sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Verkkokaupan alennus on voimassa vielä sunnuntain

Kiitos vielä kerran kaikille kävijöille perjantaina. On ihan kiva tavata muulloinkin, kuin hoidon merkeissä. Nyt Pimeän Kaupan iltana moni asiakas tulee kysymään jotain asiaa mikä heillä on mielessä ollut ja mikä ehkä on hoitojen aikana unohtunut.

Olen todella tyytyväinen, että voin järjestää tämän tapahtuman ja näin asiakkaamme voivat hankkia hyvät kotohoitotuotteet hyvään hintaan. Kerron aina rehellisesti mitä kannattaa ostaa. Kaikkia ei voi mielin määrin tavallinen työssä käyvä ihminen hankkia ja meiltä voi kysyä suoraan mikä olisi parasta ja järkevintä. Minä en ikinä ajattele hoitolan takahuoneen ulkopuolella mikä olisi meille kannattavinta. Työtä tehdessäni velvollisuuteni on hakea asiakkaan etu ja siitä periaatteesta pidän kiinni lopun työelämäni ajan. Rakastan budjetointia, laskemista ja tilastoja, mutta se homma tehdään muussa kohtaa. Silloin, kun asiat on etukäteen hyvin laskettu ja suunniteltu voi työtä tehdessään unohtaa tuo yrittämispuolen ja olla pelkkä kosmetologi. Nykyisin kuulen paljon miten lääkäri-ja hammaslääkäriketjut toimivat minusta epämoraalisesti ja asiakasta rahastetaan monilla asioilla. Osa terveydenhoitohenkilökuntaa sanoutuu irti, kun suositus on, että joka potilaalle pitää määrätä laboratoriokokeita ja esimerkiksi hammashoitoloissa on lähes pakko ottaa röntgenkuvat, vaikka työssä niitä ei tarvittaisi.

Muistakaa, että verkkokaupassa on vielä -20% voimassa sunnuntaihin kello 24 asti. Voitte myös laittaa meille sähköpostia, jos jotain muistuu mieleen ja haette tuotteet ensi viikolla. Kaikki tuotteet on meidän hyllyissä olleet korkeintaan kaksiviikkoa, suurin osa lähti perjantaina vuorokauden hyllyssä olon jälkeen eteenpäin meiltä. Esimerkiksi Multivitamin Power Recovery Masque tuli Suomeen alkuviikosta ja nyt ne ovat jo asiakkailla eli tämän uudempia tuotteet ei enää voi olla. Kerron vielä, että tuo lahjaksi tuleva Winter Rescue pakkaus sisältää kaksi uv-suojallista tuotetta. Tarkistin, että niissä on päiväykset 6-7/16 eli ne voidaan ottaa käyttöön heinäkuussa 2016 ja suojakerroin on varmasti luvattu. Päiväykset löytyy joko purkkien pohjasta, tai tuubin kärjestä, josta ne voi näistä matkakokotuotteistakin myöhemmin tarkistaa.

Nyt on hyvä tilaisuus ostaa myös uusia meikkejä. Huulipina sävyt sorbet ja rosewood sopii tämän kevään väritykseen. Sorbet on korallin sävy ja rosewood on kevyt roosa. Kumpikin sopii kenelle vaan ja ovat kivat luonnolliset sävyt työkäyttöön. Ripsiväri suositellaan uusittavan jo kuukauden välein. Jos omasi on yli kolme kuukautta vanha suosittelen uuden hankkimista. Younbloodin ripsiväri maksaa 36€-20%. Huulikiilteet ovat aina meidän suosikkeja ja ne sopivat kaikille, koska värit ovat niin läpikuultavia.

1 kommentti:

  1. Voi anteeksi. Sunnuntai aamun otsikko oli verkkakaupan alennus. Minulla aina ajatus lentää nopeammin, kuin sormet. En ole siirtynyt urheilukaupan puolelle.

    Inkeri

    VastaaPoista