Siirry pääsisältöön

Meiltä voi ostaa Kissakoti Kattilan seinäkalenterin ensi vuodelle!

Ellet ole vielä hankkinut uutta kalenteria vuodelle 2015, niin poikkea meillä ostoksilla. Kissakoti Kattilan ahkera yhdistysporukka on keksinyt tehdä seinäkalenterin heidän pörröisistä asukeista ja sen tuotto menee suoraan Kattilan toimintaan. Se on seinäkalenteri ja hinta on 20€ ja koko raha menee Kattilalle.

Kalenterin kuvat ovat tyylikkään mustavalkoisia ja kaikki kuvat on Kattilan asukeista. Yhdessä kuvassa on Reiska, jonka korvat on aika repaleiset kovan menneisyyden jäljiltä. Reiska on varmaan ollut kulmakunnan kovin kolli ja yhteentörmäysten seurauksina korvatkin on repaleilla. Komea kolli Reiska on vieläkin ja onneksi asuu nyt turvakodissa, niin sen en enää tarvitse puolustautua. Huhtikuun kohdalla on kuva Pojasta, joka on Kattilan sielu. Pojan elämän ensimmäiset vuodet ovat olleet kamalia ja ne jättivät jälkensä mielialaan. Poika ei tykkää miehistä ja menee piiloon kuultuaa miehen äänen. Naistenkaan silitykset ei aina Pojalle kelpaa ja saattaa tulla kynnestä. Poika on asunut vakituisesti Kattilassa jo monta vuotta eikä häntä enää anneta kenellekkään. Aina, kun Kattilaan menee Poika on ensimmäisenä ovella vastassa ja katsoo tarkasti minkälainen olio ovesta tulee. Poika on hieno esimerkki Kattilan hyvästä työstä, kun traumatisoitunut kissa on saanut turvallisen asuinpaikan ja varmasti aina täyden ruokakupin.

Käykää ihmeessä tutustumassa Kattilan toimintaan Vanajantiellä. Siellä tulee aina hyvä mieli, kun näkee nämä tyytyväiset karvakorvat. Toisaalta myös sydäntä puristaa, että miten ihminen voi olla  niin julma ja jättää kissat heitteille. Tälläkin hetkellä Kattilassa on noin kahdeksankymmentä kissaa. Poiketkaa siis ostamaan tuo kalenteri, koska se raha tulee todella tarpeeseen.

Kommentit

  1. Anonyymi23:13

    Kuinka monta kissaa Kattilassa yhtäaikaa on? Mistä rahat ruokaan tms.yleensä tulee?

    Mira

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...