Luin juuri Simo Muirin kirjan Ei enää kirjeitä Puolasta, joka kertoo Blaugrundin suvun tarinan sodan aikana Suomessa ja Puolassa. Keväällä luin Rene Nybergin kirjan Viimeinen juna Moskovaan jonka aihe oli saman tyylinen. Rene Nyberg kirjoitti oman sukunsa vaiheista Suomessa Latviassa. Nämä suvut olivat juutalaisia ja osa suvun jäsenistä asui Suomessa.
Sotahistoria harrastukseni sivuaa juutalaisuutta, koska toisesta maailmansodasta ei voi puhua ilman juutalaisvainoja. Tuo kirja Ei enää kirjeitä Puolasta avasi silmäni näkemään ettei suomenjuutalaisten asema ollut mitenkään avoinen jatkosodan aikana. Totuus on alkanut tulla ilmi, kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet. Suomenjuutalaisia on 1200 henkeä ja 40-luvulla määrä oli lähes sama. Kysymys on hyvin pienestä kansanryhmästä joka oli jo jatkosodan aikoihin integroitunut Suomeen hyvin. Suurin osa juutalaisista tuli Suomeen tsaarin vallan aikana 1880-luvun tienoilla ja siitä lähtien he asuivat täällä. Osa juutalaisista tuli vasta Venäjän vallankumouksen aikana ja heillä osa sukua jäi Neuvostoliittoon ja osa pakeni muualle Eurooppaan. Siksi juutalaisperheet olivat hyvin kansainvälisiä, koska he pitivät yhteyttä moniin maihin sukulaistensa kautta.
Tästä kirjan kertomasta Blaugrundin suvusta tuli aluksi Suomeen nuori mies Benjamin Blaugrund, joka avioitui Vera nimisen suomenruotsalaisen juutalaistytön kanssa ja se tapahtui 1920-luvulla. Benjaminilta jäi Puolaan äiti ja useita sisaruksia. Ennen sotaa kyläily ja yhteydenpito oli tiivistä ja Benjaminin ja Veran lapset olivat vielä kesällä 1939 käymässä isänsä perheen luona Varsovassa ja Lodzissa. Onneksi isä Benjamin seurasi tarkkaan maailman politiikkaa ja pyysi lapsensa kotiin kesken matkan. Sittenhän 1.9-39 Saksa hyökkäsi Puolaan ja valloitti sen pikaisesti. Kaupungeissa laitettiin heti toimeen juutalaislait ja heidät ajettiin ghettoihin kurjiin oloihin. Benjamin Blaugrund oli kangaskauppias niin, kuin moni muukin suomen juutalainen. Hän piti erittäin tiivistä kirjeyhteyttä Puolaan ja lähetti perheelleen paketteja, jotka auttoivat heitä selviytymään ensimmäisistä miehitysvuosista. Benjamin viiden sisaruksen perheistä katosi ihmisiä ensin yksitellen keskitysleireille. Sitten vuonna 1943 lakkasi kirjeet Puolasta kokonaan. Lopuksi koko suku oli siirretty eri keskitysleireille ja sieltä selvisi elävänä, vain Benjaminin veli, joka muutti Suomeen sodan jälkeen.
Saman aikaisesti Suomessa oli juutalaismiehet rintamalla sekä talvisodassa, että jatkosodassa. Juutalaisnaiset auttoivat sotaponnisteluissa samanlailla, kuin kantasuomalaisetkin. Kaikkiaan juutalaisia oli sodassa n. 130 ja heistä kaatui 23. Olen viime aikoina vasta lukenut tutkimuksia missä kartoitetaan Suomen antiseminismiä sodan aikana. Vielä 2000-luvun alussa sellaisen olemassa olo kiellettiin lähes täysin. En myöskään ollut ajatellut sitä miten outoa muiden maiden juutalaisista oli, että suomenjuutalaiset taistelivat samalla puolella saksalaisten kanssa. Juutalaislääkärit auttoivat samanlailla saksalaisia, kuin suomalaisiakin. Tätä ei ole suopeasti katsottu ja Israelin veteraanijuhlissa 1900-luvun lopulla suomalaiset sai hyvin kylmän vastaanoton. Heitä pidettiin pettureina, jotka sotivat yhdessä juutalaisten vihollisen kanssa, vaikka he itse näkivät sotivansa isänmaansa puolesta.
