Siirry pääsisältöön

Kerran haukattu hopeinen omena

Minulla on valtava tiedonjano ja pysähdyn pohtimaan ja etsimään tietoa mitä hassuimmista aiheista. Joku voisi sanoa ettei niillä ole mitään merkitystä ja eihän niillä olekaan, mutta haluan silti lisätä tietomäärääni. Olen jo vuosia ihmetellyt miksi Applen logo on kerran puraistu hopeinen omena ja nyt löysinkin sille ainakin yhden selityksen sotahistorian kautta.

Kuuntelin erästä tiededokumenttia toisen maailmansodan tiedustelutoiminnasta ja siinä kerrottiin pääasiassa briteistä, jotka avasivat saksalaisten salakirjoituksen. Jo sodan alkuvaiheessa britit saivat puolalaisten avustuksella käsiinsä saksalaisten salakirjoituskoneen Enigman. Sen koodi saatiin purettua ja työssä kantavana voimana oli Alan Turning niminen matemaatikko. Alan Turningia pidettään ensimmäisen tietokoneen keksijänä ja koneen nimi oli Colossus. Väitetään, että tuon Enigman salakirjoituskoodin purkaminen lyhensi merkittävästi toista maailmansotaa ja auttoi liittoutuneet voittoon. Salakirjoituksen purkaminen oli hyvin tärkeää laivastolle, koska sen avulla tiedettiin missä Saksan sukellusveneet liikkuivat ja mikä niillä oli kohteena. Raadollista oli ettei kaikkia kohteita voitu varoittaa, koska saksalaiset olisivat keksineet, että salakirjoituskoodi on liittoutuneiden hallussa ja se olisi muutettu. Joskus oli pakko antaa laivojen tuhoutua ja miehistön kuolla, vaikka heidät olisi voinnut pelastaakkin.

Alan Turning ei eläessään saanut kunniaa neroudestaan ja syy siihen oli hänen homoseksuaalisuutensa. Hänen eläessään homous oli Englannissa rikos, tai mielisairaus ja siitä saattoi joutua vankilaan ja saada jopa kuoleman tuomion. Alan Turning jäi kiinni homoudesta 1952 ja hänet tuomittiin vankeutuun. Ehdonalaisuus oli mahdollista saada jos suostui lääkkeillä tehtävään kastraatioon. Alan Turning sai vahvan estrogeenipistoshoidon, joka aiheutti esimerkiksi rintojen kasvun. Turningin elämä päättyi itsemurhaan vain 42-vuotiaana vuonna 1954. Itsemurhatapa oli hyvin dramaattinen ja epäiltiin myös oliko se edes itsemurha. Alan Turning oli haukannut yhden puraisun omenasta, joka oli myrkytetty syanidilla.

Vasta myöhemmin kymmeniä vuosia kuolemansa jälkeen Alan Turning sai kunnian tekemästään työstä. Myös Englannin hallitus pääministeri Gordon Brownin suulla pyysi anteeksi kastraatiota ja Turningin kohtaloa, mutta vasta vuonna 2009. Alan Turningin tuomio kumottiin vuonna 2013, mutta mitäpä se enää auttoi, kun matematiikan nero oli jo kuollut. Näinä aikoina, kun Venäjällä kiristetään homolakeja on hyvä muistaa tämäkin tapaus. Eurooppa on onneksi ymmärtänyt aikaisemmat virheensä ja kunnioittavat nykyään homojen ihmisoikeuksia, vaikka niissäkin on toivomisen varaa. Venäjä on nyt vajoamassa kovaa vauhtia taaksepäin ja ihmisoikeuksien polkeminen on laillistettu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...