Poikkesin pikaisesti Suomalaisessa Kirjakaupassa, kun rakastan kirjojen plaraamista. Silmiini osui Helsingin Sanomien toimittajan Kimmo Oksasen kirja Kasvonsa menettänyt mies. Olin kuullut hänestä jo monelta asiakkaalta, koska hän oli ollut Arto Nybergin haastatteluohjelmassa ja ilmeisesti muissakin tv-ohjelmissa.
Kimmo Oksanen oli ollut lapsesta saakka atooppinen iholtaan ja joutunut käyttämään vahvoja kortisonivoiteita ja muuta lääkitystä pienestä pitäen. Hänelle myös puhkesi helposti herpes, joka levisi muuallekin kasvoja, kuin huuliin eli tämä ihan tavallinen yskänrokko. Vuonna 2008 hänelle puhkesi taas herpes ja hän joutui siitä sairaala hoitoon. Se ei mennytkään ohitse samalla tavoin, kuin ennen, vaan iholle tuli myös stafylococcus bakteeri. Iho tulehtui märkiviksi kraaterimaisiksi paiseiksi ja hän oli elämän ja kuoleman rajoilla viikon verran. Hänen silmänsä ja korvakäytävänsä tulehtui umpeen, joten hän makasi näkemättä ja kuulematta mitään. Yksinkertaisesti sanottuna hänen kasvonsa mätäni pois. Sillä kertaa hän oli sairaalahoidossa seitsemän viikkoa, mutta tässä viimeisessä seitsemässä vuodessa häntä oli leikelty ja hoidettu kymmeniä kertoja. Kasvot ei kuitenkaan koskaan palaudu ennalleen, vaan hän jäi suorastaan zombien näköiseksi ja kaikki ihmiset jäävät häntä tuijottamaan.
Olen monella tapaa kiitollinen tästä kirjasta. Ensimmäistä kertaa iho-ongelmista on kirjoitettu asiallinen, mutta koskettava kirja. Se on myös hyvä, että kirjoittaja on suomalainen mies. Jonkun naisen kirjoittamana se ei ehkä olisi pysäyttänyt ketään, vaan ulkonäköongelmaa olisi pidetty akkojen hömpötyksenä. Mikään muu sairaus ei varmaan ole niin vähätelty, kuin iho-ongelmat. Ellei ihminen ole itse niitä kokenut, tai aivan läheltä seurannut, niin harva ymmärtää niiden tuoman tuskan ja häpeänkin. Varsinkin kasvoissa oleva ihosairaus leimaa ihmisen, kuin spitaalisen. Vielä 90-luvullakin harva lääkäri ymmärsi ihosairauksien moninaista problematiikkaa. Moni ihotautilääkärikin vähätteli ulkonäköongelmaa ja näin jopa pahensi potilaansa olotilaa. Tässä Kimmo Oksasen tapaus on ihan ääritilanne ihon sairastamisessa, mutta moni ihosairaus vaatii sairaalahoitoa.
Yleensä kaikki ihotaudit ovat erittäin suurta tuskaa aiheuttavia, ne kutisee, kirvelee ja polttelee. Oksanen kertoo kirjassaan miten hän oli kahdeksan vanhana sanonut äidilleen haluavansa kuolla, koska kutiseva iho oli pitänyt häntä hereillä monta viikkoa. Voiteiden levittäminen oli kirvellyt iltaisin ja yö meni kutinan ja kirvelyn tuskassa. Tätä samaa kokemusta kuulen hyvin monelta asiakkaaltani. Valitettavan moni kertoo myös ettei heitä ymmärretty yhtään kotona, tai koulussa. Vanhemmat ja terveydenhoitaja eivät tajunneet, että iho voi olla kipea ja tuottaa puhdasta tuskaa. Sen lisäksi ihottumainen ihminen joutuu kaikkien tuijotuksen kohteeksi ja moni pelkää jopa tartuntaa. Voitte arvata millainen itsetunto kasvaa ihmiselle, joka on ollut kasvoistaankin ruvella koko lapsuutensa.
Ehkä tämä kirja avaa tietä vakavaankin keskusteluun ihmisten ulkonäköongelmista. Totuus on, että pienikin arpi omissa kasvoissa järkyttää jokaista, mutta siitä huolimatta kielletään ettei muka ulkonäön ole väliä. Se kierouttaa koko keskustelua ja antaa mahdollisuuden muodin tuomille ulkonäköihanteille. Terve ja ns.normaali keskustelu ulkonäöstä puuttuu, niin tilaa jää näille laihuusihanteille, törröhuulille ja silikonirinnoille. Toivoisin, että iho-ongelmaiset saisivat asiallisempaa ja ymmärtäväisempää kohtelua edes alan asiantuntijoilta. Toivottavasti jokainen terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluva lukisi tämän kirjan.
