Siirry pääsisältöön

Tuuli ja aurinko yhdessä ahavoittaa ihon lähes vartissa.

Olen aikaisemminkin kertonut, että kaksi ihonsa puolesta ongelmallisinta asiakastamme ovat oma äitini ja paras ystävättäreni. Kummallakin on atooppinen iho ja he reagoivat ihollaan milloin millekin. Varsinaisia allergioita heillä ei ole, mutta ihottumia tulee usein. Onneksi kumpikaan ei ole koskaan reagoinut Dermalogican, tai Youngbloodin tuotteisiin ja kosmetiikkaärsytyksiä ei tule, kun he pitäytyvät näissä tuotteissa. Vanhenmiten äitini on alkanut saamaan tosi pahoja reaktioita esimerkiksi lääkkeistä. Vuosi sitten vein häntä vauhdilla ensiapuun, kun antibiootti teki todella voimakkaan kutisevan ihottuman ja hengitystiet alkoivat turpoamaan.

Nyt tuolla Amsterdamin lomalla näin ja koin miten nopeasti herkkä iho reagoi tuuleen ja aurinkoon. Ensimmäisenä aamuna päätimme äitini kanssa ettemme viitsi meikata, kun vietämme rentoa lepolomaa. Emme olleet kotoa lähtiessä yhtään ajatelleet auringolta suojautumista, kun luvattiin pilvisiä päiviä. Meillä oli kummallakin päivävoiteena Intensive Moisture Balance, jossa ei ole UV-suojaa. Kuljeskelimme museosta museoon ja poikkesimme kauppoihin välillä ja huomasin jo parin tunnin päästä, että äidilläni oli ihan punaiset ja ihottumaiset poskipäät. Samoin omaa ihoani kuumotti ja kirveli. Aurinkoa ei näkynyt, mutta tuuli oli kova ja aika kylmäkin. Teimme juuri sen virheen mitä kiellän asiakkaita tekemästä. Ei pidä luulla ettei UV-säteilyä, jos taivas on pilvessä. Tähän aikaan vuodesta aurinko on niin voimakas, että säteily tulee pilvienkin läpi. Siihen, kun vielä lisää tuulen, niin iho takuulla ärsyyntyy.

Seuraavana päivänä olimme jo viisaampia ja onneksi mukana oli SkinPerfect Primer sk 30. Parempi olisi ollut joku viidenkympinsuojallinen voide, mutta eihän sellaista ollut taaskaan mukana. Ihan ihmeteltävän hyvin tuo SkinPerfect Primer sk30  suojasi koko seuraavan päivän, vaikka tuuli oli jo paljon tuntuvampi. Äidillenikään ei tullut minkäänlaista punoitusta kasvoille. Onneksi se ensimmäisen päivän ihottuma meni yön aikana ohitse, kun laitoimme kumpikin Multivitamin Power Recovery Masquen illalla ja jätimme sen yöksi. Ihmettelen todella paljon miten vaikeissa tilanteissa Dermalogican tuotteet auttaa. Jos jonkun vieraan asiakkaan iho olisi niin hankala, kun näiden läheisteni lähettäisin heidät lääkäriin enkä uskaltaisi ottaa riskiä neuvoa mitään. Äitini iho on helposti punakka ja nyt tuo uusi Redness Relief Primer sk 20 on ollut hänelle tosi hyvä apu. Tiedän, että häntä kiusaa tosi paljon tuo punoittelu mikä nousee ihan hetkessä ja melkein ilman syytä. Sitähän ei tietenkään ollut meillä matkalla mukana. Omalle iholleni olisi suojaksi riittänyt YB: n mineraalimeikki, koska itse en ole kovin herkkä ahavoitumaan.


Kommentit

  1. Anonyymi11:26

    Suomessa UV-indeksin ennuste eteläisessä Suomessa on jo jonkin aikaa päivisin ollut lähellä kolmea. Tänään Ilmatieteenlaitoksen ennustesivu näyttää Amsterdamissa jo neljänkin ylittyvän, viittä lähennellään. Ei ihme jos talvenjälkeisissä suomalaiskasvoissa tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Minunkin varmaan pitäisi katsoa noita UV-indeksi ennusteita. Aikaisempina kesinä kuuntelin ne aina aamuisin radiosta, mutta ne eivät ehkä tule enää samaan aikaan, kun minä radiota kuuntelen.
    Sekin osoittaa miten tärkeä asia on UV-säteilyltä suojaaminen. Ei ilmatieteenlaitos niitä turhaan kerro, vaan tiedoksi suojaantumistarpeesta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi17:10

    Ihan ihmeen hieno aine tämä uusi redness relief. Olen kärsinyt ihon punoituksesta aina ja mikään siihen ei ole auttanut. Nyt ostin tämän redness voiteen reilu kuukausi sitten ja se häivyttää poskien hehkutuksen tosi hyvin. ensin käytin sitä liikaa, mutta sitten huomasin miten pieni määrä riittää mikä on tietysti hyvä juttu.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20:52

    Juu, kyllä nää primerit voittaa muiden sarjojen vastaavat moneen kertaa. Ekaksi aloin käyttää Skinprefect primeriä ja se tekee luonnollisen, mutta siistityn ihon. Nyt kun tuli tää uusi redness primer, nin käytän sitä alla ja tuo toinen päällä. Nyt ei poskien punaiset laikut näy olleskaan, jippii

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21:06

    Kumpikin sopii myös miehille. Ne ovat poikaystävänikin lempituotteet.
    Ritu

    VastaaPoista
  6. Anonyymi00:05

    Luulin ensin ettei tää Redness Primer tee omalle iholleni muuta, kuin peittää punaisia poskipäitä. Huomasin kuukauden käytön jälkeen, että verisuonet ei näkyneet enää ja punastumislehahdukset vähenee koko ajan. Suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla palautetta Redness Relief Primeristä. Uudesta tuotteesta on tärkeää saada kuulla asiakkaiden kokemuksia ja tästä Redness Primeristä on tullut tosi kiittäviä kommentteja. Aivan, niin kuin tuli heti alkuun myös SkinPerfect Primeristä. Se oli uutuustuotteena ihan ilmiömäinen ja sai heti suuren vakio käyttäjäkunnan. Nyt Redness Relief Primer on tehnyt ihan yhtä suuren vaikutukset.

    Redness Relief Primer toimii hyvin miehilläkin, koska se ei ole meikki, mutta peittää ja vähentää punoitusta siltikin. Primerit sopii myös päällekäin ja Redness Primeriä voi käyttää myös paikallisesti.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...