torstai 30. heinäkuuta 2015

Miiliumeja voi ennalta ehkäistä

Miiliumit eli kansankielessä luufinnit ovat hyvin yleisiä suomalaisten kuivalla iholla. Yleensä ne kertovat kuivuudesta, mutta ilmeisesti niihin on myös periytyvä taipumus. Ne syntyy samalla tapaa, kuin finnit eli talipallo jää kuivan ja kireän ihohuokosen suulle jumiin. Niissä ei tapahdu tuota tulehdusreaktiota mikä finneihin tulee, vaan ne pikkuhiljaa suurenee ja voivat jopa itsekseen lähteä.

Mielestäni ainoa tapa poistaa jo syntyneitä miiliumeja on tehdä se kasvohoidon yhteydessä. Suosittelen ehdottomasti ettei niitä lähdettäisi ronkkimaan itse, vaan se annettaisiin kosmetologin tehdä. Teoriassa homma ei ole ihmeellinen, vaan talipalloon tehdään kertakäyttöneulalla reikä ja se puristetaan ihomatoraudalla pois. Käytännössä se onkin haastava homma, koska pitää osata puristaa juuri oikeaan suuntaan ja tarpeeksi napakasti. Omista kasvoistani en osaisi miiliumia poistaa, koska käsiä ei siinä saa oikeaan asentoon. Aika usein näen asiakkaalla näkyviä ihovaurioita omatoimisesta miiliumin poistosta. Ilmeisesti se on myös monelle kosmetologille vaikea työ, koska kuulen niin usein ettei niitä ole edellisessä paikassa saatu pois. Miiliumit on myös syy miksi vanhat asiakkaat tulevat satojen kilometrien päästä käymään Hämeenlinnassa, koska kukaan muu ei ole niitä poistanut. Voihan olla, että olen harjoitellut jo niin kauan ettei enää tule hakaluuksia.

Tärkeintä miiliumienkin poistossa on ennalta ehkäisy. Kun miiliumit on kasvohoidon yhteydessä poistettu kannattaa hoitaa ihoa niin ettei ne uusiudu. Kosteuttaminen ja kuorinta on tärkein kotihoito. Säännöllinen kuorinta Daily Microfoliantilla (71€)noin 4-5 kertaa viikossa ja parina päivänä Multivitamin Thermofoliant (82€)kuorinta estää huokosten kiristymisen tukkiintumisen. Kosteus imeytyy parhaiten hyvin kuoritulla iholla ja kannattaa käyttää tehotippoja kosteusvoiteen lisäksi. Kosteuttava Skin Hydrating Booster (94€) sopii aivan kaikille ihotyypeille. Kokonaan ei miiliumien syntyä voi pysäyttää, vaan joskus hyvästä hoidosta huolimatta niitä muutama syntyy. Silloin ei auta muu, kuin kasvohoito, mutta hyvä kotihoito ehkäisee niitä todella paljon.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi10:01

    Minä noista valittelin, täällä aiemmin.
    Järkeilin, että jatkan kuorimista (käytännössä pellolla hikoilun jälkeen iltasauna ja sielt'ä nukkumaan) ja yöksi laitan milliumkohtiin rasvaisen yövoiteen, aamulla taas pesu- ja kuorinta ja aurinkovoide.
    Age-sarjan naamiota laitoin yövoiteeksi.

    Tuntuu et suurin osa on "sulanut" pois, otsassa on vielä pari.

    Voideongelma mulla nyt on. Ihoni rasvoittuu helposti (vaikka 40+ olen), kesällä erityisesti silmiä alkaa kirveltää (ja kirvely lakkaa kun huuhdon silmänympärykset kylmällä vedellä ja samalla sit ne aurinkorasvat ja hien), monet rasvat aiheuttavat kirvelyä päivänmittaan ilman hikoiluakin...

    Mikäköhän olisi silmiä kirvelemätön, aurinkosuojan sisältävä tehokosteuttaja (ettei tulisi noita luufiinnejä). Nyt oon laittanut päiväksi jotain seerumia ja "Inkerin"puuterin seerumin (en muista nimeä, mut teiltä ostettu) päälle aurinkosuojaksi... Tavallinen aurinkovoide, sen koen hankalaksi, tarttuu pöly ja nöyhtä kuin kärpäspaperiin ja silmiä kirveltää..

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu, että miiliumit lähti kotihoidolla. Kuorinta on hyvä apu lähes kaikkiin ongelmiin ja samoin tuo Multivitamin Power Recovery Masque eli Age Smart naamio.

    Ei tuo käyttämäsi vaihtoehto eli tehotippa+mineraalimeikki ole mitenkään huono juttu. Näin kesällä tehotipan hoitavuus riittä vähän rasvoittuvalle iholle. Mineraalimeikin suojakerroin on noin 20 ja se ei ainakaan valu silmiin kirvelemään. Hyvä vaihtoehto on myös SkinPerfect Primer sk 30, se sulaa ihon pintaan eikä kirvele silmiä. Siinä on samalla suoja ja kevyt meikki. Jos haluat oikein hoitavan aurinkosuojallisen päivävoiteen, niin näin loppukesästä paras olisi Pure Light sk50 (107€). Se tasoittaa alkukesän rusketusta, kosteuttaa ja suojaa erinomaisesti.

    Inkeri

    VastaaPoista