Siirry pääsisältöön

Vastauksia usein tehtyihin kysymyksiin

On joitakin kysymyksiä mitkä tulee vastaan aina uudestaan ja uudestaan. Asiakkaiden on vaikea joku asia omaksua, tai voi olla, että itse jätän aina saman asian kertomatta. Tein tähän lyhyen lista yleisimmistä kysymyksistä.

1. Pitääkö meikki pestä pois ennen, kuin käyttää Daily Microfoliant kuorintaa?
   - Kyllä pitää. Daily Microfoliant ei ole pesuaine ja se ei liuota meikkiä ja likaa pois iholta. Iho pestään ensin puhdistusaineilla ja vasta sitten tehdään kuorinta.

2. Missä välissä hoitosuihkeita käytetään?
   - Hoitosuihke korvaa kasvoveden ja niitä käytetään puhdistuksen jälkeen. Ensin puhdistetaan iho ja kuivataan pyyhkeeseen ja sen jälkeen sumutetaan hoitosuihke.

3. Eikö hoitosuihketta mene silmiin, kun sitä suihkutetaan suoraan kasvoille?
   - Silmät pitää sulkea, kun suihkaisee hoitosuihkeen iholle. Se ei ole mitenkään vaarallista silmille, mutta saattaa kirvellä osuessaan silmiin.

4. Jos käyttää suojakerrointa 50, niin ruskettuuko iho ollenkaan?
    -Ei rusketu ja juuri siihen pyritäänkin. Ihon ruskettuminen kertoo säteilyvauriosta ja ne pyritään ennalta ehkäisemään korkeilla suojakertoimilla. Ei ole mahdollista ruskettua ja samalla suojautua ihoa vaurioittavalta uv-säteilyltä.

5. Miten tunnistaa uv-säteilyn aiheuttaman soluvaurion?
    -Asiakkaan on hyvin vaikeaa tunnistaa niitä ainakin alkuvaiheessa. Se vaatii pitkän kokemuksen ihon käsittelystä. Aurinkokeratoosiläiskissä ihon päällimmäiset solukerrokset puuttuu, iho punoittaa ja hilseilee.

6. Vahingoittaako kuorinta ihoa?
    - Oikein valittu kuorinta-aine ei missään tapauksessa vahingoita ihoa, vaan on tärkeä osa hyvää ihonhoitoa. 

Kommentit

  1. Anonyymi17:12

    Kiitos tästä listasta. Melkein kaikki oli minuakin mietityttäneitä juttuja. Ainoastaan tuo kuorinnan merkitys on jo iskostunut aivoihin, kun omakin kokemus osoittaa miten tärkeää se on.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22:37

    Hämmästelen aina, että ihmisille pitää sanoa silmien sulkemisesta hoitosuihkeen sumuttamisen aikana. Siitä on ollut juttua jossain aiemminkin ja en ymmärrä, että kaikki pitää neuvoa kädestä pitäen. Ei tietenkään saa mitään suihkutella silmiin. Ihan, kuin jenkeissä kielletään ettei kissaa saa laittaa mikroon. Hiukan oman järjenkäyttöä, please.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10:09

    Tämä liittyy kohtaan 4. Ostin tuon 50 suojakertoimella olevan aurinkosuojan ja käytin sitä ohjeiden mukaisesti lomamatkallani säännöllisesti lisäten ja en mitenkään ottanut aurinkoa. Siitä huolimatta muistutan ruskeaa kahvipapua joten vahinkoa tuli minun iholleni. Meille ihan herkimmille ei tuo 50 suojakerroinkaan riitä.

    Päivi

    VastaaPoista
  4. Ilmeisesti uv-säteily on ollut tosi voimakasta, kun se heijastuu vielä nurmikosta ja hiekastakin eikä tule pelkästään taivaalta. Mitään täydellistä blokkia ei aurinkosuojilla saada aikaa. Viidenkympin suoja estää kyllä palamisen täysin ja se on kaikista pahinta ihon kannalta.
    Rusketuksen vahingoittava vaikutus ei ihan kaikissa tapauksissa päde. Sinulla ja muilla vakioasiakkaillamme ihon on niin hyvässä kunnossa ja kotihoito niin tehokasta, että uv-säteilyn haittavaikutuksen kompensoituu sillä. Myöskään uv-säteilyn aiheuttama ihosyöpäriski on vähäinen yli kaksikymppisinä ja kunhan ihoa ei polta. Silloin, jos näkyvissä olisi jo jotain aurinkokeratoosia yms.uv-säteily voisi sitä pahentaa. Sinulla on kuitenkin täysin terve iho eikä pigmenttiläiskätaipumusta ole ollut.
    Hyvällä hoidolla pystytään säteilyn ihoa vanhentava vaikutus välttämään joten voit iloita hyvästä ihon väristä ihan reilusti. Esimerkiksi tuo käyttämäsi Overnight Retinol Serum on paras tuote korjaamaan säteilyhaittoja.
    Ilmeisesti lomasää myös suosi, koska aurinkoakin löytyi ja se on kiva.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...