Siirry pääsisältöön

Pienellä vaivalla suuri teho.

Suurin osa ihmisistä haluaisi päästä ihonhoidossa mahdollisimman helpolla. Harvalla on aikaa käytettävissä itsensä hoitoon kovinkaan paljolti. Itse en edes viitsi käyttää kovin mutkikkaita hoitoja, vaan hommien pitää luistaa nopeasti ja tehokkaasti. Dermalogican hoitosuihkeet ovat vaikutukseltaan tehokkaita, mutta todella nopeita käyttää.

Hoitosuihkeita on kolme erilaista ja ne korvaa kasvoveden, mutta niillä on myös monia muita vaikutuksia. Multi-Active Toner 250 ml, 46€ sopii kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Se neutralisoi pesun aiheuttaman ihon ph:n muutoksen ja palauttaa ihon happamuuden. Tämä vaikutus on kaikissa kolmessa hoitosuihkeessa ja sillä on suuri merkitys ihon hyvinvoinnin kannalta. Rasvoittuvalla iholla tämä neutralisointi estää myös tulehdusta aiheuttavien bakteerien toiminnan kuivattamatta. Multi-Active Toner kosteuttaa ja edesauttaa muiden hoitoaineiden vaikutusta.

Ultra Calming Mist 177ml, 55€ on tarkoitettu herkälle ja couperoottiselle iholle. Tämä hoitosuihke vähentää ihon punoittelua ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Myös atooppisen ihon kuiviin läiskiin sillä on hoitava vaikutus. Antioxidant Hydramist 150 ml,  62€ on tarkoitettu hidastamaan ihon vanhenemista ja ohentumista sekä parantamaan ihon kosteustasapainoa. Hoitosuihketta sumutetaan iholle aina pesun jälkeen, mutta niitä voi käyttää myös pitkin päivää jopa meikin päälle. Talvella ne vähentää kuivan sisäilman kuivattavaa vaikutusta. Moni asiakas, joka istuu päivät tietokoneen edessä onkin onneksi ottanut tavaksi suihkauttaa hoitosuihketta pari kertaa pitkin päivää.

Kesäisin hoitosuihke tekee virkistävän vaikutuksen. Jos nyt joskus vielä tulee helteinen kesäsää, voi hoitosuihketta pitää jääkaapissa ja sumuttaa kylmää nestettä virkistämään oloa. Itse sumutan hoitosuihketta myös vartalolle lisäämään vartalovoiteen tehoa. Yksin ei saa vartalovoidetta kunnolla selkään, niin hoitosuihketta sumuttamalla saa selkään jotain kosteutta. Onneksi asiakkaat ovat ottaneet hoitosuihkeet omakseen ja tuo Antioxidant Hydramist on niistä myydyin tuote. Jos joku ei vielä käytä ihonhoidossa hoitosuihketta suosittelen, että se lisättäisiin ihonhoito-ohjelmaan. Muutamalla suihkauksella on ihan hämmästyttävän tehokas vaikutus. 

Kommentit

  1. Anonyymi22:32

    Kirjoittamaasiaihetta mitenkään huomioiden, toisesta aiheesta.
    Yangblood meikistä.
    Talvisin käytän yleensä pearly sävyä ja kesäisin honeytä, välikausina miksaan noita sävyjä.

    Nyt on ollu outoa se, et ihan kuin tuo meikki aamulla levitettynä korostaisi huokosia ja ihoni näyttää graaterimaiselta (omaan silmääni suurentavassa peilissä, ilman miinus etumerkin linssejäni). Efecti häipyy, kun lämmitän/hieron kämmenellä meikattua ihoa. Eritoten ylähuulen päällä ja nenässä ja kulmakarvojen välissä näyttää pahalta.

    Käytän iholleni sopivia asvoja ja ihoni voi hyvin (meikkaan, ettei hämmennyspunastus näy liikaa).

    Mikä tuon graaterimaisuuden aiheuttaa, voiko sitä estää millään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko ihosi kovin kuiva? Meikki levittyy huonommin kuivalle iholle. Suosittelen myös pesemään levitykseen käyttämäsi siveltimen, ainakin itse huomaan meikin levittyvän huonommin jos siveltimeen on ehtinyt kertyä meikin jäämiä yms. Jos olet kovin kuivaihoinen niin kuorinta ja kosteutus auttaa.

      Hyvällä pohjustusaineella voi blurrata ihohuokosia. Jos olet kovin rasvoittuvainen en suositele Dermalogican primeria koska siinä on helmiäistä. Se on kyllä todella hyvä tuote, mutta tuon hohteen takia ei ole optimaalinen rasvoittuvalle iholle. Itse olen nyt parin viikon ajan käyttänyt Clearing Mattifyeriä ja koska sillä saa niin hyvän tuntuman ihoon en ole käyttänyt sen päällä pohjustajaa eli primeria. Ja myös rasvoittuvaa ihoa pitää muistaa kuoria ja kosteuttaa!

