maanantai 14. huhtikuuta 2014

Unelmat toteutuu joskus

Saavuimme sunnuntai-iltana myöhään Madridiin ja koin jotain suurta tapahtuvan. Olen alle parikymppisestä halunut nähdä Picasson taulun Guernica ja nyt olen jo aika lähellä sitä. Se on nykyään Madridin Reina Sofian museossa.

Guernica on merkinnyt minulle aina jotain suurta ja koen, että se on taulu joka pitää sisällään koko sodan kauheuden. Se on tehty vuonna 1937 ja se kuvaa edelleen hyvin tuoreesti sitä kaaosta ja ahdistusta mitä sota tuottaa. En pidä Picasosta muuten, vaikka olen käynyt hänen museoissaan Barcelonassa, Antibesissä ja Malagassa. Olen harrastanut sotahistoriaa varmaan niin kauan, kun olen osannut lukea. Joskus seitsemänkymmentäluvun puolessa välissä, kun olin viisitoista aloin kiinnostua ensimmäisestä eurooppalaisesta sodasta ja se oli Espanjan sisällissota. Se oli varmaan mielessäni romanttinen sankaritarina mitä näin Hemingwayn kirjaan perustuvassa elokuvassa Kenelle kellot soivat. Silloin luin ensimmäistä kertaa muitakin Hemingwayn kirjoja joissa hän ihannoi Espanjaa. Siinä samassa yhteydessä tutustuin tähän Hitlerin osuuteen Espanjan sisällissodassa mistä tämä taulukin kertoo.

Guernica oli pikkukaupunki Espanjan Baskimaassa ja huhtikuussa 1937 se koki maailman ensimmäisenä kaupunkina modernin ilmapommituksen. Guernican väestöllä ja kaupungilla ei ollut mitään tekemistä sisällisodan kanssa, mutta Franco tilasi sinne natsisaksan ilmavoivat pommituslennolle. Keskellä arkipäivää, kun Guernicassa oli tavallinen markkinapäivä ja kaikki äidit lapsineen oli torilla tuli Saksan lentokoneet ja pommittivat aukion maantasalle. Pommituksissa kuoli 1700 siviiliä, suurin osa naisia ja lapsia. Tästä tapahtumasta Picasso maalasi taulun Guernica joka oli suurin hänen maalaamansa taulu, yli seitsemän metriä leveä ja yli kolme metriä korkea.

Kun 70-luvulla haaveilin taulun näkemisestä se oli vielä sijoitettuna New Yourkin modernin taiteen museoon. Picasso ei halunnut sitä Espanjaan Francon aikana, vaan se siirrettiin Madridiin vasta vuonna 1981, kun Franco oli kuollut. Se, että taulu oli silloin Amerikassa teki sen näkeminen minun maailmassani ihan mahdottoman. Muistan, kun taulu siirrettiin Madridin Prado-museoon kahdeksankymmentäluvun alussa ja himoitsin muutenkin pääseväni Pradoon, koska se oli yksi Euroopan arvostetuimpia taidemuseoita. Vielä 80-luvullakin tuntui todella kaukaiselta haaveelta, että janakkalalainen maalaistyttö lähtisi Madridiin. Nyt olen hyvin kiitollinen siitä, että olen elämäni tässä vaiheessa ja voin toteuttaa unelmiani. 

2 kommenttia:

  1. Antoisaa matkaa! Olenkin muuten nähnyt Guernican juuri tuossa pienessä museossa jo 1980-luvulla. Ostin siitä vielä ison julisteenkin opiskelija-asunnon seinälle.

    Kenetkähän muuten olet nyt palkannut keksimään tämän tarinan, että olet halunnut nähdä Guernican jo alle parikymppisenä? Etkä varmaan itse edes ole siellä Madridissa. Viittaan vain noihin alemman postauksen käsittämättömiin kommentteihin sotahistoriaharrastuksestasi ja lukemisesta.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Kiitos matkatoivotuksista! Kyllä ainakin jääkaappimagneetti on kyseisestä taulusta kotiin vietävä.
    En ole vielä vastannut tähän epäilijän kommettiin, kun en oikein tiedä miten sitä tulkita. Sen olen aina tiennyt, että on pieni määrä ihmisiä jotka ärsyyntyvät suunnattomasti sotahistoriaharrastuksestani. Jotkut pitää sitä sodan lietsomisena, jotkut leuhkimisena. Tähän en ole kyllä aiemmin törmännyt, että kuvitellaan jonkun muun tekevän ne jutut puolestani. Ainakaan oikeassa elämässä ei kukaan ole sellaista väitettä minulle heittänyt. Onkohan niin, että sosiaalisen median maailmaa kuvitellaan täysin epäluotettavaksi ja kuka tahansa voisi esittää mitä vaan.

    Inkeri

    VastaaPoista