Siirry pääsisältöön

Jäähyväiset Madridille!

Loma on lopuillaan ja tänään lähtee lento kotiinpäin. Ihan kiva on palata Suomeen ja normaaliin työrytmiin. Taas on monia uusia ideoita mitä voin yrityksessäni tehdä. Kissoja on myös tosi kova ikävä. Se on matkustamisen huonoin puoli, että ikävöimme kissoja tosi paljon. Olen kyllä päivittäin yhteydessä vanhempiini, jotka niitä hoitavat ja tiedä asioiden olevan kunnossa. Onneksi vanhempani jaksaa vielä hyvin niitä hoitaa, koska kuuden kissan vessat ja ruuat on aika iso homma. Heillähän on itsellään myös kolme kissaa, niin kuin meilläkin.

Madrid on ollut todella hieno kokemus, ehkä jopa upein kaupunki missä olen käynnyt, tai ainakin mielenkiintoisin. Sekin tuo erilaisen leiman, että täällä ei ole juurikaan turisteja. Kaupungilla ei paljoakaan näe muun maalaisia, ainoastaan museoiden jonoissa näkee toiset turistit. Yhteen ainoaan suomalaispariskuntaan olemme törmänneet. Kolme valtavaa taidemuseota yhdessä kaupungissa on huikea määrä. Ei ihme, että Pradon taidemuseota pidetään Euroopan parhaana. Sen kokoelmat ovat uskomattoman arvokkaat. Huone toisensa perään täynnä Rubensia, Goyaa, Velasquea ja El Grecoa kaikkea ei millään jaksa kiertää yhtenä päivänä. Myös modernintaiteen museo Reina Sofia oli mahtava ilman sitä Picasson Guernicaakin. Guernica oli jotenkin pienempi, kuin sitä kuvittelinkaan. Tiesin toki sen mitat, yli seitsemän metriä leveä ja yli kolme metriä korkea, mutta se näytti pienemmältä. Muuten se oli niin vaikuttava, kuin luulinkin.

Madridin kuninkaanlinna on ehdottomasti upein paikka mitä olen koskaan nähnyt. Se voittaa Pariisin Versaillesin moneen kertaan. En ollenkaan tiennyt, että Espanjalla on niin mahtavia kuninkaallisia rakennuksia. Palatsissa on yli kaksituhatta huonetta, joista vaan pieni osa on avoinna yleisölle. Palatsi on myös edelleen käytössä valtiovierailuilla ja muissa tärkeissä tapahtumissa. Jo pelkästään sen kuninkaanlinnan takia kannattaa matkustaa Madridiin. Kaupunki on muutenkin täynnä toinen toistaan  hienompia taloja ja palatseja. Kapeita, viehättäviä kujia on paljon mitkä ovat täynnä ravintoloita ja pikkukauppoja. Paikalliset syövät paljon ulkona ja ainakin näin pääsiäisenä ravintolat oli tupaten täynnä. Selvästi huomasi, että ulkona käytiin koko suvun voimalla, vielä puolenyön aikaankin oli liikkeellä ryhmiä, joissa vanhin väki oli lähemmäs yhdeksänkymppisiä. Siihen ihan kiinnitin huomiota miten paljon todella iäkkäitä vanhuksia oli ulkona syömässä, joko pariskuntia, tai isompia perhekuntia. Voi myös sanoa, että ulkona syöminen oli halpaa. En ole pitkiin aikoihin missään päin maailmaa syönnyt niin edullisesti ja kuitenkin ihan hyvin.

Erittäin kiva paikka löytyi loman lopulla. Plaza Majorin lähellä oli kauppahallin tyyppinen paikka missä oli kymmenittäin pieniä pystybaareja ja tapaspaikkoja. Jokaisella paikalla oli jotain omaa herkkuaan ja se oli tosi kiva maistelupaikka. Ihmettelen ettei sitä näkynyt missään turistioppaassa. Kiva yksityiskohta oli sekin, että kapeilla, pienillä kävelykaduilla oli katukivetykseen kirjoitettu sitaatteja eri kirjoista. Ne oli tietenkin espanjaksi ja en niitä ymmärtänyt, mutta se antoi oikein kultturellin vaikutelman. Pronssinvärisillä metallikirjaimilla tehtyjä lauseita näin ainakin parikymmentä pitkin keskustaa. Todella fiksu idea.

Madridista jäi niin hyvä mieli, että haluan tuoda äitini tänne myös. Taidetta täällä oli melkein enemmän, kuin Barcelonassa ja muutenkin viehätyin tästä kaupungista todella paljon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...