      Ja taas kerran, olen vain Inkerin lukija ja asiakas, vinkkini perustuvat omiin kokemuksiin.

      Poista
    2. Mineraalimeikki kannattaa läpikäydä sormin sen jälkeen, kun sen on siveltimellä levittänyt. Näin se muuttuu nopeammin voidemaiseksi ja levittyy luonnollisesti. Hiukan ihmettelen tuota värisävy Pearly valintaa, koska se on hyvin valkoinen ja hiukan helmiäinen. Meillä ei ole sitä edes myynnissä, koska mielestäni se on lähinnä korostusväri eikä tarkoitettu koko kasvoille. Voi olla kysymys tästä värisävyn käyttäytymisestä, koska se on täysin erilainen kuin mineraalimeikin perussävyt.
      Suurentavalla peilillä ihosta löytyy paljon sellaista mikä ei pelkällä silmällä näy ja niistä ei kannata välittää. Silloin, jos huokoset näkyy normaalilla peilillä katsoessa on kysymys suurihuokoisesta ihosta ja paras meikin pohjustaja on tuo Clearing Mattifier. Yleensä vähän toppuuttelen asiakaita tutkimaan ihoaan suurentavalla peilillä. Siinä näkee jokaisen pienenkin asian ja ihon kuuluu ollakin sellainen. Iho on olemassa kirjava, kuoppainen, hilseilevä yms.kun sitä katsotaan suurennuksella. Ihon pitää näyttää hyvältä normaalisilmällä katsottuna ei suurennuksella.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi00:57

    Tässä minun kokemukseni Ultra Calming Mististä. Olen todella laiska hoitamaan ihoani ja jo rasvaaminen tahtoo jäädä väliin ellei iho tunnu jo kiristävältä. Kosmetologini mainitsee joka hoitokerta, että ihoni on ohentunut ja punoittaa kuivumisen takia. Sitten taas kunnostaudun vähäksi aikaa.
    Viime syksynä sain Inkerin verkkokaupasta kaupantekijäisinä Ultra Calming Mistin matkakoon ja aloin käyttämään sitä. Siitä lähtien olen suihkutellut sitä ainakin joka ilta ja aamu, mutta usein pari kertaa päivänkin mittaan. Ihoni on huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin ennen. Punoitus on melkein häipynyt ja meikkikin levittäytyy paremmin. Siinä on todella tehokas hoitoaine, joka on helppo ja kiva käyttää. Kannattaa kokeilla ellei intoa riitä perusteellisempaan kotihoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ultra Calming Mist on osoittautunut käytännössä hyvin tehokkaaksi punoituksen poistajaksi. Monet miehet käyttävät sitä juuri tämän helppouden takia. Kiva, kun kerrot omat kokemuksesi. On mukava kuulla, että olet saanut helposti iho-ongelmasi hoidettua.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi01:19

    Olen 19 v.ja olen nyt käyttänyt äitini pullosta Antioxidat Hydramistiä. Se on tuntunut ihan kivalta, mutta onko siitä jotain haittaa näin nuorelle iholle?

    Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ei ole mitään haittaa ellet käytä sitä jatkuvasti. Jatkuvassa käytössä se voi olla liian elvyttävä sinun ikäisellesi. Voisit ottaa jatkuvaan käyttöön Multi-Active Tonerin joka kosteuttaa ja tasapainottaa ja sopii nuorelle iholle.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi01:44

    Onko näistä hoitosuihkeista mitään hyötyä rasvaiselle ja finniselle iholle? Olen käyttänyt Multi active toneria, mutta se tuntuu kovin miedolta ja merkityksettömältä.

    Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoveden/hoitosuihkeen tarkoituksena on neutralisoida ihon ph vesipesun jälkeen. Kun ph on oikea imeytyvät hoitotuotteet paremmin. Eli myös rasvoittuvan acneihon hoitotuotteet imeytyvät paremmin jos käyttää kasvovettä. Omien kokemusten mukaan acneiho on monesti ärsyyntynyt ja kipeä, silloin on todella miellyttävää käyttää hoitosuihketta joka on lempeä iholle. Monella sarjalla kun on acneiholle kovin alkoholipitoisia kasvovesiä ja ne voivat entisestään ärsyttää ihoa.

      Poista
  5. Jokainen pesukerta saa ihon normaalin happovaipan järkkymään ja ihossa olevat tulehdusta aiheuttavat bakteerit saavat vallan. Multi-Active Toner ja muut hoitosuihkeet normalisoi happovaipan nopeasti ja bakteerit eivät pääse levittämään tulehduksia. Multi-Active Tonerilla on siis oleellinen merkitys rasvoittuvan ihon hoidossa. Samalla se myös kosteuttaa ja sitäkin rasvainen iho kaipaa.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...