perjantai 14. lokakuuta 2016

Kiva kynsilakkauutuus!

Tähän aikaan syksystä on jo useampana vuonna ollut Suomen Kosmetologien Yhdistyksen järjestämät Kosmetologi päivät ja toinen tapahtuma mikä on suunnattu kuluttajille. Tapahtuma on Messukeskuksessa ja myönnän ettemme ole vielä koskaan Marin kanssa siihen osallistuneet ja tuskin osallistumme nytkään. Yleensä tapahtuma pyörii erilaisten pintamuotijuttujen ympärillä ja ne me Marin kanssa koemme aika turhiksi meidän hoitolassa.

Jotain kuitenkin aina tarttuu mukaan, koska rakastan kosmetiikkaa ja olen kiinnostunut kaikesta uudesta. Luen tosi tarkkaan kaikki ammattilaisjulkaisut, jos löytyisi jotain kivaa. Nyt kiva uutuus oli Carpelan Cosmeticsin maahantuojalla, joka tuo Suomeen myös Youngbloodin meikkisarjaa. Kyse on Leighton Denny käsienhoitosarjan uudesta kynsilakkapakkauksesta. Carpelan Cosmetic on tuonnut maahan Leighton Denny kynsilakkoja useamman vuoden. Meillähän ei ole aikoihin ollut kynsilakkoja myynnissä ja siksi olikin kiva löytää jotain uutta pikkujoulukautta varten.

Leighton Denny Colour&Go Manicure Pen (21€) on näppärä kynsilakkajuttu niille, jotka harvemmin käyttävät kynsilakkaa. Pakkaus on ihan huulihoidekynän kokoinen ja siksi helppo pitää mukavana. Kynän toisessa päässä on väritön kynsilakka, joka toimii sekä alus-,että päällyslakkana. Toisesa päässä kynää on värilakka ja kummatkin pullot sekä väritön, että värillinen riittää noin 10-15 käyttökertaa. Ne sopivat juuri niille ihmisille, jotka käyttävät lakkaa vaan juhlissa. Värejä on viisi ja ne tulevat meille myyntiin lokakuun lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti