maanantai 19. toukokuuta 2014

Peruuttamatta jätetystä ajanvarauksesta veloitamme 50 euroa

Olemme Marin kanssa tehneet rankan päätöksen ja veloitamme tästä lähtien 50 €, jos asiakas jättää tulematta varattuna aikana. Tämä oli minulle erittäin vaikea päätös, koska en pidä ihmisen ohjaamista sanktioilla kovin hyvänä ideana. Muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, koska ajanvarausten unohtelu on ihan ryöstäytynyt käsistä. Se kohdistuu myös enemmän Mariin, koska hänellä on useimmin uusia asiakkaita. Marin palkka on osittain prosenttipalkkaa ja silloin nämä turhat ajanvaraukset vähentää myös Marin palkkaa. Se on sietämätön tilanne, että työtekijäni joutuu tästä kärsimään.

En osaa mitenkään selittää miksi ajanvarausten unohtaminen on viimeisen vuoden aikana moninkertaistunut. Se hiukan selittää, että meille on tullut enemmän uusia asiakkaita, jotka eivät ole vielä kovin sitoutuneita meihin. Siitäkään ei ole kysymys ettei asiakkaat ollenkaan haluaisi tulla hoitoon, tai olisimme jotenkin tyrkyttäneet väkisin uutta aikaa. Lähes sataprosenttisesti nämä "unohdusasiakkaat" soittaa ja haluavat varata uutta aikaa. Suurin osa pahoittelee tekoaa, mutta monet ei edes muista aikaa unohtaneensa.

Kummallista tässä on se, että ikinä ennen ei ole ollut näin montaa kanavaa millä voi viestittää ajanvarauksen siirtoa. Voi soittaa, laittaa tekstaria tai kirjoittaa sähköpostia, mutta nämä ei näköjään riitä. Suurin osa syyttää puhelintaan ajanvarauksen unohtumisesta ja ehkä tämä buumi liittyykin siihen, että asiakkaiden aikataulu on puhelimessa. Moni sanoo ettei he huomanneet lähteä, kun puhelin ei hälyttänyt ja muistuttanut. Myönnän, että minun on todella vaikea ymmärtää, että kaikki menot on sen varassa miten puhelin hälyttää. Ja hälytyksen puuttuminenhan johtuu siitä ettei ihminen ole kunnolla laittanut hälytystä päälle, eihän puhelin yksin toimi.

Siksikin päädyin tähän sanktioon, että se rasittaa koko asiakaskuntaa. Ajanvarauksemme on hyvin täynnä ja jokaista aikaa olisi ottamassa useampi ihminen. Näin se toinenkin ihminen menettää ajan, kun sitä ei vapauteta ajoissa. Toivommekin, että ajanvarauksien siirrot tehdään 3 vrk aikaisemmin, että ehdimme saamaan siihen seuraavan ajan. Nykyäänhän meillä on mennyt melkein yksi aika päivässä sivusuun, koska ajanvarausten unohduksia tulee lähes päivittäin. Se tekee vuositasolla tuhansia euroja.

Tiedän, että joitakin asiakaita harmittaa, kun ei saakkaan aikaa heti samalle viikolle. Kannattaa ajatella niin päin, että kosmetologinne on sen verran hyvä, että sielä käy muitakin asiakaita. Ellei varauksia olisi se kertoisi siitä ettei ole asiakkaita. Suosittelen, että aina edellisellä kerralla kannattaa varata seuraava aika, näin on enemmän valinnan varaa. Korostan myös ettei ajanvarausten siirtely ole mikään ongelma sitä voitte ihan rauhassa tehdä, kunhan se tehdään mahdollisimman ajoissa. 

6 kommenttia:

  1. Anonyymi08:57

    Hei!
    Minusta tämä on hyvä päätös.

    terv. Päivi Sillanpää

    VastaaPoista
  2. Anonyymi11:27

    Olen samaa mieltä, että päätös on hyvä. Oikeastaan tämä pitäisi olla itsestään selvää. Se joka töppää ajanvarauksensa myös maksaa. Nykyään asiakkaat ovat entistä vaativampia ja yrittäjän pitäisi suostua ja taipua mihin tahansa. Tiedän itse yrittäjänä, että on pakko pistää raja johonkin kohtaan.
    Luulisin myös, että kaikki hämeenlinnalaiset tietää teidän aikojen olevan hyvin varattuja ja se kertookin, että kyseessä on Hämeenlinnan paras kauneushoitola.

    Tiina

    VastaaPoista
  3. Ulrika13:28

    Ei kenenkään ainakaan pidä tästä mieltään pahoittaa, vaan tämä on ihan järkevä päätös. Ei kukaan voi olettaakkaan, että voi varailla aikoja miten sattuu. Siskoni on hammaslääkäri ja hän on ottanut jo vuosikausia maksun, jos aikaa ei peruta vuorokautta aikaisemmin. Siitä huolimatta unohdukset ovat kuulemma lisääntyneet huomattavasti. Yleensä kuitenkin potilas, joka on kerran turhasta maksanut ei toista kertaa enää unohda.

    Ullis

    VastaaPoista
  4. Minusta hyvä päätös! Onhan siihen syy, miksi aikoinaan terveyspalveluihinkin lisättiin tuo veloitus, jos ei peruuta aikaansa hyvissä ajoin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi16:40

    Olen itse kerran unohtanut ajanvaraukseni Inkerille ja soimasin itseäni siitä pitkään. Olisi tuntunut ihan reilulta, jos siitä olisi otettu maksu. Olisin jotenkin korvannut töppäykseni, kun tiedän miten varattuja te olette ja miten hyvin aina joustat asiakkaan tarpeen mukaan.
    Toisaalta se oli sellainen opetus, että nykyään tarkistan moneen kertaan etten vaan sotke aikojani toistamiseen.

    Ansku

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla, että asiakkaat ottavat päätöksen myönteisesti vastaan.
    Tällä viikolla meillä on sellainen tilanne, että asiakkailla on poikkeuksellisen monta sairaustapausta ja peruutusaikoja on muutama. Jos olette nopeita, niin voisitte päästä kasvohoitoon joko keskiviikko, tai torstai aamuna. Kaksi aikaa on minulle ja pari myös Marille. Nyt näyttää siltä, että minun seuraavat vapaat ajat meneekin heinäkuun ekalle viikolle. Marille löytyy aikoja vielä kesäkuullekin.

    Inkeri

    VastaaPoista