torstai 3. heinäkuuta 2014

Laatu ratkaisee

En ole vuosiin kokeillut muuta kosmetiikkaa, kuin Dermalogicaa koska tiedän sen olevan ylivoimaisesti paras markkinoilla oleva kosmetiikkasarja. Enkä missään tapauksessa halua iholleni hajusteita, väriaineita, tai mineraalirasvoja. Olen luullut ettei meikkituotteissa enää nykyisin ole näin valtavia laatueroja, kuin ihonhoitotuotteissa. Mineraalipigmentit tuli käyttöön 90-luvun lopulla ja koska niitä on jo lähes kaikissa sarjoissa olen pitänyt meikkituotteita aika hyvinä kautta linjan.

Nyt on kyllä pakko todeta, että olin aivan väärässä. Olen kevään aikana kokeillut useita meikkituotteita eri sarjoista ja mitään ei voi edes verrata Youngblodiin. Ymmärrän nyt tosi hyvin miksi asiakkaat sanovat, että on vaikea löytää siistinä pysyviä meikkejä. Vanhemmalla iholla, yli nelikymppisenä on meikin oltava hyvin pysyvä ettei se korosta ryppyjä ja näytä epäsiistiltä. Viimeisimmäksi ostin neljän luomivärinpaletin ja saman sarjan ripsivärin ja ne maksoivat yhteensä satasen verran eli saman, kuin Youngbloodinkin vastaavat tuotteet. Luomiväri oli ihan käyttökelvoton. Pakkauksessa ja käden selkään kokeillessa näytti siltä, että siinä oli kaksi vaaleaa luomenpohjustusväriä ja kaksi tummaa ruskeaa. Luomille levitettynä ne kaikki neljä oli melkein samaa sävyä. Niissä oli myös jotain ihme helmiäisglitteriä, joka levisi koko silmäkuopan alueelle ja näytin tosi hompsuiselta. Yritin koko viime viikon tehdä niillä siistin silmämeikin, mutta se ei onnistunut. Ripsiväriä sain vetää kymmeniä kerroksia ennen, kuin se hiukan näkyi. En mitenkään viisi tällätä ripsiä joka aamu kymmenen minuuttia. Siinä meni satanen ihan harakoille.

Kesäkuun alussa ostin Citymarketin meikkivalikoimasta kaksi silmänrajauskynää, kauniin violetin ja turkoosin. Osti myös saman sarjan ripsivärin mitä en millään meinannut löytää, koska vaihtoehtoja oli monta, mutta kaikkien ripsiharja oli sellainen ettei sillä saa hyvää jälkeä. Huomasinkin, että suurimmassa osassa ripsivärejä harja oli muovinen eikä harjasmainen ja itse pidän muoviharjaa hyvin epäkäytännöllisenä. Rajauskynä levittyi helposti ja väri oli oikein kaunis ja olin hyvin tyytyväinen. Sitten ajelin töihin ja katsoin peiliin eikä rajauksesta ollut enää mitään jäljellä. Suurin osa siitä oli vain kadonnut ja loppu oli luomella. Se siitä rajausväristä. Ripsiväri oli kummallisen kuivan tuntuinen, että epäilin oliko korkki ollut jotenkin auki, vai kuuluiko sen olla niin kuiva. Taas ripsiä sai laitella kymmenen minuuttia ennen, kuin niihin tuli edes jotain väriä. 

Lentokentän taxfreemyymälässä pyysin myyjää neuvomaan hyvän harmaan luomiväripaletin. Hän oli vähän epätietoinen eikä oikein osannut mitään suositella. Sitten hän näytti kahdenluomivärin palettia ja siihen sopivaa nestemäistä rajausta. Ostin ne ja taas kokeilin innoissani. Vaaleampi luomiväri oli niin läpinäkyvä ettei siitä jäänyt luomelle oikein mitään. Kumpikin oli niin karisevia ja krouvirakenteisia, että ne levisivät poskipäille asti. Aamupäivän aikana ne olivat karisseet kaikki pois ja silmänympärykset näytti harmaalta sotkulta. Nestemäinen rajaus pysyi, mutta se oli todella hankala laittaa, koska sivellin purskautteli epätasaisesti väriä. Itse sain sillä rajaukset tehtyä ja se ei mennyt ihan hukkaan, mutta vähänkin epävarmempi meikin tekijä ei takuulla saa sillä kunnon rajausta.

