tiistai 22. syyskuuta 2015

Uusi Overnight Retinol Serum tulee myyntiin marraskuussa

Saimme ilouutisen Dermalogican maahantuojalta PR-Cosmeticilta. Las Vegasissa esitelty uutuus Overnight Retinol Serum lanseerataan Suomessa 10.11-15 ja saamme sen meille myyntiin samalla viikolla. En ole koskaan ennen odottanut mitään tuotetta näin kovasti ihan itsenikin takia.

Overnight Retinol Serum on jo myynnissä USA:ssa ja aika monessa Euroopan maassa. Heiltä tulee jo käyttökokemuksia ja tietoa mitä asiakkaat ovat tuotteesta pitäneet. Kaikkien mielipide on, että kyseessä on ainutlaatuinen voide, jonka kaltaista ei kukaan ole aiemmin kokeillut. Sehän onkin totuus tästä voiteesta, että myynnissä ei ole koskaan ollut ilman reseptiä näin tehokasta tuotetta. Retinolia eli A-vitamiinihappojohdannaista sisältävät voiteet ovat olleet käytössä, vain lääkärin määräyksestä. Niitä on käytetty acneihoon, arpiin, palovammoihin ja leikkausarpiin. Tämä Dermalogican voide sisältää A-vitamiinihappojohdannaista, mutta siinä on myös paljon muita raaka-aineita jotka miedontavat ja hidastavat retinolin vaikutuksia. Uusi voide on niin sanottu cosmoceuticaltuote, joka on lääkkeen ja kosmetiikan välimuoto. Se on tietysti tarkoitettu terveelle iholle ei kosmetologit hoida vakavaa acnea, tai arpikudosta.

Overnight Retinol Serum on ihoa uudistava ryppyvoide kaikille yli 30-vuotiaille. Se nopeuttaa iho solukon uudistumista. Vanhetessa iholle syntyy hitaammin uusia soluja ja ihon pintaan jää enemmän harmaata, hilseilevää kuollutta solukkoa. Retinolin avulla kuollut solukko irtoaa ja uusia terveitä soluja syntyy tilalle. Sen takia iho on sileämpi, joustavampi ja pehmeämpi, kuin yleensä vanheneva iho. Me saimme kongressimatkalla matkakoon voiteesta ja se riitti noin kaksi viikkoa. Vaikutus oli hämmästyttävä. Viikon käytön jälkeen iho oli paljon sileämpi ja pehmeämpi, kuin ennen. Meikki levittyi paremmin ja pysyi paremmin, kun iho oli selvästi kiinteämpi.

Tämä voide tulee olemaan huippusuosittu ja toivottavasti osaan tilata sitä tarpeeksi paljon, että kaikki saa sen heti. Mielessäni on tuon SkinPerfect Primerin lanseeraus parivuotta sitten. Sehän loppui muutamassa viikossa koko Euroopassa ja Dermalogican tehdas joutui muuttamaan normaalia työsuunnitelmaa ja tekemään SkinPerfect Primeriä lisää. Nyt jos osaisin heti tilata sitä tarpeeksi paljon meidän omaan varastoon, niin ei haittaisi, vaikka se vähäksi aikaa loppuisikin. Kerron heti, kun tuote on myynnissä. 

11 kommenttia:

  1. Anonyymi09:44

    Onko tämä siis kosteusvoide vai seerumi? Onko mitään havaintoa, että mikä mahtaa olla hinta? Kuulostaa siltä, että ei ole ainakaan ihan halvimmasta päästä Dermalogican tuotteita. Sinänsä todella kiinnostava tuote, johon ei ehkä ole varaa :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi11:19

    Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tuotteelta. Hinta on varmaan aika korkea tällä tuotteella.

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti en vielä tiedä perusteellisia tietoja, kun lanseeraus on vasta 10.11. Maailmankongressissa tuote esiteltiin muiden uutuuksien mukana lyhyesti. Suomessa on myös huomioitava miten se sopii meidän talveen. Itse käytin kokeilutuubia yövoiteena eli se on hyvin ohut voide. Vaikutti siltä, että se voi olla hiukan liian kevyttä yksinään käyttää talviaikaan. Tämä kaikki kokeillaan ennen, kun se tulee myyntiin.
    Voide tulee olemaan ainutlaatuinen, koska A-vitamiinhappojohdannaisia on jo käytetty pitkään lääkevoiteissa ja ne ovat todella tehokkaita. Kysymys ei siis ole jostain uudesta raaka-aineesta, vaan se on jo moneen kertaan kokeiltu ja testattu.

