Siirry pääsisältöön

Yrittäjä taipuu moneksi

Sain viime sunnuntaina vihdoinkin tehtyä tuon näyteikkunan, joka oli minulle varattu. Kerroin jo aiemminkin, että hämeenlinnalaiset yrittäjänaiset ovat alkaneet täyttää tyhjien liikehuoneistojen näyteikkunoita ettei keskusta näytä niin alastomalta. Itse ehdotin tätä Kaupunkikeskusta ry:lle jo ennen joulua ja toteutus tapahtui nyt, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Hämeenlinnalaiset tietävät miten valjulta meidän ydinkeskusta näyttää, kun kaikki liikkeet muuttivat Goodmanin kauppakeskukseen. Nyt paras kävelykatualue on tyhjää täynnä. Me jaoimme muutaman vaateliikkeen kanssa entisen K-kengän näyteikkunat ja se olikin aika projekti.

Nyt seuraakin pelkkää valitusta, koska tuo minun osuuteni näyteikkunasta oli pahin mahdollinen sen teon kannalta. Näyteikkunan tekeminen viivästyi monta viikkoa, koska en mitenkään pystynyt tekemään sitä yksin. Näyteikkunan pöytätila on noin 30 cm leveä ja yli 10 m pitkä ja se on noin puolentoistametrin korkeudessa. Ensimmäistä kertaa, kun näin paikan en uskaltanut työtä edes aloittaa yksinäni, koska pelkäsin putoavani ja olevani raajarikko sen jälkeen. Nyt mieheni lähti mukaan ja tarkoitus oli, että hän kiipeäisi ylös. Vasta paikanpäällä selvisi ettei hän mahtunut ollenkaan tuohon kapealle tiskille. Onneksi hän auttoi nostelemaan tavaroita ja minä itse keikuin ja konttasin tiskillä pari tuntia. Jalat ihan tärisivät koittelemuksen jälkeen, kun oudokseltaan temppuilin, jos missäkin asennossa.

Taas kerran mietin, että yrittäjäksi lähtiessään on varauduttava tekemään kaikkea mahdollista ja jos ennestään ei osaa sitten pitää opetella. Itse otan mielelläni uusia haasteita vastaan ja kaikkeen on suhtauduttava avoimin mielin eikä aina pidä ajatella, vain omaa etuaan. Tämä näyteikkunaprojekti on ainakin minun osalta ihan palvelus kaupungille. En ollenkaan odota siitä olevan sen kummenpaa hyötyä yritykselleni eikä se takuulla tuo edes vaivan palkkaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi laskea rahassa. Katson, että meidän toimivien yritysten pitää nyt yllä pitää kaupungin "yrittäjyyshenkeä" siihen saakka, kun tyhjät liikehuoneistot taas vuokrataan. Minun yritykselleni nuo näyteikkunan tavarat ei tuo suurta tappiota, niin kuin esimerkiksi näille vaatefirmoille. Aurinko haalistaa jo viikossa vaatteet niin ettei niitä voi enää myydä. Minä voin käyttää tyhjiä pahvikoteloita ja heittää ne sitten roskiin. Odotan innolla tuleeko tuosta näyteikkunasta mitään palautetta ja nyt on hyvä tilaisuus tehdä tilastoa siitä miten näyteikkuna vaikuttaa yritystoimintaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...