Kimmo Oksanen oli ollut lapsesta saakka atooppinen iholtaan ja joutunut käyttämään vahvoja kortisonivoiteita ja muuta lääkitystä pienestä pitäen. Hänelle myös puhkesi helposti herpes, joka levisi muuallekin kasvoja, kuin huuliin eli tämä ihan tavallinen yskänrokko. Vuonna 2008 hänelle puhkesi taas herpes ja hän joutui siitä sairaala hoitoon. Se ei mennytkään ohitse samalla tavoin, kuin ennen, vaan iholle tuli myös stafylococcus bakteeri. Iho tulehtui märkiviksi kraaterimaisiksi paiseiksi ja hän oli elämän ja kuoleman rajoilla viikon verran. Hänen silmänsä ja korvakäytävänsä tulehtui umpeen, joten hän makasi näkemättä ja kuulematta mitään. Yksinkertaisesti sanottuna hänen kasvonsa mätäni pois. Sillä kertaa hän oli sairaalahoidossa seitsemän viikkoa, mutta tässä viimeisessä seitsemässä vuodessa häntä oli leikelty ja hoidettu kymmeniä kertoja. Kasvot ei kuitenkaan koskaan palaudu ennalleen, vaan hän jäi suorastaan zombien näköiseksi ja kaikki ihmiset jäävät häntä tuijottamaan.
Olen monella tapaa kiitollinen tästä kirjasta. Ensimmäistä kertaa iho-ongelmista on kirjoitettu asiallinen, mutta koskettava kirja. Se on myös hyvä, että kirjoittaja on suomalainen mies. Jonkun naisen kirjoittamana se ei ehkä olisi pysäyttänyt ketään, vaan ulkonäköongelmaa olisi pidetty akkojen hömpötyksenä. Mikään muu sairaus ei varmaan ole niin vähätelty, kuin iho-ongelmat. Ellei ihminen ole itse niitä kokenut, tai aivan läheltä seurannut, niin harva ymmärtää niiden tuoman tuskan ja häpeänkin. Varsinkin kasvoissa oleva ihosairaus leimaa ihmisen, kuin spitaalisen. Vielä 90-luvullakin harva lääkäri ymmärsi ihosairauksien moninaista problematiikkaa. Moni ihotautilääkärikin vähätteli ulkonäköongelmaa ja näin jopa pahensi potilaansa olotilaa. Tässä Kimmo Oksasen tapaus on ihan ääritilanne ihon sairastamisessa, mutta moni ihosairaus vaatii sairaalahoitoa.
Yleensä kaikki ihotaudit ovat erittäin suurta tuskaa aiheuttavia, ne kutisee, kirvelee ja polttelee. Oksanen kertoo kirjassaan miten hän oli kahdeksan vanhana sanonut äidilleen haluavansa kuolla, koska kutiseva iho oli pitänyt häntä hereillä monta viikkoa. Voiteiden levittäminen oli kirvellyt iltaisin ja yö meni kutinan ja kirvelyn tuskassa. Tätä samaa kokemusta kuulen hyvin monelta asiakkaaltani. Valitettavan moni kertoo myös ettei heitä ymmärretty yhtään kotona, tai koulussa. Vanhemmat ja terveydenhoitaja eivät tajunneet, että iho voi olla kipea ja tuottaa puhdasta tuskaa. Sen lisäksi ihottumainen ihminen joutuu kaikkien tuijotuksen kohteeksi ja moni pelkää jopa tartuntaa. Voitte arvata millainen itsetunto kasvaa ihmiselle, joka on ollut kasvoistaankin ruvella koko lapsuutensa.
Ehkä tämä kirja avaa tietä vakavaankin keskusteluun ihmisten ulkonäköongelmista. Totuus on, että pienikin arpi omissa kasvoissa järkyttää jokaista, mutta siitä huolimatta kielletään ettei muka ulkonäön ole väliä. Se kierouttaa koko keskustelua ja antaa mahdollisuuden muodin tuomille ulkonäköihanteille. Terve ja ns.normaali keskustelu ulkonäöstä puuttuu, niin tilaa jää näille laihuusihanteille, törröhuulille ja silikonirinnoille. Toivoisin, että iho-ongelmaiset saisivat asiallisempaa ja ymmärtäväisempää kohtelua edes alan asiantuntijoilta. Toivottavasti jokainen terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluva lukisi tämän kirjan.
Tiedoksi, että Daily Microfoliant on muutaman päivän loppu, koska monta purkkia meni roskiin varkaiden takia. Saan uuden erän viimeistään tiistaina.
VastaaPoistaTähtitarjous kannattaa hyödyntää, koska Daily Microfoliantia tarvitaan jatkuvasti ja nyt se on edullinen ja nuo lahjatuotteet ovat tarpeellisia vuodenaikaan nähden.
Inkeri