Siirry pääsisältöön

Hyvällä kosmetologilla on pitkiä asiakassuhteita

Tuo on nyt vähän itsekehua puhua itsestään hyvänä kosmetologina, mutta kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse:).
Totuuskin tuosta otsikosta löytyy. Ellei kosmetologi tee työtään hyvin ja palvele asiakkaita kunnolla ei asiakkaat palaa samaan hoitolaan vuosi toisensa jälkeen.


Pysähdyin taas miettimään miten pitkiä asiakassuhteita minulla on ja miten paljon mukavia asiakkaita. Tietysti Marillakin on pitkiä asiakassuhteita, mutta hän on tehnyt työtä vasta viisitoistavuotta. Tosin hänelläkin käy monia ihmisiä, jotka ovat aloittaneet kasvohoidot 2000-luvun alussa. Omalla kohdallani kauhistelen sitä miten pitkään olen jo tätä työtä tehnyt. Aika menee niin äkkiä ettei oikein hoksaakkaan, että työelämää ei ole jäljellä enää, kuin viitisentoistavuotta. Muistan, kun eräs minua vanhempi kosmetologi vakuutti minulle 90-luvulla, että et takuulla tee kosmetologin työtä loppuelämääsi. Ihmettelin sitä puhetta kovasti ja ihmettelen vieläkin. Olen aina rakastanut työtäni ja kokenut olevani ihan omalla alallani. En ole koskaan haikaillut mitään muuta, jos olisin muuta halunnut sitten olisi ammatti vaihtunut.

Tämä oman ikääntymisen pohtiminen lähti siitä, kun eräs vakioasiakkaani kertoi jäävänsä eläkkeelle marraskuussa. Hän on käynyt kasvohoidossa joka kuukauden viimeinen torstai kello 17.00. Tämä rytmi on ollut ainakin parikymmentävuotta. Muistan, kun hän tuli ensimmäistä kertaa asiakkaakseni. Hän imetti nuorinta lastaan ja hoitoaika piti saada imetyksien väliin. Vuosi oli silloin 1981 ja siitä lähtien hän on käynyt säännöllisesti. Meillä on siis hyvin paljon yhteisiä muistoja ja pitkiä keskusteluja. Monet pääministerit on ehditty ruotia, yhdessä on ihmetelty julkkiksien töppäilyitä ja suositeltu toinen toisillemme teattereita, kirjoja ja matkakohteita. Joskus 80-luvun lopulla hän opiskeli työohella ja oli todella kiireinen ja stressaantunut. Toivon, että pystyin silloin antamaan edes hetken levon ja pysähdyksen kasvohoidossa. Sitten tuli monta itkua, kun hänen vanhempansa kuoli ja toisaalta oli monia iloisia juhlia, kun lapset pääsi ripille, ylioppilaaksi ja menivät naimisiin. Jokainen hänen lapsistaan kävi ainakin pari kertaa ihonpuhdistuksissa teini-iässä  ja nyt vanhimman tyttären tytär 15v.on ollut hoidossani vuoden verran.

Paljon on yhteistä taivalta takana  ja näitä asiakkaita minulla on kymmeniä. Voisin sanoa, että 80% asiakkaistani on käynyt yli kymmenenvuotta ja heistä ainakin puolet yli kaksikymmentäviisivuotta eli neljännesvuosisadan. Aika harvoin asiakkaaksi tulee ketään, joka ei alkaisi käymään säännöllisesti. Viimeisen parin vuoden aikana asiakkaat ovat valikoituneetkin siten, että he ovat hakemassakin omaa pitkäaikaista kosmetologia. Näihin uusiin asiakkaisiin on ollut todella helppo tutustua ja yhteinen sävel on löytynyt heti. Tavallaan kemiat ovat kohdanneet nopeasti. Olen ihan varma, että se on tämän blogin ansiota. Meille valikoituu jo alunperin sellaisia asiakkaita, jotka tykkäävät tyylistämme tehdä työtä ja hyväksyvät meidät ihmisinä. Kuluttajat pystyvät tutustumaan meihin jo etukäteen tämän blogin kautta ja ne eivät tule hoitoon ollenkaan, jotka eivät tavoistamme tykkää. Siinä on todella suuri etu verrattuna entiseen. Voin sanoa, että ihmisten kohtaaminen verkossa on helpottanut todella paljon asiakassuhteen aloittamista. 

