keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Flunssa aiheuttaa finnejä ja ihon kuivumista

Viimeisen parin viikon aikana on Hämeenlinnan seudulla ollut selvästi flunssaepidemia. Ehkä niin on muuallakin, koska blogin tilastojen mukaan googlessa kysellään paljon flunssan vaikutuksista ihoon. Itse flunssataudilla ei ole ihovaikutuksia, vaan ne ovat sivuilmiöitä jotka johtuvat monista tekijöistä. Lähes kaikilla ihotyypeillä flunssa suistaa ihon pois tasapainosta ja tulee erilaisia iho-ongelmia.

Jo pelkästään se, että 3-4 päivää menee ettei jaksa tehdä iholle yhtään mitään aiheuttaa ongelmia. Kuumeen ja lääkkeiden mukanaan tuoma hikoilu haihduttaa iholta kosteutta ja ihosta ehtii muutamassa päivässä tulla hilseilevän kuiva. Ilmeisesti myös flunssavirukset heikentävät ihon omaa vastustuskykyä ja tulehdusta aiheuttavat bakteerit pääsee villiintymään ja finnejä syntyy enemmän, kuin muulloin. Jos flunssaan saa jotain lääkärin määräämää lääkitystä ne lähes aina sekoittaa ihon tasapainon ja ihotyypistä riippuen riehaantuvat joko finnit, tai kuivuus alkaa vaivata. Huomioikaa myös näin syysloman aikaan, että suurin osa antibiooteista reagoi aurinkoon ja etelänreissulla voi tulla ikävä yllätys ellei tästä ole lääkäri, tai apteekki varoittanut.

Nopein tapa saada iho flunssan jälkeen kuntoon on kasvohoito. Kasvohoito palauttaa nopeasti ihon normaalin tasapainon ja samalla saa kotihoito-ohjeet tilanteeseen. Ellei mahdollisuutta ole tulla kasvohoitoon, niin sitten kotikasvohoito kuorinnan ja naamion avulla pelastaa tilanteen. Multivitamin Thermofoliant (82€) kuorinta auttaa heti oli kyse sitten kuivuudesta, tai näpyistä ja finneistä. Oikein hankalassa tilanteessa voi tehdä kolmen kerran kuurin eli kolmena päivänä peräkkäin Multivitamin Thermofoliant kuorinnan. Kuorinnan jälkeen laitetaan naamio ja Multivitamin Power Recovery Masquen NYT 55€ (69€)  lempinimikin on " ambulanssi tuubissa". Se on nopea apu oli ihon ongelma mikä hyvänsä. Multivitamin Power Recovery Masque on myös helppo käyttää, koska sen voi jättää yöksi vaikuttamaan.

Uutuusnaamio Charcoal Resque Masque (69€)on todella tehokas ja tarpeellinen lisäys Dermalogican tuotevalikoimaan. Sen sisältämä lääkehiili parantaa nopeasti finnit ja näppylät. Charcoal Resque Masque on nimenomaan tarkoitettu stressin aiheuttamiin iho-ongelmiin ja mitä muuta tuo flunssa on, kuin stressaava poikkeustilanne elimistölle ja ihon hoidolle. Ensin käytetään tuo Multivitamin Thermofoliant kuorinta ja sen jälkeen Charcoal Resque Masque. Charcoal Masquen vaikutusajan kanssa kannattaa olla tarkka, koska jos sitä pitää yli kymmenen minuuttia se kuivahtaa sen verran, että pois peseminen on hankalampaa. Vaikutusajaksi riittää 5-7 minuuttia ja sen jälkeen laitetaan ihotyypin mukaiset hoitotuotteet. Flunssan jälkeen suosittelen jotain ihotyypin mukaista tehotippakuuria, joka korjaa aiheutuneita vahinkoja. Aivan kaikille varma hoito on Skin Hydrating Booster (94€), joka on superkosteuttaja jokaiselle iholle.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi19:39

    Voiko tuon Redness relief primerin tosiaan sekoittaa toiseen voiteeseen vai voiko se vaikuttaa aurinkosuoja-aineisiin heikentävästi?
    Itse koin että primeri kuivatti aivan liikaa ihoani ja siksi se nyt kaapissa möllöttää. Onko mitään niksejä?

    VastaaPoista
  2. Silloin, jos Redness Relief Primer sk 20 on tarkoitus käyttää aurinkosuojana sitä ei kannata sekoittaa toiseen voiteeseen. Toisaalta tuo suojakerroin 20 ei ole suuren suuri, joten en suosittele sitä ainoaksi aurinkosuojaksi voimakkaassa auringossa.
    Redness Relief Primer sk 20 ei ole vaikutukseltaan kuivattava, mutta ilmeisesti sen kosteuttavuus ei ole sinulle riittävä.
    Aina, kun tulee kokemus ettei voi jotain tuotetta käyttää olisi parasta puhua asiasta tuotteen myyjän kanssa. Silloin pystyy parhaiten selvittämään mikä on pielessä. Redness Relief on aivan loistava tuote couperosaiholle ja on tosi harmi, että se jää käyttämättä. Tässä vaiheessa talvea suurin osa tarvitsee jonkun lisäkosteuttajan Rednes Reliefin lisäksi. Neuvoisin kokeilemaan Skin Hydrating Boosteria, tai Ultra Calming Serum Concentratea.

    Inkeri

    VastaaPoista