    Valitettavasti hintaakaan ei Suomessa vielä tiedetä. Uskoisin, että hinta asettuu samaan mihin Age Smartin muutkin tuotteet eli n.100-150€. Toivon tietenkin sen olevan kohtuu hintainen, että mahdollisimman moni voi sen ostaa.
    Nämä ei ole mitään faktatietoja, mutta heti kun tiedän kerron lisää.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi18:44

    Ompas outoa, että kovasti kaupataan uutta tuotetta eikä siitä kuitenkaan tiedetä mitään. Jos kerran lähdetään jenkkeihin asti, niin luulisi suomalaistenkin sen verran kuuntelevan, että tietäisivät mitä myydään. Mitä siinä sen kummallisempaa tarvitaan, jos rasva on jo jenkkien hyllyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en oikein ymmärrä mitä kommentillasi tarkoitat?
      Tässähän on kyse uuden tuotteen ennakkoilmoituksesta. Näin tehdään, joka alalla. Esimerkiksi autokaupassa mainostetaan hyvissä ajoin, että uusi malli on tulossa. Jokaisesta Dermalogican uutuustuotteesta on päivän kestävä koulutus ja kouluttaja on kansainvälinen, jonka erikoisalaan kyseinen tuote kuuluu.
      Tuote lanseeraukset ovat aina menneet tässä järjestyksessä. Ensin ne tulee myyntiin kosmetiikkasarjan kotimaassa ja siitä lähdetään muihin maihin siinä järjestyksessä, kuinka suuri ostaja maa on. Suomi on aina tässä kohtaa loppupäässä. Suomessa on myös hyvin tarkka tullilaboratorio ja muut säädökset. Tänne ei saa tuoda mitä vaan ellei tuotteita tutkita. Se on todella hyvä asia, koska näin tuotteet pysyy varmasti turvallisina.
      Jossain välissä on myös tehtävä käännökset ja esitteet. Koulutus on englanniksi, mutta koulutusmateriaali on suomeksi. Kaikki esitteet ja myyntimateriaalit ovat myös suomeksi.

      Pidän parempana vaihtoehtona, että kerron tuotteesta kaiken, kun olen koulutuksen käynyt. En halua antaa asiakkaille tietoja, jotka ovat vähän sinnepäin. Maailmankongressissa tuli kolmepäivää täyttä asiaa ja osa siitä menee aina hukkaan, koska kukaan ei pysty oppimaan täydellisesti ja heti kaikkea uutta.

      Inkeri

      Poista
  5. Anonyymi19:25

    Mielestäni kannattaa hakea lääkäriltä resepti Avitcid tretioniinivoiteeseen, maksaa alle 20€ ja on paljon tehokkaampi kuin retinoli. Myös Paulas Choiceilta saa 1% retinolia, joka kaksi kertaa tehokkaampi kuin tämä Dermalogican ja maksaa 60€

    VastaaPoista
  6. Tämä onkin se suurin virhe mitä kuluttajat tekevät. Tämä pelkkä retinoli herkistää ihon hyvin pahasti UV- säteilylle ja se myös kuivattaa ihoa. Avitcid aiheuttaa monia sivuvaikutuksia iholle eikä sovellu ollenkaan ohuelle vanhenevalle iholle ja vielä talvella.
    Overnight Retinol Serum sisältää muitakin raaka-aineita, kuin retinolia ja niillä pystytään estämään nämä haittapuolet. Nämä lääkevoiteet ovat tarkoitettu yleensä acneen ja acnearville ja niillä ei ole mitään tekemistä kosmetiikan kanssa. Aina on syytä muistaa, että lääke on lääke ja siksi se on reseptillä ettei tulisi vahinkoja ja tuotetta käytettäisi väärään tarkoitukseen.

    Tästä oli hyvä esimerkki USA:ssa 1990-luvun alussa, kun markkinoille tuli Roaccutane acnelääke. Sehän on suunkautta otettava erittäin tehokas lääke pahaan acneen. Se saa aikaan hilseilyä ja ihon uudistumista, mutta sivuvaikutukset on pahoja. Se saattaa aiheuttaa maksavaurioita ja herkistää ihon UV-säteilylle. Tuota Roaccutanee ei USA: ssakaan saanut ilman reseptiä ja sitä haettiin Meksikosta. Ikääntyvät naiset söivät kuukausikaupalla lääkettä ellei maksaoireet pysäyttäneet käyttöä. Lääke nopeutti UV-säteilyn vaikutuksia ja alkoi syntyä ihosyöpää ja ihon vanheneminen ja veltostuminen nopeutui. Mentiin siis ojasta allikkoon. Nämä kokemukset oli paljon esillä silloin, kun Roaccutane tuli Suomen markkinoille ja siksi siihen aluksi suhtauduttiin epäillen. Lääkkeitä ei siis saa käyttää ihonhoitoon.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi03:03

    Tosi erikoinen neuvo, että pitäisi hakea lääkäriltä resepti. Minkälainen lääkäri se on joka kirjoittelee reseptejä potilaan pyyntöjen mukaan. Ikinä en rupeisi käyttämään mitään lääkevoidetta ellen sitä oikeasti tarvitse.


