Siirry pääsisältöön

Kasvohoidot ulkomailla

Näen noista bloggerin tilastoista millaisilla hakusanoilla ihmiset ovat Purkkiarmeijan komentajan löytäneet. Nyt oli haettu kasvohoitoja Varsovassa, Prahassa ja muualla ulkomailla. Olen myös asiakkaiden kanssa jutellut heidän lomamatkoistaan ja kasvohoidoista lomareissuilla. Moni kysyy minulta olenko itse kokeillut matkoilla kosmetologipalveluja.

Vastaus on aika jyrkkä ei, en ole juurikaan kokeillut kasvohoito ulkomailla ja siihen on selvät syyt. Jalkahoitoja en suosittele missään tapauksessa ottamaan ulkomailla. Varsinkin Thaimaassa tarjotaan hotelleissa ja rannallakin jalkahoitoja, mutta en ikinä suostuisi jalkahoitoon Aasiassa. Pienikin nirhama saattaa aiheuttaa monen viikon sairaalareissun. Muissa maissa, kuin Suomessa on ihmisillä ihon normaali bakteerikanta aivan erilainen, kuin meillä. Jokaisella ihmisellä on ihollaan hyviä ja pahoja pöpöjä ja joka maassa ne ovat muokkaantuneet omalla tapaansa. Ne bakteerit, jotka ovat ihan normaaleja thaimaalaisen iholla saattaa meille aiheuttaa vakavan infektion. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat joutuneet antibioottikuurille thaimaalaisen jalkahoidon jäljiltä. Osa on selvinnyt suunkautta otettavilla lääkkeillä, mutta moni on ollut sairaalahoidossakin. Jalkahoitoihin sanon siis jyrkästi ei. Ei kannata ottaa riskiä, vaan halvan hinnan takia.

Kasvohoidot ovat myös suuri riski. Ei niinkään tämän bakteeriasian takia, vaan ihan osaamisen ja koulutuksen vuoksi. Monessa Euroopan maassakaan ei ole kosmetologikoulutusta olemassa. Kuitenkin hoitoaineet ovat nykyään hyvin tehokkaita ja osaamattomissa käsissä tulos on katastrofi. Ongelmana voi olla myös kielivaikeudet, koska kosmetologi ja turisti ei ehkä puhu ollenkaan samaa kieltä ja väärin käsityksiä tulee. Minun on usein tehnyt mieli kokeilla mitä muualla tehdään, mutta pidättäydyn, vaan hieronnoissa. Thaimaassa olen kerran kokeillut kasvohieronnan, joka oli aivan surkea. Opas kehui paikkaa, mutta hänellä itsellään ei ollut kokemusta suomalaisesta kosmetologista ja kasvohieronta tehtiin ihan ilman mitään oppia. Espanjassa olen käynyt hieronnassa ja naamiossa ja se oli ihan mukavan rentouttava.

Olen sitä mieltä, että rahat menee aivan hukkaan, jos käy kasvohoidossa jolle ei tule mitään jatkumoa ja joka poikkeaa omasta hoidosta. Hoitotulosta ei juurikaan tule varsinkin, jos kotikäytössä on ihan eri aineet. Dermalogican hoitoloita on ympäri maailmaa ja niissä voi käydä hyvillä mielin. Silloin tietää, että tekijä osaa käyttää aineet oikein ja jos itsellä on vielä käytössä Dermalogican hoitotuotteet niin hoidolle tulee jatkuvuutta. Itse pitäydyn tiukasti siinä, että käyn vartalohieronnoissa ja Dermalogican hoitoloissa. Valitettavasti en ole koskaan käynyt ulkomailla Dermalogican hoitolassa, koska en ole niihin törmännyt. En ole viitsinyt niitä hakea, koska tarvetta ei ole ollut. Kuvittelisin, että ulkomailla Dermalogican hoidot olisivat halvempia, kuin meillä. Suomessahan palkkakulut ja arvonlisävero nostaa hintoja huomattavasti. Hoitotuotteiden hinnat vaihtelee kummasti, koska joku tuote saattaa olla halvempi jossain maassa, kuin meillä, mutta joku saattaa olla kalliimpikin. Nämä tiedot perustuu oikeastaan vaan asiakkaiden kertomuksiin. Joku vakioasiakas on käynyt matkoillaan katsomassa hintoja, kun on löytänyt Dermalogican ja niiden perusteella ei voi vetää johtopäätöstä, että Suomessa on aina kalleinta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...