Pyydän anteeksi, kun emme ole pystyneet palvelemaan verkkokauppa-asiakkaitamme niin hyvin kuin haluaisimme. Meidän työtilanne oli niin ruuhkautunut viimeiset kolme viikkoa, että tilausten lähettäminen venyi.
Pimeän kaupan ilta väärässä kohtaa?
Ruuhkautuminen alkoi jo ennen Pimeän Kaupan iltaa, kun tapahtuman järjestelyt tuo lisätöitä. Onneksi olemme tehneet tapahtuman niin moneen kertaan, että asiat sujuu jo rutiinilla. Siitä huolimatta hoidettavia asioita on aikamoinen määrä liittyen Pimeän Kaupan iltaan. Ihmettelimme Marin kanssa tuon Pimeän Kaupan illan ajankohtaa mikä oli meidän kannalta erittäin huono. Koulujen hiihtolomat alkoi juuri silloin ja moni vakioasiakas oli jo lomamatkalla eikä päässyt käymään hoitolassa. Tämän vuoksi meille tuli tavallista enemmän sähköpostitilauksia. Kaupunkikeskusta ry on alunperin suunnitellut, että Pimeän Kaupan ilta järjestettäisiin palkkapäivien läheisyyteen ja siksi tuo 22.2 oli outo valinta. Edellinen perjantai olisi ollut 15.2 eli palkkapäivä enkä ymmärrä miksi sitä ei valittu tapahtumaillaksi. Koulujen lomaviikot ovat aina meillä hyvin varattuja ja todella kiireisiä ilman mitään ylimääräistä tapahtumaakin. Marihan on perinteisesti perheensä kanssa myös lomalla ja minä olen yksin työssä. Keskityin täysin hoitotyöhön, koska siitä pidän aina huolen ettei kiire saa näkyä tai tuntua kasvohoidoissa. Rästiin jäikin verkkokauppatilaukset ja valitettavasti muutama puhelukin meni ohitse. Meidän puhelinvastaajassa on viesti, että ellemme ehdi vastaamaan voi meille lähettää tekstiviestiä tai sähköpostia. Ne pystytään hoitamaan hyvinkin pienessä hetkessä.
Täply näyttää mallia miten pitää laiskotella.
Otamme opiksi
Tein myös lisätilauksia sekä Dermalogicalle ja iS Clinicalille, koska useampi tuote loppui monien verkkokauppatilausten vuoksi. Osoittautui, että hiihtolomaviikko ruuhkautti heidänkin lähettämön ja myös joitakin tuotteita oli maahantuojaltakin loppu. Saamme kaikki tuotteet hyllyihin tänään tiistaina ja postitamme tuotetilaukset heti. Myös tuo viime viikon Tähtitarjous Ultra Calming Serum Concentrate ehti loppumaan perjantaina ja lisäerä verkkokauppa-asiakkaita varten tulee tänään. Heti, kun Mari tuli hiihtolomalta työhön aloitimme purkamaan rästitöitä ja nyt olemme taas tasapainossa. Olen tehnyt aina pitkiä työpäiviä ja pystyn hyvin venymään vielä lisääkin, mutta Mariahan koskee työlainsäädäntö, vaikka hänkin on poikkeuksellisen joustava työtunneissaan. Kolme viikkoa yli kahdentoistatunnin työpäiviä on jo hiukan liikaa minullekin ja nyt olemme Marin kanssa setvineet perusteellisesti miksi työt ruuhkautui ja miten olisi ollut järkevintä purkaa sitä. Dermatude-kasvohoito on tuonut meille paljon ihan uusia asiakkaita ja sen takia ajanvarauksemme oli hyvin täynnä hiihtolomaviikon. En ollut ymmärtänyt jättää yhtään aikaa verkkotilauksia ja omia tilauksiamme varten ja ne pitikin sitten tehdä työpäivän lopuksi. Nyt otimme opiksi tästä kokemuksesta ja yritämme estää ettei tätä tilannetta tule enää uudestaan. Pahoittelen, että jotkut ovat joutuneet odottamaan tuotteitaan. Toivottavasti uskaltaudutte tekemään vielä uusiakin tilauksia, koska loimme uuden aikataulun verkkotilausten käsittelyyn ja saamme ne lähtemään vastaisuudessa nopeammin.
Luulisin, että asiakkaat ymmärtävät tilanteen eivätkä siitä hermostu. Teidän verkkokauppanne palvelee poikkeuksellisen hyvin. Olen verkkokauppojen vakioasiakas ja mistään muualta ei saa niin kauniisti ja persoonallisesti pakattua tilausta. Se on ihan kuin lahjapaketti. Olen tästä kertonut monille ystävillenikin miten fiksu idea on erottua täysin muista verkkokaupoista.
VastaaPoistaArvelen, että vaikka me innoissamme odotamme pakettejamme, niin kaikki ymmärrämme, että kiirehän teillä on ja ehkä joku tuote jopa loppumaan päässyyt ja sitä odotellaan. Jokaiselle ei ehdi sähköpostia laittamaan, että paketti on myöhässä ja miksi on myöhässä. Mutta ehkä blogiin voisi laittaa tämän kaltaisen kirjotuksen, heti tapahtuman jälkeen..
VastaaPoistaNiin blogia lukevat ainakin jo näkevät missä mennään😉. Oma pakettini tuli reilussa viikossa ja oli just niin kiva kun odotin😁
Kiva kuulla, että asiakkaat ovat näin ymmärtäväisiä. Suurin osahan meidän verkkokauppa-asiakkaista on vakioasiakkaita ja tilanneet meiltä useampaan kertaan.
VastaaPoistaKeskustelin tuosta Pimeän Kaupan ajankohdasta muutaman tutun yrittäjän kanssa ja hekin olivat samaa mieltä kanssani, että se olisi pitänyt olla viikkoa aikaisemmin. Juttelen tästä Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtajan Sari Hagemeierin kanssa miten he ovat ensi vuonna aikoneet tehdä. Nyt, kun tiedämme tämän ruuhkauttavan työmme niin osaamme siihen ensi vuonna varautua. Tilannetta olemme keskenämme pohtineet moneen kertaan ja olemme päättäneet uusista järjestelyistä. Meillä ei ole koskaan ennen ollut tällaista tilannetta, että kumpikin kokee palvelleensa asiakkaat huonosti. Se ei ole kiva tunne ollenkaan ja en halua sitä toista kertaa kokea.
Inkeri