Siirry pääsisältöön

Hyvä ihonhoito hidastaa ryppyjen syntymistä

Edelleen hyvin moni kuluttaja toivoisi, että olisi olemassa jokin ihmeitä tekevä voide, joka silittäisi rypyt ja nostaisi roikkuvan kaulan yhden yön käytön jälkeen. Kosmetiikan mainonta on niin harhaan johtavaa, että osa porukkaa toivoo kosmetiikasta liikaa ja osa ei taas usko mihinkään.

Ihanaahan olisi, että voisin myydä voiteen mikä auttaisi heti ja mitään muuta ei tarvitsisi tehdä. Kosmetiikka ja kasvohoidot toimivat pääsääntöisesti ennalta ehkäisevinä hoitoina. Tietysti huonoon kuntoon päässyt ja hoitamaton iho saadaan siloittumaan ja vahvistumaan siirryttäessä kunnolliseen hoitoon ja tehokkaisiin tuotteisiin.  Olen pitkän työurani aikana nähnyt aivan selvästi miten paljon säännöllinen hoito hidastaa vanhenemista. Asiakkainani on useita kahdeksankymppisiä, joita olen hoitanut kolmisenkymmentävuotta. Heidän ulkonäkö kertoo 10-15 vuotta nuoremmasta ihmisestä. Hyvä hoito tekee oleellisen eron hoitamattomiin samanikäisiin naisiin. Suurin osa iäkkäämmistä asiakkaistani ovat aloittaneet säännölliset kasvohoidot noin 40-50-vuotiaina. Siinä iässä on yleensä jo helpommin aikaa ja rahaa itsensä hoitoon.

Säännöllinen hoito tarkoittaa noin 4-12 kasvohoitoa vuodessa. Yleisin käyntiväli on kuusiviikkoa. Näiden kasvohoitojen lisäksi hyvin suunniteltu kotihoito on välttämätöntä. Yleensä kotihoitoon kuuluu vähintään kosteusvoide, puhdistusmaito, silmänympärysvoide ja mielellään jatkuvasti, tai ainakin pari kertaa vuodessa ihotyypin mukainen tehotiiviste. Oikein valittu kotihoito on halvin hoitotapa. Mitään ei mene hukkaan, koska virhe ostoksia ei tule. Silloin, kun talous on tiukalla ja pitää tarkoin harkita mitä tekee, niin kannattaa panostaa kotihoitotuotteisiin. Meillä voi käydä ostoksilla kuka hyvänsä ja neuvomme mielellään tehokkaan kotihoidon, vaikka ei kasvohoidoissa käydäkkään. Jo parikin kasvohoitoa vuodessa parantaa kotihoidon tulosta huomattavasti. Kaikki tarjoustuotteet kannattaa hyödyntää. Viisas ostaa tuotteen silloin, kun se on tarjouksessa. Tähtitarjouksen mukana saa aina matkakokoja lahjaksi ja ne ovat tarkoin suunniteltu tukemaan tarjoustuotteen vaikutuksia. Meille voi suoraan sanoa, että rahaa on käytettävissä niin ja niin paljon ja me suunnittelemme miten se on tehokkain käyttää. Ajattelemme aina asiakkaan etua. Me emme Marin kanssa enää asiakaspalvelussa mietitä hoitolan kannattavuutta, vaan siinä kohtaa asiakkaan etu on ensisijalla. Kannattavuus lasketaan omana aikanaan takahuoneessa. Ihan liian myöhäistä on hoitolan etua laskea vasta asiakkaan aikana. Voitte siis luottaa sataprosenttisesti siihen, että neuvomme aina taloudellisimman vaihtoehdon.

Aina välillä törmään uusien asiakkaiden kohdalla siihen, että tulosodotukset ovat ihan epärealistisia. Yritämme kaikin keinoin välttää sitä, ettemme lupaa asiakkaalle liikaa. On parempi luvata liian vähän, kun liian paljon. Muistan erään tapauksen kymmenisenvuotta sitten, kun uusi asiakas tuli ostamaan " ryppyvoidetta". Hän tuli viikon päästä uudestaan ja sanoi ettei rypyt ole häipyneet ja voide ei tehoa. Yritin selvittää hänelle, että hoitotulokset näkyy aikaisintaa kolmenviikon käytön jälkeen ja vaikutus on ensisijaisesti ennalta ehkäisevä. Kehotin häntä vaan jatkamaan voiteen käyttöä. Hän sanoikin, että voide oli jo loppu. Olin aivan ihmeissäni, että miten tuubi on voinnut loppua viikossa. Hän kertoi laittaneensa sitä moneen kertaan päivän aikana, että tulos olisi mahdollisimman hyvä. Olin aivan järkyttynyt, että ihohan vaan rasvoittuu, jos voidetta on koko ajan liian paksulti. Me emme päässeet yhteisymmärrykseen ja asiakas valitettavasti koki tulleensa huijatuksi, kun iho ei silinnytkään viikossa. Tämä tapaus opetti minua kuuntelemaan entistä tarkemmin asiakkaan käsityksiä,  että pystyisin jo alkuvaiheessa poistamaan epärealistiset odotukset. Aina asiakas ei ymmärrä, että ihokin on elävä kudos ja elimistön osa, jolla on oma toimintatapa. Sitä ei todellakaan pysty muuttamaan viikossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...