Siirry pääsisältöön

Keski-ikäisellä naisella on helposti turvotusta

Turvotus on yksi epämielyttävä asia mikä tulee ikääntymisen myötä. Estrogeenin väheneminen ja aineenvaihdunnan hidastuminen aiheuttaa nesteen kerääntymistä kudoksiin. Syy on suurelta osin hormonaalinen, joten se on naisilla paljon tyypillisempää, kuin miehillä. Tilanne on vaihdevuosien alkaessa hiukan samanlainen, kuin raskaana olessa. Jos naisella on ollut raskausaikana paljon turvotusta yleensä sama tapahtuu myös vanhetessa.

Helpoiten turvotuksen huomaa silmien ympärillä, jaloissa ja sormissa. Ensimmäiseksi yleensä alkaa vaivata jalat, koska iltaisin ei tahdo samat kengät mahtua jalkaan mitkä aamulla oli sopivat. Myös sormukset alkavat kiristää päivän mittaan. Lentomatkat ja muut pitkät istumiset ovat pahimpia. Nesteen kertyminen tuo ylipainoa ja yleensä laihdutettaessa ensin lähtee 2-5 kg pelkkää nestettä. Kasvojen alueella turvotus nopeuttaa ihon rypistymistä. Ensin iho venyy turvotuksen lisääntyessä ja sitten taas rypistyy kasaan, kun turvotus vähenee. Tätä, kun tapahtuu satoja kertoja iho alkaa veltostua ja venyä. Monelle tulee silmien alle hyvinkin voimakkaat silmäpussit ja se riippuu usein kasvojen mallista miten voimakkaat ne ovat. Myös yläluomi saattaa turvota ja veltostua ja alkaa valumaan liikaa silmän päälle. Jo veltostuneita silmänympäryksiä ei pysty poistamaan pelkillä kosmeettisilla aineilla. Niitä voi kuitenkin ennalta ehkäistä se ilman muuta kannattaa tehdä. Viimeistään kolmikymppisenä kannattaa ostaa laadukas silmänympärysvoide. Dermalogicalla paras yhdistelmä turvotukseen on Age Reversal Eye Complex (78€) yöksi ja Total Eye Care sk 15 (60€) päiväksi.

Paras konsti hoitaa turvotusta on runsas juominen. Tätä ihmiset ei oikein tahdo ymmärtää, että mitä enemmän juot sitä enemmän nestettä poistuu. Tässä tapauksessa juominen on tarpeellista, mutta ihonhoitoon se ei vaikuta. Suosittelisin 1,5-2,5 litraa vettä vuorokaudessa. Liika vesi voi myös turvottaa eli pitää löytää kultainen keskitie. Turvotusta aiheuttaa myös suola, rasvainen ruoka, mausteet ja liian vähäinen liikunta ja tietysti alkoholi. Keski-ikäinen nainen joutuu muutenkin tarkistamaan ruokavalionsa, koska ylipainoa tulee hyvin helposti. Mitään nesteenpoistolääkkeitä en suosittele ottamaan ominpäin. Tiedän monia jotka napsii mummonsa tai vanhempiensa nesteenpoistolääkkeitä laihtuakseen, mutta se on todella tyhmää. Elimistöstä lähtee niiden mukana monia välttämättömiäkin aineita. Myöskään peräpukamavoiteet eivät ole mikään silmäpussien hoitomenetelmä, koska niistä ohut silmänympärysiho harvoin selviää ilman ihottumaa, tai silmätulehdusta. Pitäisi olla kyllä sanomattakin selvä ettei peräpukamavoidetta ole tarkoitettu silmäpusseihin.

Suosittelen konsultoimaan plastiikkakirurgia, jos silmäpussit vaivaa liikaa. Heiltä voi ihan käydä kysymässä neuvoa mitä pitäisi tehdä ja mitä se maksaa. Jos silmäluomi hiukankin painaa silmämunaa suosittelen leikkausta, koska itse silmä voi siitä vaurioitua. Hämeenlinnassa suosittelen Mehiläisessä Terhi Järvistä. 

Kommentit

  1. Anonyymi22:31

    Ymmärsinkö tämän nyt oikein, että joku on käyttänyt peräpukamavoidetta silmien ympärille. Scheroproctiako pitäisi vedellä, niin ei tarvitse kirurgia!?
    Aila S

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:35

    Kyllä, joku on näin tehnyt. Ei, niin ei kannata tehdä.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:25

    Älä missään tapauksessa käytä ihoosi mitään peräpukamarasvaa. Työkaverini oli yrittänyt joulun jälkeen poistaa sillä konstilla loman aikana tulleet silmäpussit ja tuli lääkärireissu.
    Muutaman päivän käytöstä silmät muurautui umpeen ja iho lähti levyinä useita viikkoja. Vielä nytkin silmäluomet on ihan eriväriset, kun muu iho. Lääkäri oli ollut tosi vihainen, kun kuuli ihottuman syyn.

    M.L

    VastaaPoista
  4. Tässä on varmaan tyypillisin tulos mitä peräpukama voiteella saadaan aikaan. En ymmärrä miten joku on edes sellaista keksinyt. Yhtä hyvin voisi vetäistä icepoweria ja ihmetellä siitten, kun silmät turpoaa umpeen. Teoriassa icepower toimisi, mutta käytännössä se on katastrofi.

    Pahan ihottuman jälkeen iholle tulee helposti ensimmäisenä kesänä pigmenttiläiskät ja näin on varmaankin kyseiselle henkilölle käynyt.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...