Siirry pääsisältöön

Epäsiisti meikki ei kaunista

Lähtiessämme Prahaan kesälomalle lentokentällä pisti silmääni erittäin tyylikäs nainen. Hän oli noin 30-40-vuotias ja pukeutunut todella tyylikkäästi. Hänellä oli kaunis pitkä ja hoikka vartalo ja tuuheat kauniit hiukset. Hänen kasvojaan en kentällä nähnyt, koska hän oli selin minuun nähden. Nainen tulikin koneessa viereeni istumaan ja näin hänen kasvonsa läheltä. Suorastaan kauhistuin miten epäsiisti ja voimakas meikki hänellä oli. Koko hyvä vaikutelma kaatui heti, kun näin hänen kasvonsa ja meikkinsä. Iho oli hoitamaton ja hyvin rasvaisen kiiltävä ja siksi meikki ei ollut pysynyt kunnolla. Huulet oli tumman punaiset ja luomilla sinivihreää luomiväriä oli monta kerrosta ja osa rapisi silmien alapuolelle.

Harvoin näkee näin suurta vastakohtaa pukeutumisen ja meikin välillä. Minua oikeastaan harmitti hänen puolestaan. Miten pieni asia pilasi koko tyylikkään kokonaisuuden. Hänen olisi pitänyt päästä muutamaan kasvohoitoon, että ihon rasvoittuminen saataisiin kuriin. Hän olisi juuri tarvinnut meidän Tähtitarjoustuotetta eli Clearing Mattifieriä NYT 57€ (69€). Päivittäinen kuorinta Daily Microfoliantilla olisi tehnyt myös hyvää ja iho olisi saatu tasapainoon. Suurin ongelma tuossa meikissä ilmeisesti oli juuri tämän ihon huono kunto, joka vähensi meikin pysyvyyttä. Varmaan myös meikkituotteet oli laadultaan huonoja, koska ne olivat niin selvästi levinneet. Värisävyjen valinta oli myös epäonnistunut täysin. Meillä ei ole edes myynnissä tuon kaltaisia meikkivärejä. Karsin kaikki suomalaisille huonosti sopivat meikit jo tehdessäni tilausta Youngbloodille.

Haluan vielä kertoa, että kaikki meillä käyvät asiakkaat ovat aina kauniisti meikattuja, jos meikkiä käyttävät. Moni vaan hiukan liikaa epäröi, että osaako hän meikkiä tehdä. Siksi sanonkin nyt kaikille, että olette osanneet tehdä meikkinne erittäin kauniisti ja siististi. Youngbloodin meikkituotteisiin voi myös luottaa. Ne eivät tuhriinnu pitkänkään työpäivän aikana.

Kommentit

  1. Anonyymi14:40

    Kerroit jutuissasi aikaisemmin ettette käytä Dermalogican tuotteita kasvohoidoissa. Miksi ette? Onko teillä ollut kokemuksia Dermosilin tuotteista kasvohoidoissa? En ole koskaan ollut kosmetologilla, mutta käytän Dermosilin tuotteita ja haluaisin niillä tehtävän myös ihonpuhdistuksen, jos menen kosmetologille. Voiko tällaisia toivomuksia esittää ennen, kuin varaa aikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tullut nyt täydellinen väärinkäsitys. En missään tapauksessa tarkoittanut etten käytä Dermalogican tuotteita kasvohoidoissa. Tottakai käytän juuri niitä. Dermalogicalla on eri tuotteet kasvohoitoja varten, kuin asiakkaalle kotikäyttöön. Näin on lähes kaikilla ammattikosmetiikalla. Suomessa on lukuisia kosmetiikkasarjoja, jotka ovat ainoastaan kosmetologien käytössä ja myynnissä. Näissä sarjoissa on eri tuotteet hoitolakäyttöön ja omat tuotteet kotikäyttöön.

