Siirry pääsisältöön

Vanhanaikainen meikki murentaa vakuuttavuutta

Olen tämän kevään aikana nähnyt pariinkin kertaan, kun naisen ulkonäkö tekee hallaa hänen ammattiosaamiselleen. Se on todella sääli, jos pätevä ammatti-ihminen näyttää ihan muulta pelkän uomiinsa juuttuneen meikin takia. Tälläisen johtopäätöksen tekee kuitenkin aika moni ja varsinkin minua nuorempi ikäluokka.

Yleensä meikki ja kampaustyyli on jumittunut vuosilukuun jolloin henkilö oli parikymppinen. Kyseessä on 60-70-tai 80-luku ja silloinen muoti eroaa nykyhetkestä näkyvästi. Ilmeisesti kerran opittu meikki- ja kampaustyyli menee helposti joka aamu samaan tapaan ellei sitä todella pysäytä ja muuta. Kampaaja ja kosmetologi auttavat aivan varmasti. Löytyy paljon tapoja tehdä uudennäköinen ulkonäkö pienellä vaivalla. Näyttää surullisen koomiselta, jos kuusikymppinen nainen tupeeraa hiukset vaalennetuksi palloksi, laittaa turkoosinsiniset rajaukset ja kalpean pinkkiä huulipunaa. Omaan silmään se saattaa näyttää ainoalta oikealta, mutta muiden silmin menneisyyteen jämähtäneeltä. Meillä viisikymppisillä on kova veto pinkkeihin ja fuksianpunaisiin huulipuniin, joita käytettiin kahdeksankymmentäluvulla. Silloin se näytti hyvältä parikymppisen kasvoilla, mutta kalpealla viisikymppisen kasvoilla se on kauhistus.

Viisi-kuusikymppisenä kannattaa uusia meikkipussin sisältö kokonaan ja siirtyä pehmeämpiin ja murrettuihin sävyihin. Jos on vähänkin epävarma meikin teossa kannattaa hylätä siniset ja vihreät kokonaan. Suosittelen mieluummin murrettuja ruskeita, harmaita ja liiloja. Ruskeastakin löytyy kymmeniä sävyjä sekä kylmiä, että lämpimiä värejä ja eri ruskeita voi yhdistää keskenään. Ikääntyvällä silmäluomella rajaus tuo napakkuutta, mutta sävynä parhaat on ruskeat ja harmaat. Helmiäisturkoosin julistan pannaan kokonaan. 

Kommentit

  1. Anonyymi20:14

    Ihan asiaa taas kirjoitat. Vaihdoin itse vanhat meikkini uusiin, kun tyttäreni oli 16v.ja alkoi itse meikata. Olin niin pinttynyt tuohon sähkönsiniseen ripsiväriin ja siniseen luomiväriin, että vasta tyttäreni juttujen kautta ymmärsin sen olevan mennyttä maailmaa.
    Kyllähän nytkin nuoret käyttävät jotain shokkivärejä, mutta se on eri asia, kun viisikymppisen rypyillä ja ihon värillä. Voin uskoa, että vakuuttavuus kärsii, kun meikistä näkee kasarilookin.
    Riitta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...