Siirry pääsisältöön

Nyt taitaa tulla potkut

Olin viime viikon yksin työssä, kun Mari oli lastensa kanssa talvilomalla. Viikko oli hyvin kiireinen ja taas huomasin miten montaa asiaa Mari työpäivänsä aikana tekee.  Varsinaisesti emme ole sopineet, että kuka tekee mitäkin. Aikojen kuluessa asiat ovat vaan jakautuneet sen mukaan kumpi osaa, tai tykkää jostain tehtävästä.

Nyt, vaan viime viikolla kävi niin, että sotkin monta asiaa mitä Mari yleensä tekee. Minulta tuo sotkeminen käy helposti, kun olen niin hätänen ja äkkinäinen. Yleensä teen ensin ja ajattelen vasta sitten. Mari on paljon rauhallisempi ja jaksaa lukea ohjeet ensin ja tehdä vasta sitten. Teen yleensä hyvin tiukat työpäivät ilman mitään taukoja ja jos jotain ylimääräistä tulee joudun tekemään sen työpäivän jälkeen. Tämä blogi ja muu kirjoittaminen ja yhteys toimittajiin on minun vastuullani. Nyt viikon aikana laittoi useampi toimittaja minulle kysymyksiä, mutta onneksi kaikkiin ei tarvinnut vastata heti, vaan ehdin osan tekemään viikonloppuna. Yritän nyt selitellä, että olin liian kiireinen tekemään kaikkea.

Jo heti alkuviikosta sekoitin kassakoneen enkä osannut tehdä asialle mitään. Päivän se toimii ihan hyvin, mutta loppuraportti illalla on ihan outo. Mari osaa yleensä korjata tällaiset sotkut. Sitten yritin tulostaa verkkokaupastamme pakkauslistaa paketteihin mukaan. Tein varmaan parin sentin pinon turhia tulosteita ennen, kuin keksin oikean tavan. Samoin etsin meidän asiakasrekisteriä tietokoneelta hakeakseni yhden vakioasiakkaan osoitetta. Meinasin jo olla ihan epätoivoinen, kun jouduin joka kansion avaamaan ennen, kuin oikea löytyi. Mari oli kyllä lähtiessään laittanut kaiken minua varten valmiiksi kunhan jatkan siitä mihin hän oli jäännyt. Silloin, kun hän on kesälomalla ehdin yleensä tarkemmin opetella missä ja miten joku työvaihe on, koska olen koko kuukauden yksin.

En ehtinyt tekemään ollenkaan viime viikon tilauslistoja ja Marille on painajainen, jos joku tavara on vähissä. Kyllähän meillä hoitotuotteita löytyy ja ne tilaukset menee automaattisesti, mutta on paljon muuta mitä ostamme eri tukuista. Toivottavasti en ole tehnyt mitään muuta mikä sotkee asiat. Onneksi Mari on, niin tyyni ja kilti ettei hän koskaa hermostu hätäsyyteeni. Olen yrittänyt vanhemmiten kitkeä itsestäni tuota luonteen piirrettä, mutta olen sen tosi tiukasti perinnyt kummaltakin puolelta sukuani. Tiedostan, että koko lähiperheeni on vielä nopeammilla kierroksilla, kuin minä. Nekin on niin sisään rakentuneita ominaisuuksia, että niistä on vaikea oppia pois. Toisaalta siitä on hyötyäkin, koska saan lyhyessäkin ajassa paljon aikaiseksi. Mari joutuu aloittamaan maanantai aamunsa korjailemalla minun sotkujani. Hiukan hävettää ja harmittaakin omat töppäykseni, mutta toivottavasti Mari ei heitä minua ovesta ulos.


Kommentit

  1. Anonyymi18:13

    Sopiiko Overnight repair serum couperosaiholle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii erittäin hyvin ja on ihan suositeltavakin herkistyneelle, punoittavalle couperosaiholle. Samalla, kun Overnight Repair Serum vahvistaa ja kiinteyttää ihoa se myös vähentää pintaverisuonten punoittelua ja näkymistä.
      Muistakaa, että Overnight Repair Serum on tarjouksessa 15.3 asti, nyt 72€, norm.98€.