    Odotan innolla tätä uutta voidetta. Olen käyttänyt Dermalogicaa seitsemänvuotta ja olen siihen tosi tyytyväinen. Inkerin asiantuntemus tekee aina vaikutuksen ja on mukava käydä hoidossa kosmetologilla joka selvästi nauttii työstään.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi18:45

    Nyt menee retinoli ja tretioniini sekaisin. Tretioniinia nimen oman suositellaan vanhenevalle ja ohentuneelle iholle koska Se säännöllisesti käytettynä paksuuntaa ihoa. Itse olen monta vuotta käyttänyt Avitcidia. Tretioniini on aina potentiaalisempi muoto a-vitamiinista kuin retinoli, joka sekin loputa hajoaa ihossa tretioniiniksi. Ei pidä kaikkea uskoa mitä täällä kirjoitellaan

    VastaaPoista
  9. Anonyymi18:42

    Yhdysvalloissa nimen omaan ihotautilääkärit kirjoittavat Retin-A nimistä tretioniini voidetta valovaurioiselle iholle uudistamaan ja korjaamaan auringon aiheuttamia vaurioita. Suomessa tretioniini mielletään vielä hyvin vahvasti aknen hoitoon. A-vitamiini toimii iholla solujen kommunikointiin vaikuttavana aineena, se saa solut toimimaan terveiden solujen tapaan.
    kaiken lisäksi Dermalogican tuotteissa on hirveästi eteerisiä öljyjä ja kasviuutteita, jotka luokitellaan ihoa ärsyttäviksi aineosiksi, kuten sitrus,menthol,camphor jne jne. Tulee sellanen fiilis ettäosa tuotteista on tehty miellyttämään enemmän nenää kuin auttamaan ihoa pysymään terveenä. Ja tuotteiden hinta on aivan kohtuuton, sitä ei ole kieltäminen.

    VastaaPoista
  10. Nyt tässä tosiaankin menee tretioniini ja retinoli sekaisin. Itse kirjoitan tässä jutussani Dermalogican uudesta voiteesta joka sisältää retinolia. Se oli juttuni tarkoitus eikä vertailla eri raaka-aineita toisiinsa.
    Järkevää ei ole myöskään vertailla reseptilääkkeitä ja kosmetiikkaa keskenään. Suomessa reseptillä oleva tretioniinilääkevoide on yleisemmin acneihon hoitovoide. Kerron näissä jutuissa aina Suomen oloista ja tilanteesta ellen sitten kirjoituksessa erikseen mainitse jotain muuta. Minulla ja asiakkaillani ei ole mitään kokemusta siitä UV-säteilyvaurioiden hoidossa, koska siihen sitä ei meillä yleisesti käytetä. Tretioniini korjaa jo tullutta säteilyn aiheuttamaa ohentumista, mutta herkistää lisää sen hetkiselle auringolle. Sen kanssa pitää ehdottomasti suojata iho täysin auringolta ja Suomessa sitä ei acneen määrätä, kuin talvella ellei ole aivan pakko. Tretionivoiteet aiheuttavat voimakasta ihoärsytystä lähes kaikille ainakin hoidon alkuvaiheessa. Pitemmässä käytössä yli puolella on jatkuvaa hilseilyä ja ihon punoitusta. Ei siis kovin miellyttävä tuote ihon hoitamiseen.
    Pelkkä A-vitamiini ei itsekseen vaikuta ihoon juuri ollenkaan,vaan kyseessä on A-vitamiinihappo, tai sen johdannaiset.

    Ihonhoidosta ja kosmetiikasta on tuhansia eri mielipiteitä ja jokainen voi pitää omansa. Itse olen tyytyväinen siihen, että olen voinut auttaa lukemattomia asiakkaita yli 35-vuotta hoitamaan ihoaan hyvin. Näin pitkällä kokemuksella näen selvästi työni tulokset ja jokainen kahdeksankymppinen asiakkaani näyttää ikäänsä 10-15-vuotta nuoremmalta. Kuusikymppisten asiakkaiden ihon kunto on säännöllisen hoidon avulla on sama, kuin 45-50-vuotiailla.
    Viimeiset viisitoistavuotta olen käyttänyt Dermalogicaa ja se on paras kosmetiikkasarja mitä olen koskaan käyttänyt. Kerron siitä ammattilaisen kokemuksen perusteella enkä satunnaisesta tutustumisesta. Olen täysin vapaa vaihtamaan hoitosarjaa, jos markkinoilla olisi jotain vielä parempaa.

    Inkeri

    VastaaPoista