Kommentit

  1. Saara06:39

    Inkeri on ihana :) Suosittelen lämpimästi Inkerin kauneushoitolaa ja vaikka olen käynytkin vain Inkerin hoidoissa olen vakuuttunut myös Marin taidoista. HYVÄ te!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi09:04

    Etsin kauan hyvää kauneushoitolaa, josta saisi kokonaisvaltaisen palvelun. Se löytyi sitten tämän blogin kautta Hämeenlinnasta, vaikka itse asun Lahden alueella.

    Olen nyt runsaan vuoden aikana käynyt yhdeksän kertaa, ja tunnin päästä lähden taas ajamaan kohti Hämeenlinnaa. Kasvot ovat Nanoliftin jälkeen niin kiinteät ja kirkkaat pitkän aikaa. Suosittelen!

    Leena

    VastaaPoista
  3. Voi, tämä oli kyllä todella ihana postaus! Tulin niin hyvälle tuulelle lukiessani kuinka paljon pidät työstäsi ja asiakkaistasi. On niin tärkeää että viihtyy työssään!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12:09

    Näinhän se menee. Hyvä palvelu, hyvät tuotteet ja kaikki kohdallaan. Kuukauden kohokohta on Nanolift. Eilen oli taas päivä kun sai ottaa torkut keskellä päivää Inkerin hoitaessa kasvoja. Taas on pienet ja kapoiset kasvot ja iho levännyt.

    terv Päivi Sillanpää

    VastaaPoista
  5. Anonyymi16:32

    Kuulun näihin Inkerin asiakkaisiin jonka koko suku on ollut vuosikymmenet hänen hoidossaan. Äitini 84v käy, joka kuukausi Nanolift kasvohoidossa. Minä ja sisareni käydään kuuden viikon välein. Lapseni kävi ihonpuhdistuksissa 90-luvulla ja nyt käy veljeni lapset. Nämä pikäaikaiset hoitosuhteet varmaankin kertoo kaikille, että olemme todella tyytyväisiä.
    Kissanikin ovat tulleet Inkerille tutuksi, kun aina näytän valokuvia ja Inkeri kyselee heidänkin kuulumisia ja kertoo omien karvakorviensa touhuista.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20:14

    On tosi kiva huomata, että suomalaisetkin osaa kehua ja kiittää, kun siihen on aihetta. Inkerin hoitolassa näkee, että kumpikin kosmetologi viihtyy työssään ja tekee sitä antaumuksella. Sekin välittyy asiakkaille, että Inkeri ja Marin välit ovat erittäin hyvät ja Inkeri puhuu aina työntekijästään lämpimästi ja arvostaen. Pidän myös vaitiolovelvollisuutta tärkeänä ja jotkut kampaajat ärsyttää juoruilun takia. Sellaista ei ikinä tapahdu Inkerin luona, vaan keskustelu pysyy asiallisena. Olen vuosien aikana kasvohoidon kirvoittamana kaatanut surut ja murheet Inkerille eikä koskaan ole ollut pienintäkään epäilystä etteikö ne pysyisi, vaan meidän välisenä asiana. Arvostan myös sitä miten myötäeläen Inkeri osaa kuunnella ja tuo esiin aina kannustavia ja iloisia asioita. Monet kosmetologit ja kampaajat tekevät juuri päinvastoin ja käyttävät asiakasta terapeuttina ja kasaavat koko elämäntarinansa asiakkaan niskaan.
    Kiitos lukuisista ihanista hoitohetkistä!

    A. T

    VastaaPoista
  7. Anonyymi03:53

    Iso kiitos s-postiini saamistani neuvoista!
    EV

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...