      Poista
  2. Anonyymi18:21

    Olen pitkään lukenut tätä blogia ja kiitän hyvistä neuvoista. Kuitenkin vähän ihmettelen tuota puhdistamisen määrää mitä suosittelet. Kaksoispuhdistus ja vielä kuorintakin, niin eikös iho jo ihan ohene varsinkin vähän varttuneemmilla naisilla? Aikaisemmin on suositeltu ettei talvisään aikaan ihoa ollenkaan pestä vedellä. Itse huuhtelen kasvot aamuisin jääkylmällä vedellä, niin se auttaa heräämiseenkin. Silloin, kun on pakkasta en pese ollenkaan aamuisin ja ellei meikkiä ole niin en iltaisinkaan. Ymmärtäisin, että ihon oma rasva suojaa jäätymiseltä ja kuivuudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikääntynyt ja kuiva iho ei heti kärsi, vaikka sitä ei puhdisteta. Kaikilla muilla ihoilla se on katastrofin alku. Samalla tavoin, kun tiskata ei voi ilman astianpesuainetta, kun rasvat ei liukene veteen käy ihollekin. Iho erittää talia jatkuvasti ihotyypistä riippuen enempi, tai vähempi ja se ei liukene pois ilman puhdistustuotetta. Kaksoispuhdistuksen idea on siinä, että tuo Precleanse sulattaa kaiken rasvaliukoisen lian, meikin ja ihotalin. Ihotyypin mukainen puhdistusmaito taas pesee itse ihon erittämät aineet. Yksinkertaisesti voi sanoa, että Precleanse poistaa ulkoapäin tulevan lian ja puhdistusmaito ihosta tulevan lian. Kuorinta ei ole pesuaine ja esimerkiksi Daily Microfoliant ei kovin hyvin sulata rasvaa eli se pitää aina käyttää hyvin puhdistetulle iholle. Kuorinnan tarkoitus on sulattaa hilseilyä ja kuollutta solukkoa, jota syntyy kaikilla ihotyypeillä päivittäin. Nimenomaan ikääntynyt kuiva iho tuottaa eniten kuollutta solukkoa ja uutta solukkoa ei synny ellei vanhaa kuorita pois.
      Tuosta jääkylmästä vesipesusta varoittelen, että se aiheutttaa tosi voimakkaan lämmönvaihtelun, joka tekee couperosaa. Suosittelisin, että kasvot pestään aina ihon lämpöisellä vedellä.
      En oikein usko, että ihon oma tali olisi mikään tehokas suoja pakkasta vastaan. Jäätymistä vastaan paras on posketkin peittävä kommandopipo.


      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi00:16

    Palaan vielä tuohon hiirihelvettiblogiin mikä oli viime viikolla keskusteluissa. Hämmästälen, että ilmeisesti lukijat uskoo kirjoittajaksi tämän kosmetologin. Kyllä teksteistä ja sanaleikeistä näkee, että kirjoittaja on ammattilainen. Näissä kirjoituksisahan kosmetologi on usein viitannut käyttävänsä maksullista nettiapuria ja ilmeisesti hän on kirjoitusten takana. Eihän kukaan edes todella tiedä onko tällä kosmetologilla edes kissoja. Ihmettelisin myös millä ajalla hän ne kirjoittaisi, kun valittelee kiireitä työpäiviä. Ehkä hän kuvittelee tekevänsä jotain henkilöbrändiä tällä tavoin, mutta epäonnistuu surkeasti.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi14:28

    Mikä ihmisiä oikein vaivaa?? Eikö jokaisella ihmisellä ole muutakin, kuin työminä. Ilmeisesti joillakin on vaan tarve mollata toista ihmistä ja taitaa kaiken takana olla kateus.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi18:35

    Sitä minäkin ihmettelen. Ei näitä kumpaakaan blogia ole pakko lukea. Perusta vaikka oma!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi19:36

    Kertoisitko mitä hyötyä kauneushoitola saa siitä, että kosmetologi valehtelisi vuosikymmenet kissojensa olemassa olon? Olisi mielenkiintoista tietää millainen brändi mielestäsi kosmetologille syntyy, kun hänellä on huumorintajua, kirjoitustaitoa ja eläinrakkautta?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi19:55

    Anonyymi kirjoittaa:

    "Palaan vielä tuohon hiirihelvettiblogiin mikä oli viime viikolla keskusteluissa. Hämmästälen, että ilmeisesti lukijat uskoo kirjoittajaksi tämän kosmetologin. Kyllä teksteistä ja sanaleikeistä näkee, että kirjoittaja on ammattilainen. Näissä kirjoituksisahan kosmetologi on usein viitannut käyttävänsä maksullista nettiapuria ja ilmeisesti hän on kirjoitusten takana. Eihän kukaan edes todella tiedä onko tällä kosmetologilla edes kissoja. Ihmettelisin myös millä ajalla hän ne kirjoittaisi, kun valittelee kiireitä työpäiviä. Ehkä hän kuvittelee tekevänsä jotain henkilöbrändiä tällä tavoin, mutta epäonnistuu surkeasti."

    Niin, pitääpä miettiä, onko edes koko kauneushoitolaa olemassa? Entä Inkeriä? Kun suljet silmäsi, tätä blogiakaan ei ehkä ole olemassa. Eikä hiirihelvettiäkään.


    Just joo.

    "Maksullinen nettiapuri" lienee sen sortin maksullinen ammattilainen, joka toteuttaa alustat teknisesti. Kenenkään pienyrittäjän rahat ja aika eivät riittäisi ulkoistettujen blogikirjoitusten kustantamiseen.

    Mitä järkeä tilatuissa teksteissä sitä paitsi olisi?

    Inkeri, terveisiä kissoillesi ja vanhempiesi kissoille.


    Leena

    VastaaPoista
  8. Anonyymi21:17

    Olen uusi hämeenlinnalainen ja lukenut tätä blogia vasta tänä vuonna. Googletin " hämeenlinnan paras kosmetologi" ja päädyin heti sivuillesi. Sen jälkeen olenkin lukenut juttusi pari kertaa viikossa.

    Hyvä, että olet alkanut suodattamaan kommentteja. Luin näin jälkikäteen viime vuoden juttuja ja huomaa kyllä, että joku kommentoija kuluttaa aikaansa netissä ja tivaa kaikkea turhaa. Hän ei kuitenkaan kyennyt keskusteluun asioista. Niitä ei todellakaan halua lukea päivästä toiseen. Samoin on laita näiden kissablogin vihaajien kanssa. Vastaa heille mitä hyvänsä naputus, vasn jatkuu.

    Varaan itselleni hoitoajan heti, kun muuttotouhut rauhoittuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...