Suomenjuutalaisten asema oli erityisen vaikea, koska Suomessa oli niin paljon saksalaisia jatkosodan aikana. Juutalaiset välttelivät heidän kohtaamistaan ja he myös pelkäsivät suostuuko Suomen päättäjät luovuttamaan juutalaisensa Saksaan. Suomessa oli myös noin 200 itävaltalaista juutalaispakolaista, jotka tulivat Suomeen ennen jatkosotaa. Ensiksi he asuivat Lammilla ja Hauholla, mutta sodan keskivaiheilla heidän kohtelu kiristyi ja heitä käytettiin erittäin raskaissa töissä Pohjois-Suomessa. Suomesta luovutettiin kahdeksan pakolaista Saksaan ja heistä selvisi vain yksi hengissä sodan loppuun. Sodan loppupuolella suomenjuutalainen seurakunta alkoi järjestelemään pakotietä Ruotsiin, jos tilanne muuttuisi niin pahaksi. Tämä on asia mikä on nyt vasta viime vuosina noussut esiin. Suomenjuutalaiset ovat itse peitelleet kaikki ikävät asiat sodan aikana pysyäkseen hyvissä väleissä kantaväestön kanssa. Vasta nyt, kun kaikki sen aikakaudet ihmiset ovat kuolleet tutkijat löytävät arkistoista uusia asioita. Odotan mielenkiinnolla mitä niistä vielä löytyykään.
Näyttää siltä, että 1930-40-luvun juutalaisvihan aikoina suomalaisten suhde omiin juutalaisiin ei ole ollenkaan niin siloiteltu mitä jälkipolville on annettu ymmärtää. Suomihan luovutti kaikki juutalaiset Neuvostoliiton sotavangit saksalaisille, vaikka oletettavasti tiedossa oli mitä heille tapahtui. Nythän taas antiseminismi nostaa päätään ja uusnatsit uhoavat juutalaisvihaa. Suomenjuutalaisten seurakunta on pyytänyt poliiseilta lisäturvaa, mutta siihen ei löydy varoja. Suomi on ainoa pohjoismaa joka ei suojele omia juutalaisiaan. Euroopassahan on ollut jo useampia terrori-iskuja juutalaiskohteisiin ja Suomessakin synagooga ja juutalaiskoulu joutuu yhtenään ilkivallan uhriksi. Toivottavasti tähän herätään ajoissa ettei toisen maailmansodan tapahtumat toistu.
Sotahistoria harrastukseni sivuaa juutalaisuutta, koska toisesta maailmansodasta ei voi puhua ilman juutalaisvainoja. Tuo kirja Ei enää kirjeitä Puolasta avasi silmäni näkemään ettei suomenjuutalaisten asema ollut mitenkään avoinen jatkosodan aikana. Totuus on alkanut tulla ilmi, kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet. Suomenjuutalaisia on 1200 henkeä ja 40-luvulla määrä oli lähes sama. Kysymys on hyvin pienestä kansanryhmästä joka oli jo jatkosodan aikoihin integroitunut Suomeen hyvin. Suurin osa juutalaisista tuli Suomeen tsaarin vallan aikana 1880-luvun tienoilla ja siitä lähtien he asuivat täällä. Osa juutalaisista tuli vasta Venäjän vallankumouksen aikana ja heillä osa sukua jäi Neuvostoliittoon ja osa pakeni muualle Eurooppaan. Siksi juutalaisperheet olivat hyvin kansainvälisiä, koska he pitivät yhteyttä moniin maihin sukulaistensa kautta.
Tästä kirjan kertomasta Blaugrundin suvusta tuli aluksi Suomeen nuori mies Benjamin Blaugrund, joka avioitui Vera nimisen suomenruotsalaisen juutalaistytön kanssa ja se tapahtui 1920-luvulla. Benjaminilta jäi Puolaan äiti ja useita sisaruksia. Ennen sotaa kyläily ja yhteydenpito oli tiivistä ja Benjaminin ja Veran lapset olivat vielä kesällä 1939 käymässä isänsä perheen luona Varsovassa ja Lodzissa. Onneksi isä Benjamin seurasi tarkkaan maailman politiikkaa ja pyysi lapsensa kotiin kesken matkan. Sittenhän 1.9-39 Saksa hyökkäsi Puolaan ja valloitti sen pikaisesti. Kaupungeissa laitettiin heti toimeen juutalaislait ja heidät ajettiin ghettoihin kurjiin oloihin. Benjamin Blaugrund oli kangaskauppias niin, kuin moni muukin suomen juutalainen. Hän piti erittäin tiivistä kirjeyhteyttä Puolaan ja lähetti perheelleen paketteja, jotka auttoivat heitä selviytymään ensimmäisistä miehitysvuosista. Benjamin viiden sisaruksen perheistä katosi ihmisiä ensin yksitellen keskitysleireille. Sitten vuonna 1943 lakkasi kirjeet Puolasta kokonaan. Lopuksi koko suku oli siirretty eri keskitysleireille ja sieltä selvisi elävänä, vain Benjaminin veli, joka muutti Suomeen sodan jälkeen.
