Kirjoittelen nyt enemmän Dermatude-kasvohoidosta, kun se on uusi hoito meillä. Kuitenkin Nanoliftiä tehdään ihan yhtä paljon kuin ennenkin, koska se on niin loistavan monipuolinen kasvohoito. Dermatude taas on ryppyihin ja ihon vanhenemismuutoksiin todella hyvä hoitomenetelmä.
Tyypillinen asiakas on 45-70-vuotias
Kerron nyt Dermatude-kasvohoidon vaikutuksista kuvitteelliselle asiakkaalle jonka iho-ongelmat ovat hyvin tyypillisiä ja tapauksella on monta vastinetta oikeassa elämässä. Nimitetään nyt tätä mielikuvitusasiakasta, vaikka Pirkoksi. Pirkko ei ollut koskaan aikaisemmin ollut meidän asiakkaana, mutta hän oli hoitanut ihoaan aina hyvin. Iältään hän oli hiukan yli kuudenkympin ja juuri jäänyt työelämästä pois. Hän oli ollut pitkiä aikoja matkaoppaana Thaimaassa ja muualla Aasiassa ja vielä 80-luvulla rusketus oli tärkeä asia. Pirkon iho oli selvästi uurteisempi kuin yleensä hänen ikäisellään johtuen auringosta ja tupakoinnista. Onneksi iholla ei ollut mitään solumuutoksia näkyvissä mitä pidän suorastaan ihmeenä niin voimakkaan aurinkoaltistuksen jälkeen. Pahimmat auringonottovuodet olivat hänellä 20-45-vuotiaana ja sen jäljethän näkyvät vasta nyt. Hänellä oli ollut myös tulehduksellinen acne teini-ikäisenä ja sen aiheuttamat arpeutumat olivat näkyviä. Ihon kuollutsolukkokerros oli selvästi hyvin paksu ja kovettunut, mutta sen alla oleva iho oli ohutta niin kuin hänen ikäisellään yleensäkin. Verisuonet olivat voimakkaasti näkyvissä tupakoinnin takia ja iho väri oli muutenkin samean ruskehtava. Onneksi hän oli kosteuttanut ja hoitanut ihoaan hyvin joten siinä ei ollut mitään kuivuutta eikä kireyttä. Onni oli myös ettei ihossa ollut solumuutoksia joita pitäisi vältellä ja mieluummin hoitaa ne ensin lääkärin avulla pois.
Syy ryppyihin on auringossa
Seurasin suurella mielenkiinnolla hoitosarjan edistymistä ja olin hyvin tyytyväinen hoitovastineeseen ja niin oli asiakaskin. Teimme neljän kerran sarjan tiuhaan eli kerran viikossa, koska tuloksia haluttiin nopeasti ja tiivis sarja on tehokkaampi kuin liian pitkät välit. Jo yhden hoitokerran jälkeen iho oli pehmeämpi ja tasaisemman värinen. Kolmen hoitokerran jälkeen tulos oli jo todella näkyvä. Kotihoitona Pirkolla oli iS Clinicalin Youth Serum (175€) ja Youth Intensive Creme (227€) jotka ovat parhaat mahdolliset tuotteet kotihoidossa. Neljän hoitokerran jälkeen tulos oli odottamattoman hyvä. Voimakkaat syvät rypyt pehmeni näkyvästi ja ihon kiinteys myös palautui jonkin verran. Vanhat acnearvet pehmenivät ja pienenivät hämmästyttävän hyvin. Tämä suuri vaikutus vanhoihin acnearpiin on minulle aina hämmästyksen aihe, koska tulos on niin näkyvä. Muutokset ihon värissä ovat aina hämmästyttävät, koska uv-säteily aiheuttaa niin paljon kirjavuutta yli nelikymppisille. Dermatude-kasvohoito tasoittaa ja heleyttää ihoa näkyvästi ja kirjavuus vähenee todella paljon. Suurin osa asiakkaista pitää kasvojaan ruskettuneena mikä on minun mielestäni kirjavuutta, koska yli nelikymppisille harvoin tulee tasainen rusketus kasvoille. Kokonaisuutena tulos oli erinomainen ja Pirkko oli erittäin tyytyväinen. Siitä innostuneena myös hänen sisarensa halusi tuon Dermatude-hoitosarjan. En halua, että asiakkaat odottaisivat etukäteen mitään totaalista ihmettä hoidosta, koska se voi tuoda pettymyksen. Minun näkökulmasta Dermatude-kasvohoito on ihme, koska en olisi uskonut näin suurten muutosten olevan edes mahdollista. Dermatude ei muuta ulkonäköä. Nenä ei pienene eikä silmät suurene vaan muutos tapahtuu pelkästään iholla. Voisi oikeastaan sanoa, että mitä ryppyisempi ja huonokuntoisempi iho on sitä paremmat tulokset Dermatudella saadaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti