sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kasvohoito auttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Olen nyt vasta tämän blogin myötä ymmärtänyt miten vähän kuluttajat tietää kasvohoidon ja ihonhoidon vaikutuksista. Tämän blogin kommenttien perusteella huomaan, että on täysin epäselvää mikä mihinkäkin vaikuttaa, mikä imeytyy ihoon ja mikä ei taas saa imeytyä ihoon. Tiedän, että monelle lyhyen koulutuksen saaneelle kosmetologillekin nämä kasvohoidon vaikutukset ovat epäselviä.

Hyvin tehty kasvohoito vaikuttaa monella tavalla ja ihan koko ihmisen elimistöön. Monipuolisessa kasvohoidossa, esimerkiksi Nanolift hoidossa on monta tapaa vaikuttaa ihoon ja koko ihmiseen. Sitä olenkin jo monessa kirjoituksessani yrittänyt selventää ettei kosmetiikka saa imeytyä verinahkaan asti ja sitä kautta verenkiertoon ja koko elimistöön. Kasvohoidossa käytetyt aineet vaikuttavat ainoastaan ihon pintakerroksiin ja pintakerroksen erityyppisiin soluihin. Nanolift hoidon jälkeen saa juosta vessassa, kun nesteet poistuu, mutta tämä vaikutus ei johdu hoitoaineista, vaan ihan muusta. Osa kasvohoidossa käytetyistä hoitoaineista vaikuttaa ainoastaan täysin päälimmäiseen pintakerrokseen ja tuo näkyvän siloittavan ja kirkastavan vaikutuksen. Yleensä tähän käytetään hedelmähappoentsyymejä, jotka poistavat täysin kuolleen, hilseilevän harmaan solukon. Sen jälkeen imeytetään vaikutusaineita syvempään ihonkerroksiin ja erilaisiin soluihin riippuen siitä mitä vaikutusta halutaan.

Nämä hoitoaineet, jotka imeytetään ihoon jäävät vaikuttamaan siihen noin 4-8 viikkoa eli koko siksi ajaksi mikä kuluu, kun ihon päälikerros täydellisesti uudistuu. Nuorella iholla täydellinen uudistuminen tapahtuu 3-4 viikossa, mutta yli nelikymppisellä se vie ainakin kuusi viikkoa. Riippuu myös ihotyypistä miten nopeasti uudistuminen tapahtuu, koska kuivalla iholla on neljä eri kerrosta ja rasvaisella iholla niitä on viisi. Rasvainen iho on paksumpi, koska siinä on kirkassolukerros eli stratum lucidum. Hyvin usein näen uusilla asiakkailla, kun rasvoittuvaa ihoa ei ole hoidettu kunnolla, että ihosta alkaa puuttumaan tämä kirkassolukerros. Vanhenemisen myötä iho ohentuu joka tapauksessa, mutta hyvällä hoidolla, lähinnä kosteutuksella voidaan hidastaa tätä kirkassolukerrokeen häviämistä.

Hoitoaineiden lisäksi tähän ihon pintakerrokseen voidaan vaikuttaa erilaisilla sähköhoidoilla ja hieronnalla. Nanoliftin ensimmäinen virranvaihe vaikuttaa pikkulihaksiin ja vilkastuttaa siellä verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Verenkiertoon siis vaikutettaan aina kasvohoidolla, vaikka hoitoaineet ei saakkaan imeytyä verenkiertoon. Verenkierron ja aineenvaihdunnan elpyminen parantaa ihon väriä ja poistaa turvotusta. Hyvä verenkierto nopeuttaa vanhenevan ihon solun uudistumista ja pitää ihon nuorekkaampana.

Osa kasvohieronnasta vaikuttaa ihan koko elimistöön. Me teemme Marin kanssa aina kaksivaiheisen kasvohieronnan joista toinen hieronta on aina klassinen kasvohieronta ja juuri se vaikuttaa koko elimistöön. Toinen hieronta on energiahieronta, tai akupaineluhieronta ja se vaikuttaa ihon syvempiin kerroksiin ja ihon verenkiertoon. Siis ihan tavallisella käsinhieronnalla voidaan vaikuttaa systeemistä ja voimakkuudesta riippuen monella eri tapaa. Alueella mihin kasvohoito kohdistuu on 2/3 ihmisen imusolmukkeista, jotka poistavat elimistön kuona-aineita ja yläpitävät nestekierron. Imusolmukkeita on nivustaipeissa, kainaloissa ja leuan alla. Kasvohoidossa käsitellään leuan alla olevia imusolmukkeita ja työnnetään nesteitä myös kainaloiden imusolmukkeisiin. Tästä johtuu se, että kasvohoito ja varsinkin Nanolift hoito vaikuttaa koko elimistöön. Jos imusolmukkeet on poistettu esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen yhteydessä, niin se ei haittaa hoitoa, koska elimistöhän on löytänyt uudet reitit aineenvaihdunnalle. Sillä tavoin se kyllä vaikuttaa hoitoon ettei aineenvaihduta vilkastu elimistössä niin hyvin, tai nopeasti, kuin terveellä.

Yksi kasvohoidon vaikutus tapa on mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttaminen. Sitä osaa kasvohoidosta ei missään tapauksessa pidä väheksyä. Varmaan jokainen asiakas kokee tämän vaikutuksen hiukan eri tavalla, mutta se on varmaa, että jokainen saa myös henkisen mielihyvän kokemuksen. Rentoutuminen ja stressin poisto on tärkeä osa kasvohoitoa. Joissakin neuropsykiatrien tutkimuksissa on todettu hieronnan vaikutuksia myös aivojen kemiassa ja lähinnä serotoniinin toiminnassa. Näihin asioihin en osaa ottaa kantaa, mutta kuulostaa ihan loogiselta ja varmaan lääketiede löytää tästäkin uusia tutkimustuloksia aikanaan.

Toivottavasti tämä pitkä ja monipolvinen juttu selkeyttää sitä miten hieno vaikutusmenetelmä hyvin tehty kasvohoito on. Toivoisin, että mahdollisimman moni ottaisi kasvohoidon osaksi oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitoa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun selität mitä kasvohoidossa oikein tapahtuu. Tunnen aivan selvästi kasvohoidon jälkeen miten ihoni on aivan erilainen. Se on niin pehmeäkin, että tekee mieli sitä koko ajan kosketella. Sitten, kun seuraava hoitoaika lähestyy reilun kuukauden kuluttua alan huomaamaan miten iho on karhea ja veltto. Ystäväni ketkä eivät käy kosmetologilla eivät ollenkaan ymmärrä tätä kokemusta. Heidän mielestään kuvittelen koko jutun. Oma kokemukseni kertoo, että hoidossa tapahtuu paljon enkä aio tästä mielihyvästä koskaan luopua.

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Kiitos Inkeri kun avaat näitä asioita kansan tajuisella kielellä. Nanolift on aivan huippu hoito ja sillä on saatu minunkin ihoni hyvään kuntoon.

    Päivi

    VastaaPoista