Siirry pääsisältöön

Vuodet eivät ole veljeksiä!

Eri vuodenajat ja ilmaston olosuhteet vaikuttavat ihoon todella paljon. Yleensä keväisin ihon ongelmat helpottaa ja kotihoitotuotteet voi vaihtaa kevyempiin. Mutta vuodet ei ole veljeksiä ja tänä keväänä iho-ongelmat vaan pahentuu. Viime keväänä oli pahin siitepölykevät kymmeniin vuosiin ja tänä keväänä vaivana ovat tuulet ja pöly.

Varmaan kaikki ovat huomanneet, että viimeisen parikuukautta on ollut lähes puolet päivistä, niin tuulisia ettei tukka meinaa päässä pysyä. Näin on ainakin ollut meillä Kanta-Hämeessä ja muuallakin Etelä-Suomessa. En ole koskaan aikaisemmin huomioinut, että keväiset tuulet voivat ohentaa ja kuivattaa ihoa näin paljon. Näen useammalla yli nelikymppisellä asiakkaallani ettei iho olekaan palautunut talven kuivuudesta, vaan päinvastoin kuivunut lisää ja punoittelu on myös lisääntynyt. Toisaalta se on ihan loogista, kun ajattelee näitä tuulisia päiviä. Pölyä on edelleen tosi paljon ollaan sitten maalla, tai kaupungissa. Tuulen mukana pyörivä hiekka on, kuin hiekkapuhallusta iholle.

Suurin osa ihmisistä ovat lisänneet ulkoilua ja varsinkin pihatöitä tehdään iltaisin ja viikonloppuisin tuntitolkulla. Pakkasella kylmän tuuleen huomaa, kun posket paleltuu ja kesähelteellä aurinko polttelee ihoa. Tästä keväisestä tuulesta ei iho varoita mitenkään. Ei posket ja kasvot kuumottele vielä ulkona ollessa, mutta yleensä illan mittaan alkaa huomata ihon kiristävyyden ja punakkuuden. Sitten, kun jatkaa pihatöitä vielä seuraavanakin päivänä, niin iho menee viikonlopun aikana jo tosi huonoon kuntoon. Meikki suojaisi tuulelta erinomaisesti, mutta aika harva meikkaa pihahommia varten.

Nyt pitää huomioida myös auringon vaikutus, vaikka se onkin ollut poikkeuksellisen vähäistä. Iho on nyt joutunut pahemmalle rasitukselle, kun talven hiihtokaudella. Tuulen mukana pöllyävä hiekka raapii ohutta ihoa ja aiheuttaa hilseilyä, koska solukuolema lisääntyy. Tämä on myös otollinen hetki couperosan, tai ruusufinnin syntymiseen. Ulkoilua varten suosittelen Barrier Repairia (62€), tai SkinPerfect Primeriä sk 30 (77€), koska siinä on myös aurinkosuoja. Jompi kumpi pitää kosteusvoiteen päälle laittaa ellei muuta meikkiä ole, koska pelkkä päivävoide ei riitä suojaamaan ihoa. Multivitamin Power Recovery Masque (69€) on nyt tehokkain hoito monen tunnin ulkoilun jälkeen ja naamion voi laittaa, vaikka useampana iltana peräkkäin ja jättää yöksi.

Ne kenellä on taipumus couperosaan, tai ruusufinniin kannattaa ottaa käyttöön tehotippana Ultra Calming Serum Concentrate (40ml, 76€). Sitä voi käyttää aamulla ja illalla ja se estää pintaverisuonten laajentumista ja kosteuttaa samalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...