Saman aikaisesti Suomessa oli juutalaismiehet rintamalla sekä talvisodassa, että jatkosodassa. Juutalaisnaiset auttoivat sotaponnisteluissa samanlailla, kuin kantasuomalaisetkin. Kaikkiaan juutalaisia oli sodassa n. 130 ja heistä kaatui 23. Olen viime aikoina vasta lukenut tutkimuksia missä kartoitetaan Suomen antiseminismiä sodan aikana. Vielä 2000-luvun alussa sellaisen olemassa olo kiellettiin lähes täysin. En myöskään ollut ajatellut sitä miten outoa muiden maiden juutalaisista oli, että suomenjuutalaiset taistelivat samalla puolella saksalaisten kanssa. Juutalaislääkärit auttoivat samanlailla saksalaisia, kuin suomalaisiakin. Tätä ei ole suopeasti katsottu ja Israelin veteraanijuhlissa 1900-luvun lopulla suomalaiset sai hyvin kylmän vastaanoton. Heitä pidettiin pettureina, jotka sotivat yhdessä juutalaisten vihollisen kanssa, vaikka he itse näkivät sotivansa isänmaansa puolesta.
Suomenjuutalaisten asema oli erityisen vaikea, koska Suomessa oli niin paljon saksalaisia jatkosodan aikana. Juutalaiset välttelivät heidän kohtaamistaan ja he myös pelkäsivät suostuuko Suomen päättäjät luovuttamaan juutalaisensa Saksaan. Suomessa oli myös noin 200 itävaltalaista juutalaispakolaista, jotka tulivat Suomeen ennen jatkosotaa. Ensiksi he asuivat Lammilla ja Hauholla, mutta sodan keskivaiheilla heidän kohtelu kiristyi ja heitä käytettiin erittäin raskaissa töissä Pohjois-Suomessa. Suomesta luovutettiin kahdeksan pakolaista Saksaan ja heistä selvisi vain yksi hengissä sodan loppuun. Sodan loppupuolella suomenjuutalainen seurakunta alkoi järjestelemään pakotietä Ruotsiin, jos tilanne muuttuisi niin pahaksi. Tämä on asia mikä on nyt vasta viime vuosina noussut esiin. Suomenjuutalaiset ovat itse peitelleet kaikki ikävät asiat sodan aikana pysyäkseen hyvissä väleissä kantaväestön kanssa. Vasta nyt, kun kaikki sen aikakaudet ihmiset ovat kuolleet tutkijat löytävät arkistoista uusia asioita. Odotan mielenkiinnolla mitä niistä vielä löytyykään.
Näyttää siltä, että 1930-40-luvun juutalaisvihan aikoina suomalaisten suhde omiin juutalaisiin ei ole ollenkaan niin siloiteltu mitä jälkipolville on annettu ymmärtää. Suomihan luovutti kaikki juutalaiset Neuvostoliiton sotavangit saksalaisille, vaikka oletettavasti tiedossa oli mitä heille tapahtui. Nythän taas antiseminismi nostaa päätään ja uusnatsit uhoavat juutalaisvihaa. Suomenjuutalaisten seurakunta on pyytänyt poliiseilta lisäturvaa, mutta siihen ei löydy varoja. Suomi on ainoa pohjoismaa joka ei suojele omia juutalaisiaan. Euroopassahan on ollut jo useampia terrori-iskuja juutalaiskohteisiin ja Suomessakin synagooga ja juutalaiskoulu joutuu yhtenään ilkivallan uhriksi. Toivottavasti tähän herätään ajoissa ettei toisen maailmansodan tapahtumat toistu.
Tapasin juuri työni kautta juutalaistaustasen perheen naapurimaastamme. He ovat saaneet pakolaisstatuksen uskonnollisen vainon takia...tarinat joita kertoivat ovat tosi rankkoja.
VastaaPoistaMinun on hyvin vaikea ymmärtää tätä juutalaisvihaa Suomessa jossa he ovat asuneet iät ja ajat. Ymmärtääkseni nuo uusnatsit ovat pieni ihmisryhmä joiden takia Helsingissä oleva juutalaisten koulu ja synagoogat tarvitsevat lisävartiointia ja metallinpaljastimet portille. Tämä kehitys on ollut muualla Euroopassa näkyvissä jo pidempään. Käyn aina juutalaismuseossa matkustan missä tahansa, jos sellainen on kaupungissa. Vuosi vuodelta niiden vartija määrä lisääntyy. Berliinissä on samanlainen turvatarkastus, kuin lentokentällä ja Wienissä vielä tiukempi.
