tiistai 17. marraskuuta 2015

Cosmeseuttiset ihonhoitotuotteet

Cosmoceutical-sana on herättänyt viime viikolla muutamia kommentteja mitä en osannut odottaa, koska sana on ollut käytössä toistakymmentävuotta. Nykyisin varsinkin nuoret naiset ovat todella tietoisia kaikista kosmetiikkaan liittyvistä asioista. Muotilehdet ja kauneusblogit ovat pullollaan ohjeita ja neuvoja ja on mahdoton arvioida mitä lukijat tietää. Yritän välttää ammattisanastoa, mutta toisaalta en halua kirjoittaa turhia selityksiä. Selvennän nyt jälkikäteen tätä cosmoceutical-sanaa ja sitä millaisia tuotteita cosmoceuticalit ovat.

Cosmoceutical tulee sanoista cosmetic=kosmetiikka ja pharmaceutic=lääke, siis yhdistelmä kosmetiikasta ja lääkkeestä.  Suomeksi se on käännetty sanaksi kosmeseuttinen ja käytänkin tätä termiä tästä lähin. Kosmeseuttinen tuote on kosmetiikkaa, mutta siinä on myös lääkkeelle ominaisia asioita. Kun kosmeseuttiset tuotteet tulivat ensimmäistä kertaa markkinoille 1990-luvun lopulla ne mullistivat koko kosmetiikan kemian. Ensimmäiset Suomeen tulleet kosmeseuttiset tuotteet olivat ainoastaan ammattilaissarjoissa. Kosmeseuttisella tuotteella on paljon tehokkaampi imeytyminen ja syvällisempi vaikutus, kuin muulla kosmetiikalla. Kosmeseuttisella tuotteella on kyky läpäistä solukalvo ja ne pystyvät vaikuttamaan suoraan solun DNA-ketjuun ja sitä kautta solutuotantoon. Yksi peruste sille, että tuotetta voi sanoa kosmeseuttiseksi on se, että se on valmistettu lääkelaboratoriossa. Laboratorion pitää olla erikoistunut syvempään tutkimustietoon, kuin perinteiset kosmetiikkalaboratoriot. Dermalogican laboratoriot täyttävät nämä kriteerit. Dermalogican uutuustuote Overnight Retinol Repair vaikuttaa ihon syvempään solukerrokseen saakka ja vaikuttaa ihon kollageenin tuotantoon.

Kosmetiikka on kuitenkin aina eri asia, kuin lääke. Kosmetiikkaa käytetään lisäämään ihon hyvinvointia ja poistamaan kosmeettisia haittoja. Lääke taas parantaa sairauksia. Kosmeseuttisista tuotteista käytetään usein lyhyttä selitystä, että se on paljon enemmän vaikuttava, kuin tavallinen kosmetiikka, mutta vähemmän vaikuttava, kuin lääke. 

5 kommenttia:

  1. Anonyymi15:46

    Voitko Inkeri tarkentaa mitä sellaisia raaka-aineita kosmetiikkateollisuus käyttää, jotka ovat lääkeiden kaltaisia? Ei tule mieleen muuta kuin tuo retinol

    VastaaPoista
  2. Ensimmäiset kosmeseuttiset tuotteet sisälsivät antioxidantteja ja niistä tehokkain on C-vitamiini. C-vitamiini pystyy vähentämään vapaiden happiradikaalientsyymien toimintaa ja sillä tavoin vähentämään UV-säteilyn aiheuttamaa soluvauriota. Muistakin vitamiineista saadaan aineosia, jotka imeytyvät syvempään ihokerrokseen. Peptidit ovat myös näitä syvälle imeytyviä raaka-aineita ja ne taas vaikuttavat ihon kollageenimuodostukseen. Nämä aineet tuli nyt nopeasti mieleen.
    On kuitenkin muistettava ettei kaikki antioxidantit ole kosmeseuttisia vaan ainoadtaan ne, joiden imeytyvyys syvempään kerrokseen voidaan todentaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:59

    Kiitos Inkeri vastauksesta:) Uskon että peptidien kehitys tulee jatkumaan huimasti ja tulevaisuudessa saamme entistä tehokkaampia aminohappoketjuyhdisteitä. Petidithän toimivat iholla vaikuttaen ihosolujen kommunikointiin, kuten myös a-vitamiinin eri muodot sekä paljon viime aikoina huomiota saanut niasiiniamidi, joka tulee B3-vitamiinista. Sillä on todettu olevan myönteistä vaikutusta mm.akneen ja pigmenttiläiskien vaalentamiseen. Itseäni ärsyttää kun monet kosmetiikkafirmat myyvät tuotteita c-vitamiinilla, mutta pitoisuudet ovat niin onnettoman pieniä, ettei niillä ole juuri mitään vaikutusta. Itse käytin Dermalogican Extreme C pullon, mutta se oli sen verran tujua, että aiheutti ärsytystä. Antioksidanttien tarkoitus ei ole imeytyä syvempiin kerroksiin vaan uloimpaan epidermikseen, koska hapettuminen tapahtuu juuri tässä kerroksessa.

    VastaaPoista
  4. Kosmetiikka kehittyy todella nopeasti. Sanotaan, että jos kosmetologi on poissa työstä yli puolivuotta ala on mennyt jo niin paljon eteenpäin, että tiedot pitää päivittää. Siksi minä ja Mari laitamme koulutuspäiviin noin 8-12 työpäivää vuodessa. Minun työvuosieni aikana kosmetiikka on täysin muuttunut. 1980-luvulla ei osannut edes kuvitella millaisia nykypäivän kosmetiikan vaikutukset ovat.
    Yleensä vaikuttavien aineiden määrän voi päätellä tuotteen hinnasta. Kovin halvassa voidepurkissa ei ole vaikutusaineita, kuin nimeksi.
    Dermalogican pigmenttiä hajoittava tuotelinja on uudistunut ja sen nimi on PureBright. Nykyinen hoitolinja on asiakkaalle helpompi ja edullisempi käyttää, koska tuotteita on vain kolme.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Korjaus edelliseen kommenttiini. Tuo uusi pigmenttihoitolinja on nimeltään PowerBright eikä PureNight niin, kuin eilen väitin.

    Inkeri

    VastaaPoista