Siirry pääsisältöön

Flunssa vaikuttaa myös ihoon

Ilmeisesti on menossa talven pahin flunssakausi, koska jonkin verran tulee aikataulumuutoksia sairastumisen takia. Nyt huomasin blogin tilastoista, että ihmiset olivat hakeneet tietoa kysymyksellä miten flunssa vaikuttaa ihoon. Kirjoitan tästä joka talvi, mutta kerrataan se vielä.

Flunssaan sairastuminen vaikuttaa ihoon hyvin paljon, vaikka asiakkaat eivät useinkaan ole sitä tiedostaneet. Ensinnäkin sairaana ihonhoito vähenee, tai jää kokonaan pois. Muutama tuttu asiakas on kertonut olleensa niin sairas ettei kolmeen neljään päivään jaksanut edes voidetta laittaa. Jo tämäkin kuivattaa todella paljon, koska nuo päivät maataan sisälämmityksen kuivuudessa. Kuume kuivattaa ihoa todella paljon. Siinä kohtaa, kun kuume alkaa laskemaan tulee hikoilua ja samalla myös kosteuden haihtumista. Näin hiki ja tuska aaltoja voi tulla useita kertoja päivässä ja se on pahin kuivattaja. Yskiessä ja niistäessä silmistä valuu vesi ja silmäluomet voi olla märkänä pitkiäkin aikoja ja se kuivattaa ja rasittaa ohutta silmänympärysihoa. Flunsassa saattaa olla myös poskiontelotulehdus ja sehän on juuri poskipäiden alla. Tulehdus voi aiheuttaa myös iholle punoitusta ja rasittaa ihoa monella lailla.

Parasta olisi päästä aika pian taudin jälkeen kasvohoitoon jolloin tilanne korjaantuu kertaheitolla. Ellei tämä ole mahdollista, niin sitten pitää tehostaa omaa kotihoitoa. Ensimmäiseksi kannattaa kuoria ja tähän suosittelen Multivitamin Thermofoliantia (82€), jota voi käyttää viikon ajan joka toinen päivä ja sillä saadaan pois ihoon kiinni hautunut kuollut solukko. Multivitamin Power Recovery Masque (nyt 52€, norm.69€) on tietysti paras hoito ja naamio kannattaa laittaa kolmena iltana peräjälkeen ja jättää se yöksi vaikuttamaan. Kuivuuteen ja punoitukseen on myös erinomainen apu Overnight Repair Serum (nyt 72€, norm. 98€), jota muutenkin suosittelen kaikille yli kolmekymppisille tähän vuoden aikaan. Hoitosuihkeet ovat myös hyvä apu sairastaessa, jos jaksaisi sellaista suihkauttaa kasvoille ja varmaan se virkistäisi oloa muutenkin. Paras olisi Ultra Calming Mist (55€) joka vähentää punoitusta ja rauhoittaa ihoa sekä kosteuttaa. Tosin kaikki Dermalogican hoitosuihkeet ovat erittäin kosteuttavia. Mitään lähdevesisuihkeita ei pidä missään tapauksessa käyttää ne vaan lisäävät ihon kuivuutta. Ei vesi imeydy ihoon ja niillä ei ole mitään merkitystä kosteuttajina päinvastoin ne lisäävät ihon kuivumista.

Huulille paras huulirasva on Climate Control (15€) ja se sopii koko perheelle myös lapsille. Jos nenän ympärystä rohtuu jatkuvasta niistämisestä Climate Control on tosi hyvä apu siihenkin. Rohtumaa kannattaa jo ennelta ehkäistä sipaisemalla stickiä jokaisen niistämisen jälkeen. Huulet kuivuu myös, kun usein joutuu hengittämään suunkautta ja Climate Control stickiä kannattaa lisätä useita kertoja päivässä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...