Muistikuvia Vietnamista

Olen nyt toteuttanut yhden lapsuuden haaveeni ja pääsin näkemään Vietnamin sodan alueet ja vietnamilaiset ihan omin silmin. Lapsuudessani 60-luvulla en olisi ikinä voinut uskoa tämän olevan mahdollista. Pari vuotta sitten toteutin toisen pitkäaikaisen haaveeni, kun kävin Madridissa katsomassa Picasson Guernica taulua. Nyt on jäljellä ainakin yksi haave ja sekin tietysti liittyy sotahistoriaan. Haluaisin päästä Kamputseaan sotamuseoihin katsomaan punakhmerien aiheuttamaa kansanmurhaa. Stalingrad on myös yksi mielenkiintoinen kohde ja kyllähän näitä sotakohteita maailmassa piisaa.

Jos ajattelen yleiskuvaa Saigonista, niin ilman näitä sotahistoriakohteita kaksi viikkoa siinä vilinässä olisi liikaa. Suurin osa suomalaisista onkin vaan muutaman päivän Saigonissa ja toista viikkoa rantalomakohteissa. Nuo Saigonin museot ovat sen verran alkeellisia ettei niissä ole muille, kuin asian harrastajille nähtävää. Meille tämä kaksiviikkoa oli juuri sopiva ja ehdimme hyvin löhöillä ja kuitenkin kiertää kaikki tärkeät kohteet. Matka oli oikein kiva ja työstä irtaantuminen tuulettaa aivokoppaa ihan kunnolla. Sellaista tunnetta ei kuitenkaan jäänyt, että pitäisi päästä Vietnamiin uudestaan. Kyllähän siellä voisi, vaikka kymmenenvuoden kuluttua käydä uudestaan katsomassa miten maa kehittyy, mutta mitään Vietnamfaneja ei meistä tullut. Siitä hyvä lomakohde Vietnam on, että eläminen siellä on todella halpaa. Välillä oli vaikeaa käsittää mitä mikin maksaa ja sitten vielä tinkiä hinnoista. Vietnamin dong oli hankala, kun rahasummat oli niin suuria yksi miljoonadongia oli neljäkymmentäeuroa. Taksimatkat keskustassa maksoi noin neljäkymmentäsenttiä ja autot oli oikein hyviä ja suhteellisen uusia. Coca-Cola tölkki maksoi myös neljäkymmentäsenttiä.

Kaikki länsimaalaiset tuotteet olikin sitten täysin Suomen hinnoissa. Löysin Saigonista kuitenkin Dermalogica hoitolan, vaikka edellisessä kirjoituksessa luulin ettei Vietnamissa ole Dermalogicaa. Kaikkien tuotteiden hinnat oli eurolleen samat, kuin meillä ja hoitojen hinnat oli myös meidän hintoja vastaavia. Mitään vaatteita ei voinut ostaa, koska ne oli tehty hyvin pienille naisille. Vietnamilaiset naiset oli noin 130cm pitkiä ja ehkä 40-kiloisia vaateliikkeissä myyjä sanoi heti ettei heiltä löydy minun kokoisia vaatteita. Markkinoilla oli myytävänä kopiotavaraa ja t-paitoja yms, mutta kaikesta piti tinkiä ja se on rasittavaa. Jos olisi uskaltanut syödä katukeittiöistä, niin aterian olisi saanut parillakymmenelläsentillä. Kunnon ravintoloissa ruoka olikin lähes Suomen hinnoissa, mutta niillä säästyimme vatsataudeilta.

Nyt olen ihan täpinöissäni aloittamaan töitä ja on tosi kiva suunnitella kevään tapahtumia. Yrittäjillä ja Dermalogicalla on paljon kivoja koulutuksia ja taas on akut ladattu, että jaksan ottaa vastaan uutta tietoa. Kyllä kahden viikon loma yhteenmenoon ja noin erilainen kulttuuri putsaa aivokopan työasioista täysin. Aloin jopa miettimään olisi minulla mahdollisuus joskus kolmenviikon yhtenäiseen lomaan. Sitä pitää suunnitalla ja harkita tarkkaan, mutta näin vanhemmiten vaatii enemmän lepoa ja voimien keräämistä. Nyt kyllä odotan maanantai-aamua ihan innolla.