Nyt jatkan vielä kokeiluja, koska on vaikea uskoa ettei kunnon meikkejä löydy ollenkaan. Näistä kokeiluista Youngbloodin laatu erosi, niin totaalisesti etten olisi sitä aluksi uskonutkaan.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi14:39

    Kuulostaa ihan tutulta tilanteelta. Hauskaa, että kosmetologillekin voi käydä noin. En niin kovinkaan paljoa käytä meikkiä, mutta nekin vähät ostan aina teiltä ja siinä ei ole tullut virheostoksia.
    Varsinkin luomivärin osto kempparista on ollut ihan mahdotonta, väri näyttää aina luomella ihan erilaiselta, kuin olen kuvitellut.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:21

    Estee Lauderilta kokeile double wear peiteainetta (sävyjä löytyy) ja saman sarjan tussimainen rajausväri, edes YB ei ole noita omalla ihollani päivittänyt (hinta, kesto, levittyvyys omat mittarini, noiden normaalien ei allergisia juttuja aiheuttamisen lisäksi).

    VastaaPoista
  3. Ok, hyvä kun kerroit. Tämän hetkisen kokemukseni mukaan, joka sarjalta löytyy yksi tai kaksi huippuhyvää tuotetta, mutta kokonaisuus ei toimi. Verrattuna 90-luvun tilanteeseen paljon on muuttunut. Silloin oli selvästi hyviä meikkisarjoja joiden kaikki jutut toimi hyvin ja sitte oli niitä heikompia. Nykyään pitäisi poimia yksi tuote sieltä toinen täältä ja se kokeilu tulee kalliiksi.
    Tietysti paljon on kyse makuasioista, kun puhutaan meikistä. Itse vannon YB:n ripsivärin nimiin, mutta joku toinen ei siitä pidä ollenkaan. Olen todella tyytyväinen, että olen löytänyt meille myyntii Youngbloodin, koska tästä tilanteesta olisi tosi vaikea etsiä uutta sarjaa myyntiin asti.

    Ensi viikolla myyntiin tulee Yb:n tussirajaukset ja siinä on ihan huipputuote. Eye-Mazing Liquid Liner Pen on paras tussirajaus mitä olen kokeillut. Sivellin osa on tarpeeksi lyhyt ja napakka, että rajaus tulee siistiksi eikä se valuta väriä liikaa. Kesän väri on Azul, joka on kirkas turkoosi ja näyttää oikein hyvältä näin vanhemmallakin naisella. Muut värit ovat musta ja mustanruskea ja hinta on 39€.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi23:57

    Dermalogica ei ole hajusteeton eikä pidä sitä erheellisesti mainostaa sellaisena/vihjaista näin olevan. Sarjan eteriset öljyt ovat allergisoivia ja jo itsessään hajusteita
    Kaupat ovat pullollaan mainioita ja kestäviä meikkejä joilla saa pysyvää jälkeä aikaiseksi. Esim huippukauniin Lola Odusogan meikkipussi on täynnä kaupan meikkejä.
    Paras rajaustussi löytyy Sensailta. Ripsivärejä myös useita ja Lancomen ripsivärit ovat todella hyviä. Monen ammattimeikkaajan pakista löytyy paljon market tuotteita.
    Edullisista hoitolasarjoista esim. Paeselta löytyy mallikkaita meikkituotteita pikkurahalla.
    Kosmetiikkamarkkinoiden miljardibisnes liikkuu päivittäistavarapuolella joten valmistajilla ei ole vara tehdä sinne sutta ja vain promillen hoitolamyyntiin huipputuotteita.
    Mineraalimeikit eivät sovi monelle hyvin herkkäihoiselle vaan aiheuttavat kutinaa ja ärsytystä.

    VastaaPoista