Siirry pääsisältöön

Hoitola ei ole muuttamassa mihinkään!

Minulta on useampaan kertaan alkukesän aikana kyselty missä kauneushoitolani nykyään on, kun olen ollut kaupungilla asioilla. Olen ollut ihan ihmeissäni, että siinähän se on missä tähänkin saakka. Tänä aamuna hätkähdin oikein todella, kun törmäsin naapurirapun mummoon, joka on asunut talossa kymmeniä vuosia. Hän ihmetteli miksi minä olen muuttamassa pois, kun nyt on talon remonttikin valmis ja saamme hienot uudet parvekkeet. Vannoin etten ole mihinkään lähdössä, mutta hän ei oikein ottanut uskoakseen.

Päivällä Marin kanssa pohdimme juttua perusteellisesti. Marilta on kysytty samaa ja on ihmetelty meidän näyteikkunasomistusta Reskalla. Tulimme siihen tulokseen, että jotkut ovat luulleet meidän muuttavan liikehuoneistoon missä näyteikkunamme on. Oikeastaan siis tuo näyteikkuna ei ole, kuin riesa. Alunperinhän meidän yrittäjänaisten oli tarkoitus tehdä palvelus kaupungille ettei tyhjiä näyteikkunoita olisi niin valtavasti. Keskikaupunki näyttää ihan surkealta, kun tyhjiä liiketiloja on vieri vieressä. Kaupunkikeskusta ry lähti projektiin mukaan ja kartoitti mitä ikkunoita voimme käyttää.

 En oikeastaan uskonut mitenkään hyötyväni näyteikkunasta, mutta en kyllä odottanut siitä haittaakaan tulevan. Tuntuu hassulta selittää kaupungilla vieraille ihmisille miksi näyteikkunamme on siinä ja vaikka vääntäisin rautalangasta niin se ei kaikille mene perille. Tuon näyteikkunan somistus on myös työnä niin iso juttu, että sitä en osannut aavistaa. Somisteet pitäisi vaihtaa 3-4 viikon välein ja nyt alkukesällä en ole siihen pystynyt. Työpäivät lopetan iltaisin kello yhdeksän, niin en mitenkään jaksa mennä kolmeksi tunniksi keikkumaan johonkin ikkunalaudalle. Se siis täytyy tehdä viikonloppuina ja ainakin kesäisin niihin siunaantuu muitakin menoja. Meille luvattiin, että saamme käyttää noita ikkunoita niin kauan, kun liiketilaan tulee uusi vuokralainen. Pahoin pelkään, että siihen menee aikaa, koska tyhjää tilaa on niin paljon.

Seuraavan kerran harkitsen tarkemmin ennen, kuin tarjoan ideoitani ja apuani. Yleensä ne tuppaa teettämään niin paljon töitä ettei ne ole enää kivoja. Pitää harkita keksisimmekö Kaupunkikeskusta ry:n kanssa jonkun lappusen ikkunaan, jossa on selitys miksi se on siihen kohtaan tehty. En oikein jaksaisi yhtenään setviä liikepaikkaani, kun sen pitäisi olla kaikille nähtävissä, että olemme nyt kaupungin parhaalla paikalla. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...