      Dermosil ei ole ammattikäyttöön tarkoitettu sarja. Ne tuotteet eivät sovellu kasvohoitoon eikä kukaan kosmetologi niitä käytä. Asiakas voi valita kauneushoitolan sen perusteella mitä tuotteita kosmetologi käyttää, mutta asikas ei voi esittää toivomusta, että hoitola hankkisi jonkun sarjan juuri häntä varten. Saadakseen myyntiin jonkun kosmetiikkasarjan yrityksen on ostettava perusvarasto, joka sarjasta riippuen maksaa 5000-20.000€. Kukaan ei lähde sitä ostamaan yhden asiakkaan takia.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi15:42

    Eikös Dermosil ole joku perusvoidesarja, jota sairaaloissa tilataan yhteistilauksina? Ei kai kosmetologit sitä käytä, vai tekeekö joku kasvohoitoa asiakkaan omilla tuotteilla?

    Jaana

    VastaaPoista
  3. Kyllä Dermalogica-kosmetologit käyttävät sarjan tuotteita, mutta hoidoissa käytettävistä (teho)aineista osa on ainoastaan ammattilaiskäyttöön eikä niitä voi ostaa kotiin. Kovin turhaa mennä kosmetologille ja saada hoito samoilla tuotteilla kuin itse käyttää kotona. Dermalogican filosofiaan kuuluu, että jokainen hoito aloitetaan ihoanalyysillä jonka avulla kartoitetaan ihon kunto ja tarpeet. Jos käy hoidossa eri vuodenaikaan tai eri elämäntilanteissa on ihon tarpeet todella erilaiset. Esim. kevättalvella rasvainenkin ihotyyppi voi olla kosteuden tarpeessa jolloin iholle tehdään kosteuttavampi hoito.

    Dermosil ja Dermalogica ovat kaksi täysin eri asiaa. Dermalogica on hoitolasarja, kun taas Dermosil on ns.markettikosmetiikkaa. Jos joku kosmetologi tekee hoitoja Dermosilillä tai asiakkaan omilla tuotteilla niin tuskinpa on kovin ammattimaisesta toiminnasta kyse.

    VastaaPoista
  4. Sarianna23:42

    Ei kai kukaan voi tosissaan luulla, että Dermosilillä on jotain tekemistä Dermalogican kanssa?!
    Sehän on vaseliinia ja vettä purkissa eikä mitään tehoaineita. Miksi joku haluaa kasvohoidon niillä aineilla?
    Tätä blogia lukemalla minulle on valjennut, että on todellakin ihmisiä joilla ei ole ihonhoidosta mitään käsitystä. Kaiiki ei voi olla trolleja, vaan moni taitaa olla ihan tosissaan. Ihmettelen ettei Inkerin pinna pala ja antaisi tulla suorat sanat. Se kesäloman pituuteenkin puuttuminen oli tosi törkeä kommentti.

    Sarkku

    VastaaPoista
  5. Anonyymi14:44

    Monet sarjat saa myyntiin myös ilman perusvarastopakkoa ja kaikki on nykyään neuvoteltavissa mutta tosiaan yhden asiakkaan takia pitää miettiä onko se tarkoituksenmukaista. Nykyään moni käyttää jo kahta erityyppistä sarjaa jolloin valinnanvaraa on enemmän. Hajusteallergisille olen tilannut erikseen hajusteettomia tuotteita jos käyttämässäni sarjassa ei ole kuten esim Dermalogicassa . Mutta todellakin käytetään ammattituotteita kasvohoidoissa, ei Dermosilin tai jonkun muun kotimyyntisarjan tuotteita.

    VastaaPoista
  6. Silloin, kun kyse on pitkäaikaisesta vakioasiakkaasta toki hankkisin häntä varten jonkun erikoistuotteen, jos se olisi tarpeellista. Sellaista tilannetta ei ole vielä käytännössä tapahtunut, mutta asiat pitää harkita monelta kantilta. Kukaan ammattiaan arvostava kosmetologi ei valitsisi työvälineekseen jotain perusvoiteentyyppistä kosmetiikkaa, koska kyllä hoidossa pitää saada myös tuloksia aikaan.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...