VastaaPoistaIhmettelimme Marin kanssa kovasti erään venäläissyntyisen kosmetologin asennetta. Tapaamme häntä aina Dermalogican maailmankongresseissa ja hän tulee meitä tapaamaan, koska puhuu suomea aika hyvin. Hän asui Suomessa ennen muuttoaan Englantiin. Me olemme saman ikäiset ja hän lähti Venäjältä jo 1980-luvulla, kun maa oli vielä Neuvostoliitto. Viimeksi tavatessamme kyselin hänen lapsuudestaan ja kouluajoista Neuvostoliitossa ja kysyin myös oliko heidän koulussaan muita kansallisuuksia. Hän vastasi ettei ollut muuta, kuin ne juutalaiset. Hän suorastaan sylkäisi sanan ulos ja osoitti vihaa ja inhoaan koko ruumiillaan. Olimme suorastaan järkyttyneitä Marin kanssa, koska tuo rouva on äärettömän ystävällinen ja herttainen. Viha oli niin voimakasta etten ollut sellaista koskaan nähnyt. Voin uskoa ettei sellaisesta vihasta voi hyvää seurata.
Inkeri
Oletko koskaan ajatellut, että kannattaako mielipiteitään ja poliittista suuntaansa kertoa näin suuresti? Nykyisin voi joutua jonkun ääriryhmän silmätikuksi vähemmästäkin. Jotkut asiakkaatkin voi ärtyä politiikan sekoittamisesta työhösi. Ei kaikki kannata sinun puoluettasi:)
VastaaPoistaKiitos huolenpidostasi. En pelkää mitään ääriryhmiä tai muita sellaisia. Suomessa on sananvapaus mikä on hieno asia. Tuskin kukaan ääriryhmiin kuuluva kiinnittää huomiota keski-iän ylittäneen kosmetologin kirjoituksiin nämä saattaa olla tosi tylsiä juttuja heidän mielestään.
PoistaTuo politiikka päätelmäsi on erittäin mielenkiintoinen. Minkä puolueen jäseneksi minut määrittelet? En ole koskaan ollut kiinnostunut puoluepolitiikasta ja olenkin elämäni varrella vaaleissa äänestänyt melkein kaikkia puolueita jonkun hyvän tyypin takia. Olisi kiva kuulla minkälaisen politiikan kannattajana minua pidät? Itse en ole huomannut puhuneeni politiikkaa asiakkaiden kanssa, mutta jos kerran niin sanot, niin kai se niin on.
Inkeri
Ai siis mitä puoluetta? Mulle on jäänyt Inkerin puoluekanta epäselväksi. Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia hän tuntuu kannattavan ainakin, ja toivottavasti myös asiakkaille sopii se. Inkeri tuntuu olevan joskus myös ihmeissään siitä mitä maailmassa tapahtuu, ja koska on ihmiskunnan pahasta historiasta hyvinkin paljon selvillä, niin on myös huolissaan siitä, että eikö historiasta opita mitään (näin ainakin tulkitsen). Minun mielestäni se on viisauden merkki ja omassa blogissaan jos hän haluaa näitä asioita tuoda julki niin se lienee sallittua? Itse olen asiakas ja saanut näistä historiatietoiskuista ja myös osittain päivän politiikkaa sivuavista jutuista paljonkin uutta tietoa. Se on hauskaa, kun välillä ihonhoitojuttujen keskellä onkin yllärijuttu jostain ihan muusta.
VastaaPoistaMinulle on hyvin tärkeää ihmisoikeudet, demokratia ja tasa-arvo. Samoin rauhan eteen teen kaikkeni. Tietysti se on aivan pisara meressä mitä kirjoitukseni vaikuttaa, mutta teen edes sen verran.
VastaaPoistaOtan myös mielelläni kantaa asioihin ja tämän päivän uutisiin ja historiasta tuppaan luennoimaan liikaakin. Nyt olen ihan tuohduksissani tästä suurlähettiläs Viinasesta, sitten Maarit Tyrkön kirja ärsyttää ja se on jo puolessa välissä. Tasa-arvokirja Tasan!sai minut myös ärsyyntymään ja Turkin ihmisoikeudet huolestuttaa eli näistä jutuista saatte kohta lukea.
Inkeri