arabian miljonääriasiakkailla. Lähi-Idän markkinat ovat hyvin merkittävät kosmetiikan myynnin kannalta.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...